Päivitetty 27.8.2011 13:41, julkaistu 22.8.2011 20:59

Blockfest: Alueella ei ollut merkittäviä häiriöitä, vahingonteot lähiympäristössä

Kuva: Merja Ojala
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Blockfesteillä oli poliisin arvion mukaan 5 000 nuorta, joiden keski-ikä oli noin 18 vuotta.

Rikoskomisario Ossi Kaario Pirkanmaan poliisista myöntää, että hän on antanut hieman epätarkkoja lausuntoja Blockfest-viikonlopun tapahtumista.

– Kun puhuin viikonloppuna toimittajille Blockfestistä, puhuin laajemmassa mitassa kuin pelkästään itse tapahtuma-alueesta. Haluaisin oikaista, että Blockfest-alueen sisällä ei ole tapahtunut järjestyshäiriöitä, joihin poliisi olisi joutunut merkittävästi puuttumaan, Kaario sanoo.

Kaarion mukaan poliisia viikonloppuna työllistäneet tappelut, nahistelut ja vahingonteot ovat tapahtuneet tapahtuman ympäristössä ja ympäri kaupungin keskustaa.

– En voi tietää, ovatko nämä henkilöt olleet aidatun alueen sisällä.

Kaarion mukaan ongelma Blockfesteillä oli esiintymisaluetta kattanut teltta, josta osa oli ikärajatonta puolta ja osa vain täysi-ikäisille tarkoitettua anniskelupuolta.

– Teltassa on ollut aikamoinen väentungos ja näitä kahta puolta on erottanut metrinen aita. Poliisipartio oli havainnut, että juomia meni aidan yli. Tapahtuman järjestysmiehet olivat sanoneet poliisille, että siinä kohtaa järjestelyt ontuivat. He eivät pystyneet sitä estämään.

Kaario toteaa, että ensi vuonna täytyy katsoa yhteistyössä järjestäjien kanssa, paljonko väkeä alueelle voidaan ottaa ja varmistaa, ettei anniskelu pääse virtaamaan alaikäisten puolelle.

Poliisille tuli yön aikana nelinkertainen määrä hälytyksiä keskivertoviikonloppuun verrattuna. Poliisi sai kymmeniä ilmoituksia pahoinpitelyistä, järjestyksenhäiriöistä ja omaisuusrikkomuksista.

Kaikkiin ilmoituksiin poliisi ei ehtinyt yön aikana edes vastaamaan.

– Tämä uutisoitiin mielestäni hyvin. Jutuista pitäisi ymmärtää, ettei häiriköinti ole tapahtunut alueen sisäpuolella. Näin minäkin sen luin.

Puukotustapauksesta Kaario toteaa, että poliisille tuli ilmoitus alueen välittömässä läheisyydessä tapahtuneesta puukotuksesta.

– Kun partio meni paikalle heille osoitettiin tekijöitä, mutta uhrista ei ollut havaintoa. Edelleenkään ei ole tiedossa, kuka uhri oli. Sanoin viikonloppuna, että onhan se mahdollista, että siinä on ollut puukolla uhkaamista. Sairaalaan ei tullut puukotuksen uhria.

Kaarion mukaan isot tapahtumat houkuttelevat aina ihmisiä paikalle.

– Jos vaikka Bruce Springsteen esiintyy stadionilla, niin ei siellä stadionilla välttämättä tapahdu mitään, mutta tapahtuma työllistää poliisia siitä huolimatta.

Kaario kertoo, että järjestäjä ei ole keskustellut poliisin kanssa tiedottamisesta tai tapahtumaan liittyvästä uutisoinnista.

* * *

Kommentti: Pyrimme mahdollisimman luotettavaan tiedonvälitykseen

Viikonlopun Blockfest-tapahtuman uutisoinnista Aamulehdessä on keskusteltu poikkeuksellisen vilkkaasti. OIiko häiriöitä ja kuinka paljon? Heiluiko puukko vai ei ja jos niin missä?

Hieman erilaisia vastauksia saimme näihin kysymyksiin poliisilta ja toisaalta tapahtuman järjestäjältä. Tapahtuman järjestäjän mielestä välittämämme tieto oli yksiselitteisesti virheellistä.

Tänään maanantaina päätimme selvittää asian perusteellisesti. Haastattelimme vuorossa ollutta rikoskomisariota, jonka lausunnot ovat ylläolevassa jutussa.

