Päivitetty 9.8.2011 12:44, julkaistu 9.8.2011 12:29

Kolme ruumiskoiraa etsii Karoliinaa nyt Likolammenkadun lähimaastosta

Kuva: Mika Kanerva
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Seitsemänvuotias saksanpaimenkoira Zippo osallistui maanantaina etsintöihin omistajansa ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun mukana.

Reilun viikon kateissa olleen Karoliina Kestin, 15, etsinnät jatkuvat tiistaina ja keskiviikkona Likolammenkadun lähistön maastosta kolmen ruumiskoiran avulla. Poliisi ei usko, että kadonnut olisi hukkunut lähistöllä oleviin lampiin.

– Ruumiskoirat ovat jo lammet tutkineet, eivätkä antaneet merkkejä hukkuneesta. Nyt jatkamme maanantaina maastoetsintöjä Likolammenkadun Tampereen kaupungin suuntaan. Saamme yhden koiran avuksi poliisikoirat Helsingistä ja Jyväskylästä, kertoo tutkimuksia johtava rikoskomisario Hannu Kallioniemi Pirkanmaan poliisista.

Vieläkään poliisi ei pidä todennäköisenä, että Karoliina kesti olisi joutunut rikoksen uhriksi.

– Hän on ajanut skootteriaan humalassa ja tie kääntyy jyrkästi, joten hän on ehkä törmännyt talon aitaukseen, minkä edustalta skootteri sitten löydettiin. Karoliina ei saanut pyörää käyntiin ja on ehkä siitä sitten lähtenyt jonnekin. Emme usko, että hän olisi joutunut liikenneonnettomuuden uhriksi. Minne hän lähti ja miksi, niitä selvitetään, Kallioniemi kertoo.

Ihmeellistä on se, että kadonnut jätti kumolleen jääneeseen skootteriin käsilaukkunsa, missä olivat muun muassa avaimet ja ajokortti. Harmaa skootteri löytyi Likolammenkatu 6:n kohdalta reilu viikko sitten sunnuntaiaamuna.


AVAINSANAT:

Kommentit (47)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.8.2011 18:27

Ehkä skootteri on viety sinne harhautuksena kun henkilölle on muualla tehty jotain ikävää ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 22:59

"Osin jo eksyneenä pimeään metsään, vai takaisin 1km päässä olevaan "tuttuun paikkaan"?


Ei kukaan lähtisi pimeään outoon metsään."


Kello 3 yöllä, jos katuvalot ei pala niin on siellä kadullakin melekosen pimeetä.
Ja jos on tuntemattomassa paikassa niin helposti lähtee väärään suuntaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 21:55

Luulen, ettei kyseinen henkilö ole lähtenyt skootterin luota mitenkään hankalasti käveltävää reittiä , jos on yksikseen lähtenyt.Onkohan esim. Nokiantien ympäristöä tutkittu pidemmältä matkalta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 20:31

Ihmettelen edelleen sitä mikä on peruste sille että julkaistaan tietona että kadonnut oli humalassa. Tämä tieto ei voi olla muilta kuin bilepaikasta peräisin. Sillä eihän poliisilla ole kontaktia, jolla he olisivat asian todenneet. Kun kerran nämä ns kaverit valehtelivat kertaalleen jo. Onko luotettavaa luottaa heidän sanaansa tässäkään?

Tässä tapauksessa on kyllä liikaa mystisiä juttuja ja en ihan usko ettei siihen rikosta liity. No toisaalta eipä poliisi sitä heti kertoisikaan jos epäilevät että sekin toki voi olla lausuntojen syy että tekevät ansaa.

Vanhemmilla ei ole helppoa. Eikä sitä yhtään paranna nuo naamakirjan typeryydet, jos niitä sattuvat lukemaan. Kyseinen paikka saa paljon pahaa aikaan ikävä kyllä jos jotain hyvääkin kai.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 20:06

Karoliinan skootterin tavaraluukusta löytyi tytön ajokortti, käsilaukku ja kotiavaimet. Myös kypärä löytyi skootterin luota. Karoliina oli ottanut mukaansa vain puhelimensa.

Iltalehdessä luki tuo.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 19:58

Osin jo eksyneenä pimeään metsään, vai takaisin 1km päässä olevaan "tuttuun paikkaan"?


Ei kukaan lähtisi pimeään outoon metsään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 19:54

kyllä minua ainakin kiinnostaa kuinka tämä päättyy

saman ikäisen tytön äitinä olen suunnilleen kauhuissani vaikka emme asu lähelläkään Tamperetta!

nuoruus on sellaista aikaa että silloin sattuu ja tapahtuu..muistelkaas itse omaanne...veikkaan että Karoliina on mennyt selvittämään päätään jonnekin, ehkä oksentamaan ja ehkä eksynyt uudelleen

missä lienee tyttöparka - niin kovasti toivon että tämä olis taas tälläsiä teinien seikkailuja ja löytyisi vielä ehjänä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 19:45

Skootteria ajoi joku muu kuin Karoliina, jospa ajaja pelästyi postinjakajaa ja ei halunnut tulla huomatuksi, sen takia jätti skootterin. Tyttö olisi löytynyt, jos olisi lähtenyt metsään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 19:35

ei kypärä mihkään ollu kadonnut(täällä vaan joku luuli niin)!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2011 19:33

ei kypärä mihkään ollu kadonnut(täällä vaan joku luuli niin)!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1203

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 831

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 427

  4. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 422

  5. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 360

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 295

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 221

  8. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 194

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 185

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 184


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot