Puheenaihe: Pekka Haavisto jakaisi euron kahtia
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto arvioi, että euroalue supistuu tai jakautuu kahtia, jollei pikaisesti löydy askelmerkkejä yhteiselle talouskurille.
– Talousasioissa olen sitä mieltä, että jos joku ei pysty toimimaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan, niin se on loppu sitten. Ei ole kovin monta kertaa mahdollisuutta siihen, että joku antaa vääriä tietoja tai ei toteuta lupaamaansa säästö- tai talousohjelmaa, kansanedustaja Haavisto sanoi Aamulehdelle käydessään torstaina Tampereella.
Hän puhui ennen kuin Brysselissä oli ehditty aloittaa euroalueen päämiesten huippukokous, jonka aiheena oli jälleen kerran lisätakausten antaminen Kreikalle sekä pyrkimys estää velkakriisin leviäminen.
Haaviston mielestä Suomi kuuluu luontevasti Saksan ja Hollannin tapaisten maiden ryhmään, joka katsoo hyvin kriittisesti sitä, miten euromaat hoitavat talouttaan.
– Nyt ollaan sellaisissa päivissä, jolloin säännöt pitää löytää. Jos ei löydy, silloin vakaan euron alue jotain kautta supistuu. Mitkä ovat mekanismit, joilla tämä tapahtuu, se pitää sitten suunnitella.
– En usko, että meillä palataan markkaan, mutta euroalue voi tässä prosessissa muokkautua pienemmäksi, tai sitten tulee kahden euron alue.
Roskaeuro?
Siis velkakriisin runtelemille maille ”roskaeuro”, kuten Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Hannu Laurila esitti Aamulehdessä tiistaina?
– Niin tavallaan voisi tapahtua jollain alueella devalvoituminen. Mutta nämä ovat tarkkaan laskettavia asioita. Tarkoittaisihan devalvoituva valuutta esimerkiksi sitä, että Kreikan ulkomaanvelat kasvaisivat jättimäisesti. Silloin kysyttäisiin taas, miten niistä selvitään. Yksinkertaisia ratkaisuja ei ole, mutta selvästi koko euroalue on valinkauhassa näinä päivinä.
Haaviston mielestä Suomen vaatimus vakuuksista uusille Kreikka-takauksille on hyvä linja, joka luo painetta sääntöjen noudattamiseenkin.
– Paradoksihan tämän kevään tilanteessa on ollut, että kaiken tämän kurjuuden keskellä Suomessa on ollut 5,5 prosentin talouskasvu ja edelleenkin vakaa valuutta, euro. Mutta jatkossa on katsottava, ettei yleinen epävarmuus ala ruokkia eurooppalaista lamaa.
Vihreiden joukoissa on sekä vastustettu EU:ta tyystin että haluttu rakentaa siitä liittovaltiota. Haavisto äänesti aikoinaan unionijäsenyyden puolesta ja kannatti euroon siirtymistäkin.
Toisaalta EU:n katsominen sisältäpäin on tuottanut perin realistisia analyysejä:
– Joissain asioissa pystymme toimimaan Eurooppana yhdessä. Mutta esimerkiksi YK-pöydässä on paljon asioita edelleen, joissa EU ei ole yhtenäinen.
– Niissä meillä pitää olla liikkumavaraa. Niissä Suomen ulkopoliittinen ohje ei voi ikuisesti olla, että ollaan samaa mieltä EU:n kanssa. Vastakysymykseni on aina silloin ollut: mitä mieltä me olemme, kun EU on sisäisesti erimielinen? Sitten todetaan, ettei Suomi ole mitään mieltä...
Missä kilpailijat?
Ympäristöministerinä ja EU:n Sudanin-erityisedustajanakin kokemusta hankkinut 53-vuotias vihreän liikkeen veteraani on ajautunut jokseenkin erikoiseen kilpailutilanteeseen presidenttipelissä. Hän on ainoa virallisesti asetettu puolueen ehdokas. Muitakin halukkaita valtionpäämieheksi on ilmoittautunut Paavo Väyrysestä (kesk) Sauli Niinistön (kok) kautta Lasse Lehtiseen (sd).
– Kampanjavaiheesta, jossa kaikki ehdokkaat on asetettu, näyttää tulevan poikkeuksellisen lyhyt. Ehkä liiankin lyhyt siihen nähden, että presidentinvaali on kuitenkin Suomen suurin tulevaisuuskeskustelu, joka käydään kerran kuudessa vuodessa.
Päivi Räsäsen (kd) torstaista ilmoitusta olla lähtemättä presidenttikisaan vihreiden ehdokas (joka ei itse ole kirkon jäsen vaikka kuuluukin Kirkon ulkomaanavun hallitukseen) pitää kiinnostavana. Hän ei silti tarjoudu puolueen ehdokkaaksi, vaikka kertookin saaneensa kansalaisvaltuuskuntaansa paljon tukea kristillisistä piireistä.
Ota kantaa: Samaa vai eri mieltä Haaviston kanssa eurosta?







Vasta kolmisenkymmentä vuotta sitten Haavisto oli ikäänkuin söde, ujo ja hiljainen naapurinpoika politiikassa. Nyt hänestä on varttunut vakavasti otettava pressaehdokas.
Aika kova kontrasti, mutta... mielestäni oiva vaihtoehto kylmille ja laskelmoiville, nollia ja ykkösiä päässä vilistäville "yhteisten asioiden hoitajille".
Lisäksi omaa omintakeistakin älliä päässä tyynen ulkomuodon alla.
Ilmoita asiaton kommentti