Kyse ei ole poliisin ja järjestäjien vastakkainasettelusta, koska, kuten järjestäjäkin meille lähettämässään vastineessa toteaa, niin ”poliisi on meidän ystävämme ja yhteistyökumppanimme”. Poliisi on myös Aamulehden luotettava yhteistyökumppani. Kyse on siitä, että pyrimme mahdollisimman luotettavaan tiedonvälitykseen. Tältä pohjalta luulen nyt, että edellä olevassa jutussa on varsin puolueeton ja neutraali kuvaus siitä, mitä oikeasti tapahtui.

Uskaltaisiko sitä jopa hieman tulkita? Minusta kaikki mukana olleet tahot ovat olleet liikkeellä hyvällä tarkoituksella, niin festivaalin järjestäjät kuin poliisitkin - eikä lehden toimituksella tietenkään ole mitään tarvetta yritää tuhota festivaalia tai nuorison mainetta. Aina kun kaupungissa on iso tapahtuma, oli sitten kyseessä Kuninkuusravit tai Herättäjäjuhlat, niin yleensä teemme jutun, miten se on näkynyt kaupunkikuvassa ja järjestyshäiriöissä.

Järjestäjiä on erityisesti harmittanut jutussamme ollut maininta puukotuksesta. Selvityksemme mukaan poliisille on tehty ilmoitus puukotuksesta. Uhria ei kuitenkaan lopulta löytynyt, eikä epäilty puukolla uhkailija asiaa tunnustanut. Tämän tarkemmin asiaa tuskin voi enää selvittää.

Itse kuljin festivaalialueen vierestä lauantai-iltana. Luulen, että festivaalin tuottaja Kalle Kallonen on täysin oikeassa arvellessaan, että varsinaiset häiriöt sattuivat lähikortteleissa, eikä tarkoin valvotulla festivaalialueella. Ja Kallonen aivan oikein toteaa, että heillä ei ole valtuuksia puuttua häiriöihin kuin aivan alueen välittömässä läheisyydessä.

Tältä pohjalta eteenpäin. Blockfest on sellaiset bileet, jotka kasvavat hyvässä nosteessa vuosi vuodelta. Toivomme festivaalille hyvää jatkoa ja tulevaisuutta!

Seppo Roth

Aamulehden verkkopalvelut



AVAINSANAT:

Kommentit (36)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)29.8.2011 13:21

joku kommentoi:

"... näsipuiston laittomaan facebooktapahtumaan varmaan maks. sama määrä (puistokirppis!). Voisi hyvin olettaa, että ihmisjoukkoon eksyy n. prosentti mätiä omenia, jotka eivät osaa käyttäytyä..."

huomiona edelliseen. Näsinpuistokirppiksen järjesti hukkatila yhdistys, joka on hommannut kaikki asianmukaiset luvat. Järjestyshäiriöitä 0 ja puiston siisteydestä erityiskiitokset. Väkeä runsaasti paikalla, ei ylittänyt Aamulehden juttukynnystä ;)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.8.2011 06:17

Minkä takia kenenkään pitää pyytää anteeksi keneltäkään koskaan?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 11:21

Tuntematon #1: "Se on poliisien tehtävä lain mukaan, vartija ei saa kiertää lähiympäristöä, vartiointialueen välitön läheisyys kuuluu vartiointialueeseen, ei esim 50 metrin päässä oleva nakkikioski."

Tuntematon #2: "Ja sinäkö yrität väittää ettei vartioijoille voida määritellä vartiointialueita uudelleen tai tilapäisessti - enköhän minä voi ihan soittamalla tilata vaikka samoin tein vartijan päivystämään kotini eteen jos siltä tuntuu. Eli kysymys ei ole juridinen vaan ihan siitä kuka maksaa ja mitä."

Mistä kohtaa Tuntematon #1:n kommenttia löytyy #2:n esittämä väite? Sisälukutaitoni lienee rapistunut. #1 esitti pelkän faktan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.8.2011 06:32

23.8.2011 08:56

"Se on poliisien tehtävä lain mukaan, vartija ei saa kiertää lähiympäristöä, vartiointialueen välitön läheisyys kuuluu vartiointialueeseen, ei esim 50 metrin päässä oleva nakkikioski."

