Tuliaiskalat nousevat käsin tyhjästä Tammerkoskesta - katso video
- Armenialainen John saalisti sätkivän taimenen Tammerkoskesta torstaina.
Kuivuneen Tammerkosken lätäköissä sätkii isoja lohia, taimenia, siikoja ja kuhia. Pirkanmaan Kalatalouskeskus yrittää pelastaa vielä torstai-iltapäivän aikana elossa olevat Tammerkosken pohjassa lätäköissä sätkivät kalat Pyhäjärveen. Tampereen kaupunki lupasi maksaa viulut.
– Etsin juuri sopivia kalapelastajia töihin. Haaveihin kalat ja sitten puhtaassa vesisammiossa ne kuljetetaan Pyhäjärveen, kertoo Pirkanmaan Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen. Hän ryhtyi heti toimeen, kun kuuli, että kaupunki maksaa kalojen siirrosta aiheutuvat kulut.
Kosken pohjalla haavinsa kanssa pari tuntia kalastanut armenialainen John, 38, sai haaviinsa yli kahden kilon painoisen taimenen ja käsillään hän pyydysti matalasta lätäköstä sätkivän taimenen.
– Olen käymässä Tampereella, vein perheelleni soppakalat tuliaisiksi Helsinkiin. Suomessa olen asunut vaimoni ja pienen poikani kanssa vasta kolme kuukautta, John sanoi suu messingillä hyvän kalasaaliin jälkeen.
Kosken rannalla viikoittain kalastava Mikko Kauppala, 29, ihmettelee, miksi kaloja ei ole ryhdytty pelastamaan aiemmin.
– Isoja vonkaleita on paljon. Pyhäjärveen ja pian, Kauppala hoputtaa.









Kuulin tänään, että kaloja (lahnoja, ahvenia ja muutama kirjolohi) siirrettiin talkooporukalla Pyhäjärveen. Tuosta työstä kai joku neuvontajärjestö vielä kehtaa laskuttaa kaupunkia, toisten tekemästä työstä. Säkölaitoksen alla oli vielä eilen kymmeniä kuolleita puolimätiä järvilohi-istukkaita (noin 30-35 cm) ja pyyntikokoisia kuhia. Haisevassa vedessä uiskenteli pää pinnalla jokunen särki ja ahven, saipa joku kuulemma kiinni isohkon puolikuolleen ankeriaankin. Tammerkosken vesieliöstölle aiheutunutta vahinkoa ei kyllä korvata millään kalatalouskeskuksen myymällä parinsadan kilon kirjolohierällä. Sinällään jo on outoa, että kaloja myyvä taho ehdottaa kaupungille korvaavien kalojen ostamista itseltään. No, jäisihän siitä myyjälle hyvät myyntipalkkiot.
Ilmoita asiaton kommentti