Päivitetty 11.8.2011 11:45, julkaistu 11.8.2011 11:35

Ruumiskoirat jälleen etsimässä Karoliinaa – Maastoetsintä päättynee tänään

Kuva: Mika kanerva
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Ruumiskoirat haravoivat jälleen tänään Tampereen Likolammenkadun maastoja. Karoliina Kesti on ollut kateissa jo puolitoista viikkoa.

Tänään torstaina metsässä on poliisien kanssa pari ruumiskoiraa.

– Uskoisin, että suunniteltu alue saadaan käytyä lävitse kokonaan tänään, sanoo tutkimuksia johtava rikoskomisario Hannu Kallioniemi Pirkanmaan poliisista.

Alueen lampia ei enää naarata.

– Ne on tarkastettu sellaisella tarkkuudella, että niistä tyttöä ei löydetä, Kallioniemi sanoo.

Vielä tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa, että maastoetsintöjä laajennettaisiin.

Kallioniemi kertoo, että Karoliinan lähipiiri on kuultu, mutta joitakin ihmisiä joudutaan kuulemaan mahdollisesti uudestaan.

– Tiettyjä ihmisiä saatetaan kuulla tarkemmin ja käymään tiettyjä yksityiskohtia läpi uudestaan, Kallioniemi sanoo.

Myös muita vaihtoehtoisia etsintäpaikkoja harkitaan.

– Kyllä me koko ajan arvioimme sitä, mitä muita vaihtoehtoja Likolammenkadun maaston lisäksi on. Muista vaihtoehdoista täytyy päättää viimeistään sitten, jos tyttöä ei löydy sieltä, Kallioniemi sanoo.



AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)11.8.2011 15:27

Toivotaan että tyttö löytyy elossa. Pelkään vain että jotain hyvin ikävää on sattunut vähän aiemmin, ja skootteri on viety löytöpaikkaan lavastukseksi. Kyllä poliisit enemmän tietävät kuin mitä julkisuuteen kertovat. Nyt vain odotetaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 14:21

Ihmettelen suuresti,että maastoetsinnöissä ei käytetä
armeijaa eli sotilaita hyödyksi. Jos etsintään laitettaisiin esim. 100 varusmiestä, niin tutkittava
alue tulisi haravoitua tosi perusteellisesti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 13:01

Poliisi sanoo : Karoliina saattaakin olla aivan muualla? Siis siepattu/ruumis kätketty?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 12:44

Itse omistin koiran ja jos koira ei löydä karoliina niin se varma että tyttö on muualla,elossa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 12:22

Naaratkaa Tesomajärvi, se on matkan varrella Lietsuun.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 12:10

on se kauheeta nuori lapsi on kadonnut ja etsinnät saatetaan lopettaa ,ymmärrän kyllä että resusrseja ei ole liikaa yhteen etsintään ja kun ne ei tuota tulosta.mutta mitä jos kuitenkin vielä laajennettaisiin aluetta olisi omaisillakin jokin toivo vielä tuntuu varmasti hirveältä kun oma lapsi kadonnut sitä eivoi kuvitellakkaan kukaan kohdalleen.toivon oamisille voimia jatkaa päivä kerrallaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 12:08

Vaikka en Amerikkaa ihannoikaan, siellä painotetaan katoamistapauksissa että 48ensimmäistä tuntia ovat tärkeimmät kadonneen etsinnässä. Suomen,erityisesti tampereen poliisit jahkailevat vasta viikon kuluttua että pitäsköhän ruveta. hohhoijaa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 11:57

Tää on varmaan todella typerä kysymys, mutta onko skootteri löytypaikan ympäristö tarkastettu todella huolella? Useinhan lähdetään kauemmaksi ja jätetään välitön läheisyys pintapuolisesti katsotuksi. Taloyhtiön varastot, puskat, roskiskatos myös roskisten takaa jne.? Ja kännykkä ainakin voi löytyä tuolta alueelta törmäyksessä taskusta lentäneenä vaikka portaiden alle tai roskisten alle tai mihin vaan. Sekin taas veisi asiaa eteenpäin, jos edes kännykkä löytyisi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 11:42

miksi ihmeessä sieppauksen mahdollisuun poliisi sulkee pois ja rikoksen mahdollisuutta tähän asti ainakin. ei ne voi mistään tietää mitä tapahtunut . vaikka väärä henkilö ottanut kyytiin isommalla tiellä . tampereen poliisin pisteen laskenut ropisten alas tän jutun myötä taas . ku puhutaan että on eksynyt ja ei löydä siten mukamas pois metsästä . ei toi metsä alue ole niin iso että kestää päiviä tulla pois sieltä. auton äänet ym jo kertoo metsässä missä päin tiet menee ja kuuluu pitkälle,eli hengissä oleminen todennäköisesti metsässä aika huono ennuste .jos ei metsästä löydy tai lammista .voisi sitä sieppaustakin alkaa tutkia ennenkuin sekin myöhäistä . kyllä tampereella sitä aikaisemminkin tapahtunut ja alkoholin vaikutuksen alaisena oleva nuori tyttö "hädässä" helppo kohde jollekkin sairaalle ihmiselle

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.8.2011 11:13

no niin sitten pääsevät pojat taas tuonne ohituskaistoille tutkaa pitämään, eli tuottavampiin töihin...

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1203

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 831

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 427

  4. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 422

  5. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 360

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 295

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 221

  8. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 194

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 185

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 184


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot