Nuoret eivät säikähtäneet poliisin tehovalvontaa: Tampereen keskustassa juodaan avoimesti
Tamperelaisnuoret eivät ole lähteneet piiloon juhlimaan kesäloman päättymistä, vaikka poliisi on kertonut valvovansa nuorten juomista tänä viikonloppuna erityisen tarkasti.
Tampereen poliisista kerrotaan, että nuorten juomiseen on puututtu keskustan perinteisissä kokoontumispaikoissa, kuten Keskustorilla, Vanhan kirkon puistossa ja Koskipuistossa.
Poliisi on sakottanut nuoria alkoholin hallussapidosta ja takavarikoinut alkoholijuomia.
Poliisi valvoo nuorten päihteiden käyttöä tehostetusti tänä ja seuraavana viikonloppuna. Valvonnassa puututaan erityisesti alaikäisten luvattomaan juopotteluun ja alkoholijuomien välittämiseen alaikäisille. Lisäksi puututaan häiriköintiin yleisillä paikoilla.
Jos alaikäinen tavataan pullo kädessä, seurauksena on 20 euron rikesakko ja juomien menetys. Lisäksi luvassa on ilmoitus nuoren vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille.









"Ja sitten kun soitat poliisin paikalle, poliisin tulo kestää AINA 30-45min tulla paikalle. Käykö poliisi donitsilla matkalla?"
Aiheetta syytät poliiseja. Syytä ensiksi päättäjiä, jotka koko ajan vähentävät niin poliisin kuin pelastustoimenkin resursseja, vaikka tehtävät vain lisääntyvät ja toisekeen ihmisiä, jotka työllistävät poliisia (siis niitä rikollisia, ei niitä, jotka poliisin apuun soittavat).
Hölmöä syyttää kenttäväkeä, jotka ajavat keikkaa sen minkä kerkiävät. Oikea osoite ovat ne, jotka ovat resurssit asettaneet sellaisiksi, että keikat jonoontuvat.
Ilmoita asiaton kommentti