Puheenaihe: Pihvilihan myynnissäkin on tiukemmat rajoitukset kuin asekaupassa

On olemassa kolmenlaista asekauppaa: valkoista eli laillista, mustaa eli laitonta ja lempiväriäni harmaata.” Näin Nicholas Cagen esittämä kyyninen asekauppias kuvaa tuottoisaa bisnestään elokuvassa Lord of War. Tarina on fiktiivinen, mutta pitää sisällään yhtäläisyyksiä asekaupan todellisuuden kanssa.

Mitä enemmän aseita myydään ilman kunnollista loppukäyttäjäkontrollia, sitä suurempi todennäköisyys on, että niitä päätyy luvattomien käyttäjien haltuun.

Tämän holtittoman asekaupan ruokkiman väkivallan seurauksena suuri osa asutukseen, koulutukseen ja terveydenhuoltoon kehitysmaissa käytetyistä avustusrahoista valuu jatkuvasti hukkaan.

Suitsia vientiin ja tuontiin

Globaalin asekaupan läpinäkyvyyttä ja vastuuta ylläpitävä kansainvälinen sopimus on puuttunut samalla kun kaikkia muita merkittäviä maailmankaupan osa-alueita on säädelty jo pitkään. Vertailuksi: pihvilihan kaupparajoitukset ovat paikoin tiukemmat kuin asekauppaa koskevat säädökset.

Tällä viikolla YK:ssa neuvotellaan asekauppasopimuksesta, joka toteutuessaan loisi rajat tavanomaisten aseiden viennille ja tuonnille. Sopimus koskisi kaikkia aseita taistelulaivoista ja tankeista aina hävittäjälentokoneisiin ja konekivääreihin.

Tavoite on vaikea, muttei mahdoton saavuttaa. Lähes kaikki maat, mukaanlukien Suomi, kannattavat neuvotteluja. Merkittävä vaikutus konflikteista ja väkivallasta kärsivien arkeen neuvotteluilla on vain, jos maat aikanaan myös toimeenpanevat neuvotteluissa sovitut rajoitukset. Sopimuksesta on määrä päästä yhteisymmärrykseen ensi vuonna.

Samalla kun valtiot neuvottelevat asekaupan pelisäännöistä tulisi niiden myös ottaa askeleita sotilasmenojensa laskemiseksi kohtuulliselle tasolle. Ylisuuriksi paisuneiden sotilasmenojen supistaminen ja varojen ohjaaminen kehitysyhteistyöhön on oikea tapa toimia.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on kuvannut holtittomaksi karannutta asekauppaa rutoksi ihmiskunnalle. Valtioiden YK:lle ilmoittamat vuosittaiset sotilasmenot ovat reilusti yli tuhat miljardia dollaria. Vaikka tämä on iso summa rahaa – enemmän kuin tarpeeksi poistamaan köyhyyden maapallolta – se muodostaa vain noin kaksi prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Katsottuna tästä näkökulmasta on vaikea ylläpitää väittämää, että asekauppa muodostaisi valtioiden taloudelle välttämättömän osatekijän.

Perustelut aseteollisuuden ylläpitämiselle ja asekaupalle tulee löytää valtioiden kohtuullisista puolustustarpeista, ei suhteettomien voittojen tavoittelusta tai halusta aseistautua hampaita myöten.

Älä aseista, vaan kehitä

Kulutustavaroiden, teknologian ja muiden hyödykkeiden kaupanosuuden kasvattaminen sekä lisähuomio terveydenhuollon, oikeusvaltion ja koulutuksen parantamiseen on nopein ja luotettavin tapa juurruttaa kasvua ja hyvinvointia kehitysmaihin.

Pitkällä aikavälillä on myös aseviejävaltioiden poliittisten ja taloudellisten etujen mukaista hillitä asekauppaa ja keskittyä löytämään vientituloja muilta kaupanaloilta. Aseviejämaiden on ymmärrettävä tämä ja myös saatava aseita innokkasti ostavat maat hyväksymään se, että aseiden haaliminen on vanhentunut tapa saavuttaa kestävää turvallisuutta.

Kanadalainen poliitikko ja pitkän linjan aseriisunta-asiantuntija Douglas Roche on sanonut, etteivät useimmat valtiot ole vieläkään tehneet henkistä harppausta siihen, että nykypäivänä turvallisuus perustuu ihmisen kehittämiseen eikä sotaan valmistautumiseen.

Konfliktien päättämiseen ja kestävän rauhan saavuttamiseen ei silti ole olemassa taikatemppuja. Asekaupan parempi kontrolloiminen ja sotilasmenojen vähentäminen kuitenkin tekisivät tästä työstä helpompaa.

Yhteinen kansainvälinen tahto toimia sekä poliittinen rohkeus katsoa pitkän tähtäimen etua tulevat olemaan kovassa kysynnässä tulevina vuosina.

Esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta YK:n kantaa.

Kirjoittaja työskentelee YK:n aseriisuntaosastolla

Ota kantaa

Kannattaako Suomen laskea puolustusmäärärahojaan?