Ja sinäkö yrität väittää ettei vartioijoille voida määritellä vartiointialueita uudelleen tai tilapäisessti - enköhän minä voi ihan soittamalla tilata vaikka samoin tein vartijan päivystämään kotini eteen jos siltä tuntuu. Eli kysymys ei ole juridinen vaan ihan siitä kuka maksaa ja mitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.8.2011 20:25

Jännää. Ensimmäistä kertaa näen että Aamulehden moderaattorit päästävät läpi lehteä kritisoivia kirjoituksia. Tämäkin juttu jatkaa Aamulehden toiselta Alman lehdeltä, Ilta-Lehdeltä omaksuttua roskalinjaa. Meillä on nyt Seiska, IL, IS ja kyllä, Aamulehti. Vaihdan hesariin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.8.2011 08:56

"n-kappaletta myös vartoijoita kiertämään lähiympäristöä "

Se on poliisien tehtävä lain mukaan, vartija ei saa kiertää lähiympäristöä, vartiointialueen välitön läheisyys kuuluu vartiointialueeseen, ei esim 50 metrin päässä oleva nakkikioski.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.8.2011 06:02

"(Tuntematon)22.8.2011 15:05

Nousee niskakarvat pystyy kun "Poliisi on myös Aamulehden luotettava yhteistyökumppani.".
Ei ole. Poliisi on viranomainen. Se ei ole median yhteistyökumppani.
News of the World lehdellä oli poliisiyhteistyökumppaneita.
Toivon ettei Suomen poliisi irtisanoutuu jyrkästi tästä Aamulehden lähentely-yrityksestä."

Tottakai poliisi ja Aamulehti ovat yhteistyökumppaneita! Ajatteleppa tilanne niin päin, että poliisin tiedottaessa ei olisi mediaa levittämässä sanaa. Hieman hankalaa olisi saada silminnäkijöitä tai löytää kadonnutta henkilöä. En myöskään haluaisi lukea järjestyshäiriöistä tai rikoksista ainoastaan Aamulehden toimittajan kantaa, vaan haluan siihen myös viranomaiskommentteja.

Ei lahjonta ja urkinta ole ainoita yhteistyömuotoja viranomaisten kanssa. Ja minä toivon että Suomessa poliisi jatkaa ja kehittää avointa yhteistyötä kaiken median kanssa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.8.2011 23:44

Täysin luokatonta journalismia ensimmäisessä jutussa ja asennevamma näkyy läpi myös tästä "vastineesta".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.8.2011 23:36

Hei ihmiset! Mitä te täällä valitatte. Unohtakaa koko roskalehti! Otsikot eivät herätä ärtymystä, jos niitä ei lue. Itse lopetin tilauksen vuosi sitten, ja hetkeäkään en ole katunut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.8.2011 21:18

Kyllä on säälittävä ja selittelevä anteeksipyyntö, jos moiseksi edes voisi laskea. Kyllä uutisten otsikointi antoi iham ymmärtää että itse festareilla olisi jotain tapahtunut. Eikös tampereen kaupunkin voisi ottaa linjakusen, jossa alkoholiluvallisen tapahtuman järjestäminen vaatisi n-kappaletta myös vartoijoita kiertämään lähiympäristöä tapahtuman aikana ja sen jälkeen kunnes suurin popula on kadonnut.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Auto suistui tieltä ja pyörähti katon kautta ympäri Lakalaivan rampissa

PIRKANMAA 53

Henkilöauto ajautui penkkaan ja suistui tieltä Tampereen Lakalaivassa keskiviikkona iltapäivällä. Onnettomuus sattui iltapäivällä viiden jälkeen. Lue lisää

Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi

PIRKANMAA 32

Tampereen teknillinen yliopisto TTY promovoi toukokuussa kunniatohtoreiksi Tampereen pormestarin Timo P. Niemisen ja Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan, vuorineuvos Ole Johanssonin. Lue lisää


Ulkomaat

Sairaalaan yöllä: Kruununprinsessa Victorian synnytys on alkanut

03117420_www

ULKOMAAT 10

Ruotsin kruununprinsessa Victorian synnytys on alkanut. Hänet on viety Tukholman Karoliinisen yliopistosairaalan synnytysosastolle. Lue lisää


Talous

Suuret jylläävät kaupassa, mutta pk-yritykset kannattavat paremmin

COLOURBOX1641761_www

TALOUS 36

Suomessa kaupan liikevaihdon kasvusta 92 prosenttia tuli suurilta yrityksiltä. Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa 115,8 miljardia euroa vuonna 2010. Lue lisää

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

TALOUS 42

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen... Lue lisää


Urheilu

Niskanen jäi niukasti mitalista, Ylöjärven Ojansivu kymmenes

URHEILU 30

Suomi jäi täpärästi ilman mitalia hiihdon nuorten MM-kisoissa keskiviikkona Turkin Erzerumissa, kun Vieremän Koiton Iivo Niskanen hävisi pronssin vain sekunnin... Lue lisää


Kiekko

Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!

DSCN8039www

KIEKKO 311

Olen aina suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua siitä, milloin ne tosipelit alkavat. SM-liigassa, jalkapallon MM-kisoissa, jääkiekon MM-kisoissa. Lue lisää


Viihde

Obama lauloi bluesia Valkoisessa talossa

03115811_www

VIIHDE 30

STT, AFPYhdysvaltain presidentti Barack Obama on kokeillut laulutaitojaan bluesin parissa musiikkitähtien seurassa. Rolling Stonesin keulakuva Mick Jagger onnistui houkuttelemaan Obaman laulamaan, kun Jagger, B B. Lue lisää

Lupo-pentu pitää Katelle seuraa, kun William on maailmalla

20120221_zaf_l94_001

VIIHDE 110

Prinssi William ja herttuatar Katherine ovat hankkineet perheenlisäystä. Kaksikko on nimittäin ottanut koiranpennun. Lue lisää


Kulttuuri

Tamperelaissambaajat säteilivät Rion kulkueessa – asuista Suomeen kaikki mikä mahtuu

Ryhmäkuva_2012

KULTTUURI 51

Viisi tamperelaista sambaajaa sai osallistua Rion karnevaalien kulkueeseen. Tamperelaistanssijat sambasivat riolaisen sambakoulun G. Lue lisää

Mäntän kuvataideviikoille osallistuu lähes 40 taiteilijaa

KULTTUURI 30

Ensi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyyn osallistuu kaikkiaan lähes 40 nykytaiteilijaa. Kuraattori Ilona Valkonen on kutsunut mukaan 34 taiteilijaa tai... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Eläkerintamalla käsijarru päällä

PÄÄKIRJOITUKSET 61

Hallitukset tulevat ja menevät, mutta ongelmat pysyvät. Yritystä kyllä on, usein kovastikin, mutta kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ytimiin menevät rakenteelliset uudistukset... Lue lisää

Kohtuutonta harhailua hoitoviidakossa

PÄÄKIRJOITUKSET 30

Tampereella kaatunut ja kätensä loukannut pälkäneläinen Eila Timonen on malliesimerkki siitä, miten yksittäinen kansalainen joutuu harhailemaan suomalaisessa terveydenhoitoviidakossa. Lue lisää


Hyöty

Vähennä loukkaantumisia salilla ja kaupungilla vahvistamalla lihaksia

Voima_5

HYÖTY 00

Kukapa ei olisi kuullut voimaharjoittelun riskeistä. On venähtänyttä selkää ja tulehtunutta olkapäätä, nyrjähtäneitä nilkkoja ja kramppaavia... Lue lisää

Lisää turvallisuutta: Joka toinen rakennuspalo alkaa liedestä tai uunista

räjähtänyt uuni

HYÖTY 00

Muutama yksinkertainen ohje tekee keittiön sähkölaitteiden käytöstä huomattavasti turvallisempaa. Jääkaappi ja pakastin Jos laitetta on kuljetettu vaakatasossa, anna... Lue lisää


Uutisia

  1. Puheenaihe: Mistä löytyisi Punkalaitumelle kaveri?

    KOTIMAA 23.2. 07:17 1 0

  2. Älytön ambulanssiralli pannaan kuriin euroilla

    KOTIMAA 23.2. 07:14 1 0

  3. Poliisi: Tanssinopettajien epäilty seksirikosvyyhti laajuudessaan poikkeuksellinen

    KOTIMAA 23.2. 07:14 1 0

  4. Sumu haittasi näkyvyyttä Pirkanmaalla - Loska haittaa liikennettä Etelä-Suomessa

    KOTIMAA 23.2. 07:12 0 0

  5. Sairaalaan yöllä: Kruununprinsessa Victorian synnytys on alkanut

    ULKOMAAT 23.2. 07:06 0 0

  6. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0

  7. Newsobserver-lehti: Tuomo Ruudulle pitkä jatkosopimus

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:17 1 0

  8. Jääkiekkotuloksia NHL-liigasta

    URHEILUSÄHKEET 23.2. 05:10 1 0

  9. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4

  10. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58

  1. Tampereen sarjaraiskaaja videoi tekonsa – Poliisi ei ole varma, ovatko kaikki uhrit elossa

    KOTIMAA 22.2. 22:40 1 0 2352

  2. Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla

    KOTIMAA 22.2. 23:00 4 58 2300

  3. Tamperelainen tanssikoulu haluaa auttaa poliisia selvittämään epäillyt seksirikokset

    KOTIMAA 22.2. 20:27 3 5 1477

  4. Humalainen matkustaja heitettiin ulos - raahautui junan mukana ja kuoli

    ULKOMAAT 22.2. 22:20 2 0 880

  5. Tanssinopettajiin liittyvät rikosepäilyt laajenivat heti - Uusi uhri ilmoittautui poliisille

    KOTIMAA 22.2. 19:22 3 4 844

  6. Kuninkaankadun surman syy: Uhri yritti soittaa poliisille raiskauksesta

    KOTIMAA 22.2. 14:54 3 23 758

  7. Niinistön kanslian jäsenten nimet julki

    KOTIMAA 22.2. 22:27 3 11 444

  8. Taiteilijan näkemys: Nämä ovat Google Street View’n kauneimmat ja oudoimmat kuvat

    ULKOMAAT 22.2. 10:43 3 4 369

  9. Viinakohu paisuu ja jo yli 40 000 vaatii: Eroa Päivi Räsänen!

    KOTIMAA 22.2. 09:44 3 255 350

  10. Eläkerintamalla käsijarru päällä

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.2. 20:59 6 1 345


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Mistä löytyisi Punkalaitumelle kaveri?

kuntakartta2

KOTIMAA 10

Runsas neljä vuotta sitten oli muutaman äänen päässä, ettei Lounais-Pirkanmaalle syntynyt Vammalan, Äetsän, Mouhijärven ja... Lue lisää

Puheenaihe: Urheilu on pelkkää politiikkaa

laura

KOTIMAA 432

”Laura ei ota minkäänlaista poliittista kantaa.” Näin julisti taitoluistelija Laura Lepistön manageri Erkki Alaja Helsingin Sanomissa 18. Lue lisää

Puheenaihe: Murhaajat pois kaduilta

vastakkain_www

KOTIMAA 5127

Aamulehden Näkökulman toimitus ei halua kuulla enää yhtään uutista, jossa vankilasta päästetty väkivaltarikollinen tappaa taas. Keinot: Valitse kumman Matin... Lue lisää

Sää

 



Lue nämäkin

Uutisia

Toimituksen valinnat

Kuka on tyylikkäin wanha? Katso kuvat

vanhat_MG_2729

PIRKANMAA 1022

Pilkkuja, pinkkiä tylliä, kullan sävyjä, pirteää keltaista.. Lue lisää

Rakastan sinua – Hei Pirkanmaa, miten se teillä sanotaan?

rakkaudentunnustukset_www

PIRKANMAA 4634

Minä rakastan sinua. Kauniisti sanottu, mutta vähän kulunut fraasi, vai mitä? Lue lisää

Kohuehdotus: Katso kartasta, missä kunnassa kohta asut

kuntaliitoksetwww

KOTIMAA 5382

Suomen kuntakartta muuttuu seuraavan parin vuoden aikana radikaalisti: Suomeen tulee selvityksen perusteella alle 70 kuntaa. Katso täältä, millainen sinun uusi kotikuntasi on. Lue lisää

Tampereen 160 luistinkentästä moni on jo käytössä – Lue lista osoitteista

COLOURBOX1108168www

PIRKANMAA 6020

Tampereen luistinkenttiä alettiin jäädyttää tammikuun alkupuolella ja nyt suuri osa on käyttökunnossa. Luistelemaan pääsee jo muun muassa Koulukadun, Sorsapuiston,... Lue lisää

Mobiilisivusto
Urheiluvideoita
Mobiilisivusto
Työpaikkailmoituksia
Koulutusilmoituksia
kestavamedia.fi

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot