Päivitetty 2.8.2011 11:54, julkaistu 2.8.2011 11:53

Puheenaihe: Jungnerille uhattiin lähettää ”viritetty lannoitepaketti”

Mikale Jungner on 46-vuotias tuore kansanedustaja ja sdp:n puoluesihteeri. Viikonloppuna Jungner vaati, että maahanmuuttoa kärkevästi arvostelevan Halla-ahon asemaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana harkittaisiin.

Maahanmuutto: Jungnerin mielestä suvaitsevaiset ihmiset karttavat yhteenottoa konservatiivisten kiihkoilijoiden kanssa.

Vaatimus: Mikael Jungner vaatii Jussi Halla-ahoa siistimään suutaan tai eroamaan valiokunnan johdosta.

Vastaus: Halla-ahon mielestä Suomessa lietsotaan turhaan hysteriaa Norjan tapahtumien jälkeen.

Mikael Jungner:

”Puoli tuntia sitten kiihtynyt herra soitti ja kertoi, että minulle lähtee kohta viritetty lannoitepaketti. Hän oli suuttunut siitä, että arvostelin Halla-ahon puhumisia.

Se oli yksittäistapaus, enkä sillä korvaani lotkauta. Suuttuneen ihmisen uhoa, josta on turha poliisia vaivata. Moni ihminen ei silti halua pilata arkeaan moisella ja vaikenee.

Syy siihen, että nostin Halla-ahon asian esille johtui kokonaisuudesta: kirjoituksista, puheista, selityksistä. Hän suhtautui mielestäni väheksyvästi Norjan tapahtumiin.

Halla-aho totesi suoraan, että tapahtumilla ei ole mitään vaikutusta hänen kirjoitteluunsa, vaan monikulttuurisuus on hanurista. Se osoittaa huonoa tilannetajua ja sitä, että Halla-ahon ajatukset ovat syvälle jumittuneita ennakkoluuloja.

Viime viikolla silmiin kantautui Halla-ahon kuittaus, jossa todetaan, että demarit ovat alhaisia matelijoita, joista on vaikea päästä eroon.

En ole missään vaiheessa vaatinut suoraan Halla-ahon eroa. Hänen pitäisi miettiä puheitaan, kirjoituksiaan ja asemaansa. Yksi johtopäätös on, että hän malttaa mielensä ja siistii sanankäyttöään. Toinen vaihtoehto on, että hän luopuu puheenjohtajuudesta ja voi taas vapaammin puhua kummallisia.

Valiokunnan puheenjohtaja edustaa eduskuntaa, siis myös muita puolueita, sekä suhteessa kansalaisiin, että ulkomailla. Ei voi ajatella, että kun eduskunnassa avainpaikat jaetaan, pitäisi seurata neljä vuotta hiljaa, jos käytös ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla. Olen Halla-ahon kritiikissä myöhäisherännäinen. En nostanut asiaa esiin, kun nimityksiä tehtiin. Käytävillä mietittiin, minkälaisen viestin se lähettää ulkomaille.

Tähän asti suvaitsevaiset ihmiset ovat vaienneet ja kääntäneet katseensa muualle. Keskustelu on ollut ennakkoluulojen ja ahdasmielisyyden rummutusta. Kun ahdasmielisiä konservatiiveja arvostelee, saa aina niskaansa ryöpyn. He ovat aika aggressiivista porukkaa.

Monet ovat ajatelleet, että tämä on välivaihe suomalaisessa keskustelussa ja hiipuu itsestään, jos siihen ei lähde mukaan. Olen eri mieltä. Nyt on aika haastaa Halla-ahon ajatukset ja nousta julkisesti puhumaan niitä vastaan.”

Jussi Halla-Aho:

Kansanedustaja Jussi-Halla-aho (ps), haluaisin puhua Mikael Jungnerin vaatimuksesta, että hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikkaasi tulisi harkita.

– Minulla ei ole teille mitään kommentoitavaa.

Minkä vuoksi ei ole?

– En viitsi sen kummemmin puhua, koska teillä on ikävä tapa painaa nämä keskustelut sellaisenaan lehteen ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

Professori Jukka Kemppinen odotti Alma Median lehtien haastattelussa, että luopuisit kyynisyydestä ja korjaisit asennetta Norjan tapahtumiin?

– Voi voi.

Sinut on yhdistetty vasta-jihad -liikkeeseen. Tulisiko sinun irtisanoutua siitä, jotta kansalaiset rauhoittuisivat ja poliitikot saisivat rauhan sydämelleen?

– Kansalaiset tuntuvat olleen ihan rauhallisia.

Et näe tarvetta siitä irtisanoutumiseen?

– En näe tarvetta vastata tuohon kysymykseen.

Miksi sinun on niin hankala kertoa medialle poliittisista mielipiteitäsi?

– Huonot kokemukset. Kun rupeaa siltoja polttamaan, pitää elää sen kanssa ja vastata seurauksista. Jos päätetään olla huonoissa väleissä, sitten ollaan huonoissa väleissä.

Soitan toisen kerran. Jungner sai puhelun mieheltä, joka uhkasi lähettää hänelle ”viritetyn lannoitepaketin”. Mies moitti Jungneria Halla-ahon arvostelusta.

– Jaha, pitäisikö minun ottaa tästäkin vastuu?

Voisit kertoa, mitä mieltä olet tästä. Hän on ilmeisesti kannattajasi.

– Tai sitten joku, joka pitää Jungnerin käyttäytymistä erittäin typeränä.

Mutta entä kielenkäyttö: Norjan tapauksen jälkeen uhataan ”viritetyllä lannoitepaketilla”?

– Turha siitä minulle on motkottaa. Kannattaa varmaan kysellä tältä mieshenkilöltä ja Jungnerilta näkemyksiä. Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Miksi ihmiset reagoivat niin vahvasti, kun sinua arvostellaan?

– Saan vastaavaa postia oikeastaan aika usein, kaikennäköisiä uhkauksia ja haistatteluja. Sellaista tämä elämä nyt vain näyttää olevan. Suotta lietsotaan hysteeristä ilmapiiriä.

Sekä Halla-aholle että Jungnerille tarjottiin samanlainen vastausmahdollisuus.

Haastaja

Mikael Jungner

Jungner on 46-vuotias tuore kansanedustaja ja sdp:n puoluesihteeri.

Viikonloppuna Jungner vaati, että maahanmuuttoa kärkevästi arvostelevan Halla-ahon asemaa hallintovaliokunnan puheenjohtajana harkittaisiin.

Hän kertoi vaatimuksestaan Norjan joukkosurman muistotilaisuudessa Oslossa.

Hallintovaliokunta päättää muun muassa turvallisuus- ja maahanmuuttoasioista.

Vastaaja

Jussi Halla-aho

Halla-aho on 40-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Hänet on tuomittu Helsingin hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta.

Hänen kirjoittamansa Scripta on netin suosituimpia blogeja.

Norjalainen joukkomurhaaja lainasi Halla-ahoa kerran manifestissaan. Toisaalta lainatuksi tuli myös keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula.


AVAINSANAT:

Kommentit (92)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.8.2011 07:49

Lontoossa parhaillaan nähdään, mitä tapahtuu. Jungner voisi mennä sinne selittämään, että näin tämä nyt kuulkaas on!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.8.2011 15:52

"Se oli yksittäistapaus, enkä sillä korvaani lotkauta. Suuttuneen ihmisen uhoa, josta on turha poliisia vaivata. Moni ihminen ei silti halua pilata arkeaan moisella ja vaikenee."

Siis mitä? Suuttuneen ihmisen uhoa, josta on turha poliisia vaivata, vai asia josta ei sovi vaieta?
Vai onko Jungerilla ainoastaan tarve pysyä otsikoissa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.8.2011 15:43

Jubger avoautossa on symbooli nyt demarien elitasolle vai onko sittenkään !

Halloahon kannatus nousee ja nousee kiitos osin Jungerin kaltaistn puheiden, jotka on sananvapauden vastaisia ! Hän yrittää yllyttää kanssa Halla-ahoa vastaan !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.8.2011 10:01

"Viritetty lannoitepaketti"=Aamulehden kestotilaus?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.8.2011 21:53

Demarieliitti löi pahasti kirveensä kiveen, kun lähti Norjan tragedialla ratsastamaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.8.2011 13:08

Jos kansanedustajaa uhataan viritetyllä lannoitepaketilla niin minusta se on jo niin vakava uhkaus, että se pitäisi ilman muuta tutkia, vaikka Jungner ei haluaisikaan asiaa tutkittavan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.8.2011 04:11

"Ja Halla-Ahon vastaus lehdessä tuttuun tyyliin sanasta sanaan Jungnerin muotoiltua vastaan :DDDDDD hyvin leikitty puolueetonta siellä toimituksessa taas. Pointsit kuitenkin siitä, että vastaukset julkaistiin sellaisinaan eikä Hesarin "tässä vaiheessa Halla-Aho toiminnan tulkinnan mukaan sitä ja tätä"."

Anteeksi nyt, mutta mitenhän Halla-ahon jutut sopisi julkaista, jotta hoviväellä ei olisi nokan koputtamista? Jos toimittaja muotoilee Halla-ahon vastaukset, ollaan heti parkumassa, että puheita on vääristelty ja mestaria häväisty ja näyttäkään kohta jossa Jussi on näin sanonut. Tuohon sanasta sanaan julaisuun (joka on poikkeuksellista) on päädytty siksi, että Halla-aho vetää herneet nenään about jokaisesta toimitetusta haastattelusta ja syyttää toimittajaa valehtelusta. Mutta jos puheet julkaistaan sanasta sanaan, niin sekin on noitavainoa ja mokuttajavassariajojahtia.

Mikä olisi tapa jolla tuo loputon itkeminen saataisiin loppumaan? Että Halla-aho saisi itse kirjoittaa jutut itsestään ja vielä muokata niitä seuraavana päivänä jos on tullut toisiin ajatuksiin? Mutta ai niin, sillä ei sitten olisi enää mitään tekemistä journalismin kanssa.

Pikku uutispommi teille hommalaisille: jokainen lehteen siteerattu tai haastateltu tietää, että ei toimittaja voi siirtää toisen ajatuksia lehteen yhtäaikaa suoraan ja kauniisti muotoiltuna. Ihan jokaiselle jota usein haastatellaan, tulee niitä hetkiä, että lukee lehteä ja miettii, että "en minä nyt noin tuota tarkoittanut". Mutta tällä hetkellä vain yksi jaksaa prinsessailla joka ainoasta jutusta ja kuvasta ja on vielä kerännyt hoviväkensäkin löytämään herneitä patjan alta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.8.2011 22:35

On valtavan paljon kansalaisia jotka ovat täysin samaa mieltä Halla-Ahon kanssa esim. tästä maahanmuutosta, kyllä heidänkin mielipidettään pitää kunnioittaa eikä heti haukkua rasistiksi.
Kyllä päättäjien pitäisi nähdä mitä hallitsematon maahanmuutto on muualla euroopassa saanut aikaan, ei ole kummallakaan hyvät olot, maahanmuuttajilla eikä kantaväestöllä.
On aina niitä maailmanparantajia jotka ottaisivat kaikki vainotut,nälkäänäkevät,kerjäläiset,elintaso-
pakolaiset ym.ym tulijat avosylin vastaan ja sitten on niitä jotka eivät halua tänne ketään ulkomaalaisia.
Näin se vain elämässä on että KAIKISSA asioissa aina on kaksi täysin erilaista näkökantaa ja mielipidettä asioihin.
Suomesta on muuttanut n. miljoona ihmistä ulkomaille, monilla on puolisot ja perheet, miksi heitä ei houkutella takaisin vanhaan kotimaahan työvoimaksi jos siitä on pulaa, ei tarvitsisi Afrikasta asti tänne näitä "merenkulkijoita" haalia.
Oletteko muuten koskaan ajatelleet Aasialaisen ja Afrikkalaisen kulttuurin eroa työntekemisen kannalta ? Minusta voitto menee aasiaan 9-1 !!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.8.2011 21:35

Miksi Aamulehti kyselee vain Jungnerilta ja Halla-aholta? Onhan kansanedustajien joukossa muitakin, joilta kysyä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.8.2011 20:46

"Jungnerille uhattiin lähettää ?viritetty lannoitepaketti


EN USKO!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 10

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 1 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 1203

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 1 0 831

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 427

  4. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 422

  5. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 360

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 295

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 221

  8. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 194

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 185

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 184


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3834

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot