Päivitetty 28.8.2011 13:33, julkaistu 28.8.2011 13:27

Puheenaihe: Arvojohtajan ääni Virosta

Kuva: Wiktor Dabkowski
Lasse LehtinenLähetä palautetta toimittajalle

Viron presidentin esseissä puhuu laajalti lukenut sivistynyt kosmopoliitti, jolle ihmisoikeudet ja sananvapaus ovat perusarvoja. Lukijalle välittyy kuva valistuneesta filosofista, joka kuuntelee yhtä hyvin hevirokkia kuin klassista musiikkia, vierailee seminaareissa ja vaihtoehtobändien konserteissa.

Suomentajansa Iivi Anna Masson mukaan Ilves osoittaa, että ”korkea virka ja vapaa luova ajattelu ovat sovitettavissa yhteen”.

Jälkikommunistinen pohjoismaa

Viro on Euroopan integroiduin valtio. Se on sekä OECD:n, EU:n, Naton että EMU:n jäsen. Sillä on epäpoliittinen virkamieskunta. Maassa ei ole oligarkkeja. Korruptiota Virossa on vähemmän kuin unionin maissa keskimäärin. Ilves kutsuukin maataan ”ainoaksi jälkikommunistiseksi Pohjoismaaksi”.

Kielen kautta hän löytänyt yhteisen nimittäjän maille, jotka pyrkivät hoitamaan asiansa kunnolla. Viron kielen joulua merkitsevä sana jóul on samanlainen skandinaavisissa kielissä ja Brittein saarilla, jossa Christmasin ohella käytetään edelleen sanaa Yule. Maat ovat kaikki protestanttisia.

Kysymys ei ole uskonnollisuudesta, sillä ”joulumaat” ovat kovin maallistuneita, vaan siitä että näissä maissa kunnioitetaan tervettä järkeä ja rationaalisuutta. Pieni maa, joka muistaa pitää moraaliset arvot esillä, voi myös olla kokoaan suurempi kansainvälisissä yhteyksissä.

Virolaisten rauhallisuus laman ja leikkausten keskellä on pantu merkille. Kuinka ihmeessä? Ilves vastaa: ”Ihmiset täällä ovat kärsineet paljon pahempaa. Välttääksemme sen toistumista olemme valmiita myönnytyksiin. Tiedämme, ettei pieni palkan alennus ole maailmanloppu verrattuna siihen, että sinut viedään kyydittämällä pois.”

Laskelmoivat suurvallat

Suurvallat ovat käytännöllisyydessään kylmiä ja laskelmoivia. ETYK:n piti 1970-luvulla sementoida Euroopan rajat Neuvostoliiton toivomalla tavalla. Länsikin hyväksyy sorron niin kauan, kun se ei tule omalle takapihalle. Länsi-Eurooppa vaikeni kun panssarit vyöryivät itäeurooppalaisten yli, Ilves muistuttaa.

Niinpä länsi ei kirjoittajan mukaan itse asiassa halunnut itsenäisiä itäeurooppalaisia valtioita, vaan ”kekkosmaisesti suomettuneen Itä-Euroopan”, jolla olisi ollut varsin vapaat kädet taloudessa ja ihmisoikeuksissa, mutta ulkopolitiikka johdettu edelleen Moskovasta.

Mihail Gorbatsovia oli autettava, muuten koko Itä-Eurooppa vyöryisi länteen. Näin ajattelivat muiden mukana Georg Bush vanhempi ja Mauno Koivisto. Venäjään kohdistuvalla toiveajattelulla on lännessä pitkä perinne.

Korulauseista huolimatta itsenäisyyttä vaativien pienten kansojen vaatimuksiin on ollut vaikea suhtautua. Neuvostomiehityksen aikaan maanpaossa elävät itäeurooppalaiset olivat ”hulluja emigrantteja”, jotka sotkivat idän ja lännen herkkää kauhun tasapainoa. Nyt nämä itsenäistyneet kansakunnat ovat ”russofobeja”, jotka ovat haitaksi lännen ja Venäjän suhteille.

Korruptio tuhoaa demokratian

Enemmistö Neuvostoliitosta irtautuneiden maiden kansalaisista elää edelleen sorron alaista epädemokraattista elämää. Vastaus on korruptio, joka on demokratian vastakohta. Ilves tulee tulokseen, että pienten maiden kannattaa tukeutua demokraattisiin arvoihin. Niiden puolustaminen on pitkällä aikavälillä hyödyllistä. Laki puolustaa heikompia, vahvempi saa muutenkin minkä haluaa.

Ilves pelkää yhteisen eurooppalaisen hankkeemme epäonnistuvan siksi, että itsevaltaiset hallitukset ja oligarkit pystyvät ostamaan vaikutusvaltaa Euroopassa. Ne levittävät ideologiaansa ja käyttävät rahaa tarkoitusperiensä saavuttamiseksi voitelemalla poliitikkoja demokraattisissa maissa.

Ankarimman moraalisen tuomion saa Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder: ”Kuka olisi vuonna 1980 kuvitella, että entinen EU- ja Nato-maan hallituksen päämies pestautuu vieraan valtion omistamaan kaasuyhtiöön, jonka kanssa hän on virassa ollessaan tehnyt kaupallisen sopimuksen?”

Microsoftin kimppuun käytiin tehokkaasti kilpailulainsäädännön nojalla, mutta Gazpromiin ei samaa sovelleta. ”Meidän on noudatettava omaa lainsäädäntöämme, jotta meistä ei tulisi vieraan vallan energiantarjonnan poliittisia panttivankeja.”

Isoveli neuvoo pikkuveljeä

Sekä Mauno Koivisto että Paavo Lipponen ovat useammin kuin kerran opettaneet täsmällistä lähihistoriaa ruotsalaisille ja syyttäneet heitä ylimielisestä suhtautumisesta. Se ei ole estänyt kumpaakaan neuvomasta virolaisia.

Presidentti Tarja Halosen lausuma siitä, että joitakin maita vaivaa edelleen ”postsovjeettinen trauma”, joka saa ne käyttäytymään tietyllä tavalla, on sattunut Ilvekseen kipeästi. Hän sanookin, että ”en itse sanoisi muista kansoista sellaisia asioita”.

Ilves ei ymmärrä miten voi protestoida chileläistä junttaa vastaan, jos Viron miehittäminen, kyyditykset ja teloitukset ovat kaiken kommentoinnin ulkopuolella. Pragmaattisuus politiikassa tarkoittaakin hänen mukaansa, että arvopohjaisen ulkopolitiikan harjoittaminen käy silloin vaikeaksi.

”Olkaamme onnellisia, ettei suomalaisia kyyditetty. Tätini isä ammuttiin 9-vuotiaan lapsensa edessä, sellaisia kokemuksia en toivoisi kenellekään. Eikä tällaisista asioista tulisi moittia ketään.”

Suomalaiset ovat myös neuvoneet virolaisia hyväksymään venäjän kielen toiseksi viralliseksi kieleksi unohtaen, että ruotsalaiset olivat olleet Suomessa 900 vuotta, venäläiset Virossa 45 vuotta – korvaamassa neljännestä väestöstä, jonka olivat tappaneet, kyydinneet tai karkottaneet maasta.

Tahdittomuuden huippu saavutettiin, kun Ilves oli maansa suurlähettiläänä Washingtonissa. Suomalainen kollega laittoi kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi: ”Tom, teidän virolaisten pitäisi oppia tulemaan toimeen venäläisten kanssa yhtä hyvin kuin me. Meillä suomalaisilla on niin paljon kokemusta venäläisistä.”

Aivojen kolhoosi

Lennart Meri saa ansioistaan suurta arvostusta Ilveksen teksteissä. Meri oli se Mooses, joka vei Viron kansan luvattuun maahan. ”Meri vei meidät Eurooppaan”. Meri yllätti länsimaat sitkeydellään, osaamisellaan ja oppineisuudellaan. Häntä ei voinut muiden Baltian maiden edustajien tapaan ottaa vastaan vähättelevän isällisesti ja mahdollisimman matalalla tasolla.

Viron identiteetti on kielellistä, oma kieli on sekä uskonto että ideologia. Viro oli olemassa koko miehityksen ajan, vaikka sen historia yritettiin kirjoittaa uudelleen ja sen kieli hävittää. Viro osoittaa, että maasta voi tulla liberaali demokratia vaikka se on ollut puoli vuosisataa kommunistisen komennon alla.

Se on Ilveksen mukaan myös eräs syy ongelmiin Venäjän kanssa. ”Neuvostoliiton seuraaja ei selvästikään pidä siitä, sen entisistä alamaisista kasvaa itsenäisen valtion tietoisia ja vapaita kansalaisia.” Myös Georgian ja Ukrainan suhteet Venäjään kärsivät siitä, että maat haluavat valita demokratian.

Viro on nyt pieni mutta ylpeä osa Eurooppaa. Menneisyydestä huolimatta on katsottava eteenpäin, Ilves tähdentää. Ylimenokausi on ohi, nyt Viro on aikuinen. Kaikki virolaiset eivät suinkaan ole noudatettavasta politiikasta yhtä mieltä vaan jotkut haikailevat vanhoja aikoja. ”Meidän on päästävä irti kolhoosijärjestelmästä itsessämme”, Ilves kirjoittaa.

Oma postsovjeettinen traumamme vaatisi sekin vielä tuuletusta, puhumattakaan suhteestamme eurooppalaisuuteen. Suomi näyttäisi haikailevan takaisin Impivaaraan ja Hiidenkivelle härkiä pakoon parkumaan maailman vääryyttä omassa tutussa joukossa. Voisimmeko välillä ottaa oppia Virosta?


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)7.9.2011 07:35

Halosen kommentti Viron "traumasta" osuu aivan nappiin,Viro heittäytyi "itsenäistyttyään"Naton sylikoiraksi ja on jatkuvasti marisemassa Suomen tekemisistä,meille Suurimmalle osalle Viro on vain"viinaralli"kohde.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.8.2011 08:56

Halosen oli helppo arvostella Chilen junttaa ja Etel?-Afrikan rotuerottelua, kun n?m? maat olivat maapllon toisella puolella. Viron miehityst? sen sijaan Halonen ei koskaan arvostellut, koska miehitt?j? oli rauhaa rakastava Neuvostoliitto.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 15:58

(Tuntematon)28.8.2011 15:26:
"Viron tilanne on siitä erilainen että siellä poliittinen tilanne on ollut täysin erilaisempi kuin Suomessa. Edelleen elää semmoinen "oman maan häpeä", josta ainoa tie pois on päästä "eurooppalaiseksi". Suomessa tuo häpeävaihe on jo ohitettu ja uskalletaan arvostaa myös omaa maatansa. "

Tilanne on juurikin päinvastoin kuin väität. Virolaiset ovat isänmaallisia ja ylpeitä omasta maastaan. Suomalaiset ovat isänmaattomia ja häpeävät itseään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 13:41

Virossa on tapahtunut Neuvostoliitosta irtoamisen jälkeen paljon myönteistä kehitystä. Viime kesän automatka Virossa Hiidenmaalta Peipsijärvelle kertoi minulle vakuuttavasti, että siellä asuu omanarvontuntoinen, oma-aloitteinen, ahkera kansa, joka on onnistunut säilyttämään ja kehittämmän oman kielensä.
Helppoa ei varmastikaan ole ollut, eikä monilla vieläkään, mutta paremmaksi on muuttunut. Esim. 1. ja 2.-luokan maantiet on jälleenrakennettu ja korjattu, kaupunkeja remontoitu, roskia on teiden varsilla vähemmän kuin Suomessa. Liikennekulttuuri on varsin sivistynytttä, missään ei tarvinnut muutenkaan pelätä.
Tiukasta elannosta kertoivat lukuisat hyvinhoidetut kotitarvepuutarhat perunoineen, retiiseineen ja sipuleineen. Onnittelut etelä-naapurimme asukkaille!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 10:13

Lehtinen kirjoittaa "Ilves pelkää yhteisen eurooppalaisen hankkeemme epäonnistuvan". Miksei sanota asiaa selkokielelle "Euroopan liittovaltio".
Tuo me muoto tietysti selittyy sillä, että sekä Ilves että Lehtinen ovat sosialistileirin miehiä, ja Euroopan Yhdysvallat on sosialistien ja suurpääoman epäpyhä allianssi.
Sinänsä Ilveksen pelko on aiheeton, koska kyllä te siinä onnistutte. Sitä asiaa edistävät mm. alkanut lama, jonka varjolla yksittäiset valtiot kiristetään yhteisen talouspolitiikan (ml. eurobondit, vakuusrahastot) kannalle.

Kiinnostavampaa on se, että Ilves edelleen istuvana valtionpäämiehenä uskaltaa esittää kritiikkiä tuossakin määrin Suomen suuntaan. Tietysti Suomen (vasemmistolaisen) valtionjohdon asenne Viroa kohtaan on ollut väheksyvä ja holhoava ainakin Koiviston ajoista alkaen, tämähän ei ole uutta tietoa, mutta kuitenkin.
Missä määrin Lipposen pienempi rooli kaasuyhtiön lobbarina eroaa Schröderin toiminnasta? Lipposen presidenttikampanja on myös ensisijaisesti tuon "yhteisen eurooppalaisen hankkeemme" puolesta puhumista. Toissijaista on hänelle se tuleeko valituksi vai ei. Ikähän ei mikään este ole, koska nykyisellään presidentin toimi on kirjaimellisesti eläkevirka, jossa harrastetaan toissijaista puuhastelua, kissanristiäisiä, ulkomaan reissaamista ja kavereiden kestitsemistä, eli sitä eläkeläisten peruskauraa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.8.2011 16:31

Hieno kirjoitus ja täyttä asiaa. Kiitos Lasse Lehtinen

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.8.2011 15:38

"Tahdittomuuden huippu saavutettiin, kun Ilves oli maansa suurlähettiläänä Washingtonissa. Suomalainen kollega laittoi kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi: ?Tom, teidän virolaisten pitäisi oppia tulemaan toimeen venäläisten kanssa yhtä hyvin kuin me. Meillä suomalaisilla on niin paljon kokemusta venäläisistä.?"

Valtasaari oli ikämiehiä jo tuohon aikaan. Saattoi vähän välillä remmi luistaa, varsinkin jos oli tullut nautittua pari lasillista juhlissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.8.2011 15:26

"Oma postsovjeettinen traumamme vaatisi sekin vielä tuuletusta, puhumattakaan suhteestamme eurooppalaisuuteen. Suomi näyttäisi haikailevan takaisin Impivaaraan ja Hiidenkivelle härkiä pakoon parkumaan maailman vääryyttä omassa tutussa joukossa. Voisimmeko välillä ottaa oppia Virosta?"

Johan on kommentti!

Jostakin syystä Suomessa ei käytetä Impivaara-nimitystä esim. Ahvenanmaasta puhuttaessa tai suomenruotsalaisia suosivasta poliitikasta, vaikka luulisi tasa-arvon olevan ensisijainen kohde kaikille kansalaisille taustastaan riippumatta.

Mitä tulee sitten Eurooppa-politiikkaan, niin eihän Suomi nyt voi vierestä seurata kaiken idiotismin huippua mitä tällä hetkellä tuntuu Euroopassa tapahtuvan. Päättäjät ja valtakunnallinen media joka kannattaa tukipäätöksiä ilman minkäänlaista kritiikkiä ei osaa perustella kansalaisille miksi Suomen pitäisi tukea ilman minkäänlaisia takeita rahojen saamisesta takaisin kriisimaita? Liitosta ollaan vielä entisestään lisäämässä tiukemmaksi...

Maahanmuuttopolitiikasta ei pystytä keskustelemaan julkisuudessa, vaikka se ihmisiä tuntuu kiinnostavankin.

Tämmöinen impivaaralainen sisäänpäinkääntyneisyys, jossa ei kuunnella kansan mielipidettä vaan ajetaan puhtaasti omia etuja ja arvoja ei pidemmän päälle yksinkertaisesti toimi. Sen pitäisi johtavien poliitikkojenkin todeta, eikä yrittää mennä sieltä mistä aita on matalin: "välistä huudoilla" ilman todellista sisältöä, kuten tuokin kommentti hyvin osoittaa.

Viron tilanne on siitä erilainen että siellä poliittinen tilanne on ollut täysin erilaisempi kuin Suomessa. Edelleen elää semmoinen "oman maan häpeä", josta ainoa tie pois on päästä "eurooppalaiseksi". Suomessa tuo häpeävaihe on jo ohitettu ja uskalletaan arvostaa myös omaa maatansa.

Toivottavasti Suomessa muutkin tahot oppisivat arvostamaan Suomea ja suomalaisia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.8.2011 15:14

Suomessa ei, ikävä kyllä, ole yhtään sivistynyttä poliitikkoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)28.8.2011 13:45

"Tiedämme, ettei pieni palkan alennus ole maailmanloppu verrattuna siihen, että sinut viedään kyydittämällä pois.?

Miksi pitää ottaa pienestä palkasta kun on niitäkin joilla rahaa on monen loppuelämän edestä? Verotetaan sieltä missä on maksukykyä.Tämä on mielestäni pohjoismaista ajattelua.Ei se,että jo ennestään rikkaille annetaan enemmän.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1429

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 1298

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 509

  4. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 449

  5. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 415

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 334

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 239

  8. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 227

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 210

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 206


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot