Päivitetty 29.8.2011 08:06, julkaistu 28.8.2011 20:45

Puheenaihe: Älä pelkää, epäonnistu!

Kuva: Colourbox
Matti KuuselaLähetä palautetta toimittajalle

Elämässä ei olisi oikeastaan mitään viehätystä, ellei kaikkeen mihin ryhdymme sisältyisi epäonnistumisen mahdollisuutta”.

Maailman viisaimman ruotsalaisen Viktor Rydbergin motto vuosikymmenten takaa on viehättänyt minua suuresti. Siksi minua onkin surettanut, etteivät muut ihmiset ole innostuneet siitä mitenkään.

Epäonnistuminen ei ole viime aikoina ollut muotia.

Ottakaa riskejä!

Nyt on! Lokakuun 13 päivänä (!) Suomessa järjestetään Kansallinen epäonnistumisen päivä.

– Olemme jo puolitoista vuotta tehneet töitä epäonnistumisen eteen, kertoo hankkeen toinen päätekijä, helsinkikäinen opiskelija Riku Lindholm.

– Suomessa ei hyväksytä epäonnistumisia, koskaan ei kuule ihmisistä jotka ovat epäonnistuneet. Se on varmasti osasyy siihen, etteivät ihmiset uskalla epäonnistua, sanoo Lindholm.

– Jos pelkää epäonnistumista, ei uskalla yrittää. Me kannustamme riskinottoon, kunnianhimoon – vaikka epäonnistumisen kustannuksella.

Lindholmin mukaan epäonnistumisen pelko on ominaista juuri suomalaisille.

– Ehkä se liittyy armeija-järkeilyyn. Ei saa olla nopein eikä hitain, viisainta on pysytellä keskijoukossa. Silloin ei joudu hankaluuksiin, hän miettii.

– Toisaalta tällainen ajattelu opitaan meillä jo alakoulussa. Jos yrittää jotain uutta, joutuu silmätikuksi.

Paras epäonnistuja?

Kansallinen epäonnistumisen päivä pyrkii nostamaan tämän väärän pelon koko kansakunnan huulille.

– Avaamme jo 13. syyskuuta nettisivut, joilla tunnetut suomalaiset kertovat oma suhteestaan epäonnistumiseen. Mukaan ovat jo lupautuneet muun muassa Matti Apunen, Mårten Mickos, Risto Siilasmaa, Peter Vesterbacka ja Jukka Jalonen, sanoo Lindholm.

– Haluamme mukaan kaikki epäonnistumisen alueet kulttuurista urheiluun. Kyse ei ole siis pelkästään talouselämästä, hän painottaa.

– Jokainen kansalainen voi myös kirjoittaa omista epäonnistumisistaan. Parhaat epäonnistumiset palkitaan.

Parhaat?

– Niin, kaikkein opettavaisimmat.

Liputuspäivä 2020?

Entä jos koko hanke epäonnistuu? Onko se sitten hyvä esimerkki?

– Emme pyri epäonnistumiseen. Uskomme, että saamme pystyyn hyvät tapahtumat ainakin Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Turussa ja Lappeenrannassa. luettelee Lindholm.

– Pyrimme siihen, että vuonna 2020 Kansallinen epäonnistumisen päivä on myös virallinen liputuspäivä.

Tampereella Kansallisen epäonnistumisen päivän järjestelyistä vastaa nuorten ja yrittäjähenkisten järjestö Stream Tampere.

Stream Tampereen puheenjohtaja Einari Stylman kehottaa kaikki ihmisiä epäonnistumaan, ainakin kerran.

– Niinhän se menee, ensin tulee takkiin, sitten natsaa. Pitää vain uskaltaa.

Stylman puhuu ”kunnianhimoisesta epäonnistumisesta”.

– Ajatellaan vaikka HJK:ta. Onhan 1-6 -tappio Schalkelle iso epäonnistuminen, mutta hieno sellainen. HJK panosti kaiken ja yritti tosissaan Euroopan liigaan. Sellaisesta voi vain oppia.

Stylman on monessa mukana: perjantaina hän pystytti Keskustorille tilataideteosta.

– Eihän tästäkään tiedä etukäteen yhtään, millainen siitä tulee. Ja usein epäonnistunut teos onkin lopulta aivan erinomainen. Onnistuminen tarvitsee tilaa.

Stylman ei ota stressiä siitä, miten paljon porukkaa Kansallinen epäonnistumisen päivä Tampereella kerää.

– Tuskin se nyt menee heti ihan kuin elokuvissa. Mutta toisaalta: jos epäonnistumme, sehän vain vahvistaa brändiä.

Lopetus epäonnistuu?

Otan nyt kirjoittajana riskin ja lopetan tämän jutun omaan ajatukseeni.

Voi hyvinkin olla, että se monen mielestä täysin epäonnistunut veto.

Olen mielestäni ymmärtänyt, mikä on paras asia jonka koripallovalmentaja voi opettaa juniorille.

Heittämään, ohi!

Epäonnistumisen ei saa antaa kangistaa heittokättä. Ja sitä paitsi: seuraava menee.

Oletko epäonnistunut? Uskallatko epäonnistua? Vai otatko kaiken aina varman päälle?


AVAINSANAT:

Kommentit (11)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.8.2011 18:57

mokaamalla oppii parhaiten ,kunhan ei tee sitä samaa virhettä sitten uudestaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.8.2011 06:59

Mokaamalla oppii parhaiten.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 21:20

Mielestäni nämä komentit ovat epäonnistuneet, mutta se on OK!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 18:13

Tämä on hyvä asia. Voisikohan Aamulehtikin ottaa asiasta vaarin ja ihan reilusti myöntää epäonnistuneensa pahasti, parikin kertaa tässä ihan lähiaikoina? Päätoimittaja voisi reilusti ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja ymmärtää että on parempi myöntää mokansa kuin etsiä syyllisiä vaikkapa lukijoista ja somesta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 15:25

Hyvä, liputuspäiviähän meillä ei olekaan jo tarpeeksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 13:53

Onnistuminen ja epaonnistuminen ovat suhteellisia kasitteita. Jos ei onnistu, yritetaan uudestaan tai siirrytaan johonkin muuhun. Toisen onnistuminen on jonkun toisen epaonnistuminen ja toisin pain. Suomessa on kumma tapa niuhottaa ja arvostella muiden tekemisia. Kun keskitytaan ensisijaisesti omiin tekemisiin, niin onnistutaan ja annetaan muillekin tilaa tehda samoin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 09:27

Onko Risto Siilasmaa epäonnistumisen malliesimerkki? Eiköhän ne mallit voisi olla 90-luvun yrittäjistä tai oikeastaan poliitikoista ja talouselämän kombinaatioista, jotka veivät monet pienet yrittäjät epäonnistumisen tilanteeseen. Onko niistä ajoista mitään opittu? Tuskin, sillä mikään ei ole niin kallista kuin ennakoimisen tuska, silloin kun resurssit ovat pienet.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 08:52

Mitäs sitten, kun ei onnistu eikä epäonnistu ? vaan yrittää yrittämästä päästyään ja kuinka lähellä se onnistuminen on ollut monen monta kertaa.

Jos olisi epäonnistunut, niin olisi voinut sanoa itselleen - se siitä, nyt haetaan muita onnistumisprojekteja vaikka vaihtamalla ammattia ...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 08:47

Hyvä on hehkuttaa "epäonnistumisia", jos kertojina ovat Siilasmaan ja Mickosin tapaiset kaverit.
Jälkikäteen on helppo hymyillä, vaan mitäs jos kysytään velkajärjestelyihin joutuneilta yrittäjiltä.

Suomi ei ole hyvä paikka epäonnistua, ellei ole pappa betalar pääomia valmiiksi taskussa hukattaviksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 08:43

Luulisin, että se on laiskuus, joka estää
yrittämästä ja saa myös välttämään epäonnistumista.
Epäonnistuminen johtaa yleensä vielä kovempaan
puristamiseen asian korjaamiseksi. Mikäänhän ei tässä elämässä saa jäädä kesken.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1429

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 1298

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 509

  4. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 449

  5. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 415

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 334

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 239

  8. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 227

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 210

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 206


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot