Puheenaihe: Pikamuoti tappaa maun, työn arvon ja ympäristön
Maailmassa valmistetaan vuosittain 80 miljardia vaatekappaletta. Niitä heitetään pois yhtä helposti kuin hankitaan, mutta niiden taustoista tiedetään hyvin vähän.
Muoti on suurten volyymien halpatuotantoa, pikamuotia. Guardian-toimittaja Lucy Sieglen kirjoittama rättibisneksen kriittinen kartoitus To Die For. Is Fashion Wearing Out the World. on tarpeellinen. Sen jälkeen muotia alkaa katsoa kieroon.
Muoti on halpaa, vaikka se kantaisi muodinluojien nimiä mallistoissaan. Karl Lagerfeld ja Stella McCartney ovat myyneet H&M-vaatteita. Mutta se muoti raadetaan kasaan halpatyövoimalla kehitysmaissa. Se on halpaa myös sisältä. Kuteet ovat menettäneet laatunsa ja arvonsa. Vaatteet ovat muuttuneet kertakäyttötuotteiksi. Samalla pannaan halvalla kuluttajaa, vaikka itsestä ei siltä tuntuisikaan.
Uusi No Logo
Sieglen kirja on tämän vuoden No Logo. Se on ankara seikkailukirja 2000-luvun alun muodin maailmaan. Se on erilaista ”tyttökirjallisuutta” globalisaation, aktivismin ja kapitalismikriittisyyden aikakaudelle.
Lucy Siegle on ollut osa ongelmaa, muodin kerskakuluttaja. Mutta hän on tullut järkiinsä ja toivoisi muidenkin tulevan. To Die For on kanadalaisen Naomi Kleinin kirjojen tapaan teos, joka vakuuttaa taustatutkimuksensa määrällä. Kleinista poiketen Siegle ei tee isoja päättelyloikkia vaan etenee vaatekaupan ketjussa kuluttajista raaka-aineiden tuottajiin saakka vaikuttavalla maltilla. Siegle lahjoittaa miljoonille naisille huonon omantunnon.
Halpa huippumuoti ei ole ristiriitainen käsite. Halpaa on hinta ja tuotanto, huippua imago. Valtavat volyymit, alas painetut hinnat ja kurjuuden luonnehtima alkutuotanto raaka-aineista kankaisiin ja ompelutyöhön ovat ajaneet ahtaalle todellisen huippumuodin ja tehneet vaatteista lähes valmista ongelmajätettä. Muodin käsitekin on kurjistunut samalla, kun bisnes ylläpitää globaalia epätasapainoa, tuhlaa resursseja ja tuhoaa ympäristöä.
Kuluttaja arvostaa merkkiä ja alhaista hintaa, mutta ei tunne vaatteiden arvoa.
Ekologista ja eettistä olisi pieni elitismi, jossa huippumuoti on kallista, hyvän maun ympäröimää ja vaalimaan kutsuvaa. Ennen vaatteita huollettiin ja korjattiin. Nyt niillä täytetään kaapit ja kaatopaikat.
Halpa ei tyydytä
Pikamuoti saa ihmiset ostamaan hysteerisesti tyyliään ja onnellisuutensa ehtoja miettimättä. Maulla, tyylillä ja vaatteilla ei ole todellista arvoa. Niitä ei tarvitse jalostaa ja vaalia.
Näytelmäkirjailija George Bernard Shaw ennusti tietämättään nykyajan: ”Muodin psykologiasta tulee patologia.” Kuluttaminen on enemmän sukua pakkomielteelle kuin tyylin kunnioittamiselle.
Vaatekauppa on keskittynyt määrään, ei laatuun. Halpamyynti halventaa ihmiset, itse muodin ja maailman. Perusvaatteet on naamioitu suurten suunnittelijoiden designilla, mutta oikea mantra on ”nopeasti, halvalla ja valtavissa erissä”. Alkaa näyttää siltä, että meillä – ihmiskunnalla – ei kenties enää ole varaa halpaan muotiin.
Lucy Siegle pyytää kuluttajia ajattelemaan muotia jonain arvokkaana. Vaateteollisuudelle hän toivoo ekologista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista moraalia. Sieglen teos ei ole hyökkäys ruotsalaista H&M-ketjua tai espanjalaista Zaraa vastaan, vaikka ne sivuilla ovatkin paraatiesimerkkejä. Se on kokonaisen kulttuurin ja teollisuudenalan anatomia, joka ei pysähdy yhdelle tasolle sormea heristämään.
Lasten ja orjapalkalla työskentelevien naisten neulanjäljet vaatteissa. Hikipajat Bangladeshissa ja Afrikassa. Puuvillanhimon tuhoamat vesistöt. Zombeina halpaa ostavat ja hylkäävät kevytmuotinarkkarit, jotka ovat ”muodikkaasti ylipainoisia” eli omistavat liikaa vaatteita. Buliminen ostovimma. Näistä olisi päästävä.
On aika palauttaa ilo, arvo ja laatu shoppailuun ja kunnia sekä eettinen perusta bisnekseen.
Fakta: Muodin hierarkia Sieglen mukaan
1. Muoti vs. vaatteet. Ennen tehtiin selkeä ero huippumuodin ja tavallisen rättikaupan välillä. Huipulla oli käsintehty couture, joka tunnettiin huippunimien käsialasta.
2. Prêt à porter. Muodinluojien niiaus massojen suuntaan. ”Valmis käytettäväksi” -vaatteet ovat tyylikkäitä ja design-merkkisiä, mutta tarkoitettuja tavallisten ihmisten käyttöön.
3. Tavallinen markkinamuoti. Perusvaatteita perusihmisille, mutta muodikkaalla koukkauksella. Joku jippo pitää olla joka erottaa.
4. Arkivaatteet. Perustavaraa farkuista t-paitoihin ja pusakoihin.
5. Halpamuoti. Kaikkien edeltäjiensä yhdistelmä, jossa korkein mahdollinen muodin couture-illuusio yhdistyy teolliseen sarjatuotantoon ja varustaa arkivaatteetkin muodikkailla koukuilla.
Lucy Siegle: To Die For. Is Fashion Wearing Out the World. Fourth Estate 2011.
Kari SalminenOta kantaa: Pitäisikö meidän ostaa mieluummin kalliita kuin halpoja vaatteita?
"saatamme havaita seuraavia asioita. C&J:n jalkineet näyttävät hyvältä, ne istuvat täydellisesti ja rakenteesta johtuen ne on huollettavissa. Pohjat on mahdollista vaihtaa kuluman myötä ja jalkineiden odotettavissa oleva elinikä on vuosikymmeniä. "
C&J:n kengät ovat tosiaan laadukkaita, mutta tuo hehkutus menee jo yli. Se että nuo kengät kestävät vuosikymmeniä vaatii lähes päivittäistä huoltoa ja laajaa kenkävarastoa. Lisäksi pohjan vaihdatus ja muu valmistajan huoltotoiminta maksaa yli sata euroa. Lisäksi jos sattuu vahingossa menemään nahkapohjaisilla kengillä sateeseen ja soran keskelle kävelemään voi kenkien pohja kulua jo päivän aikana huomattavan paljon. No onhan C&J:llä kuitenkin myös kumipohjaisia kenkiä, niin ei tarvitse aina kantaa kalosseja mukana.
Mutta joka tapauksessa ECCO vs. C&J vertaus ei kulujen kohdalla toimi. Vaikka kengän huoltoon käytetyn ajan jättäisi huomiotta tulee c&j:n käyttäminen kalliimmaksi. Ilman ajankäytön huomioimista ja hultotököttien hintojen alaspäinpyöristämisellä jotkut Loaken tai Barkerin kengät voidaan saada näyttämään ECCOja halvemmalta.
Itse käytän AE:n kenkiä ja tiedän että joudun niiden käyttämisestä maksamaan halpoja kenkiä enemmän, mutta tyylin takia olen tuon uhrauksen valmis ottamaan.
Ilmoita asiaton kommentti