Puheenaihe: Jehovan todistajilta saa pelastajan yhdellä klikkauksella
Palvelu: Jehovan todistajien nettisivuilta kuka tahansa voi tilata käännyttäjän omalle kotiovellensa.
Trendi: Yllättäen myös evankelis-luterilaisessa kirkossa innostuttiin ajatuksesta – tällaista meillekin!
Koskaan ei ole pelastuksen hakeminen ollut näin helppoa. Klikkaus vain ja simppelin kaavakkeen täyttäminen, niin pelastus tulee Jehovan todistajan muodossa kotiovellesi.
Suomen Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kertoo, että viisi vuotta voimassa ollut maailmanlaajuinen palvelu on hyvin käytetty. Kuukausittain sitä kautta saapuu kymmeniä pyyntöjä, joiden johdosta aina joku Suomen 19 000 todistajasta lähtee liikkeelle.
Toki myös vääräleukoja riittää. Enää ei tyydytä tilaamaan kaverille pilailumielessä pizzaa jännillä täytteillä, vaan ateistin kotiin saatetaan tilata oma todistaja. Sen vuoksi todistajat menevät ovelle aluksi pilke silmäkulmassa ja tarkistavat, että heidät on todella haluttu paikalle.
Voisiko Jehovan todistajien tyyli sopia evankelis-luterilaisellekin kirkolle?
– Ehdottomasti! Tämä ajatus otetaan ilman muuta jatkokäsittelyyn, innostuu Antero Eskolin, Tampereen Härmälän seurakunnan kirkkoherra ja vt. lääninrovasti.
Pappi tilauksesta kotiin
Eroamisten ja homokeskustelujen horjuttamaa kirkkoa voisi auttaa, jos se tulisi niin lähelle ihmistä kuin pääsee, heidän kotisohvalleen. Eskolin on samaa mieltä. Helpomman kontaktin saaminen kirkkoon voisi vähentää jopa kirkosta eroamisia.
Tällä hetkellä luterilaiselta kirkolta saa apua joko soittamalla suoraan seurakuntaan papille tai lähettämällä kysymyksen nettisivuille. Tavat ovat ääripäitä, jossa toisessa voi olla liian korkea kynnys lähestyä pappia ja jälkimmäinen taas on vaikeasti löydettävissä ja etäinen. Kyllä ihminen on aina ihmiselle ihminen.
Eskolin lupaa, että tulossa olevassa Tampereen seurakunnan nettisivujen uudistuksessa tämäkin asia laitetaan kuntoon. Jatkossa pääsivuilta löytyy siis linkki myös papin tai diakonissan kotiin tilaamiseen. Uudistus on valmis ensi keväänä. Hän myöntää, että sivut ovat tällä hetkellä sekavat ja huonosti organisoidut.
Eskolin uskoo, että resurssit kotikäynteihin löytyvät. Ensin pitää vain laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
– Papin päätyön tulee olla ihmisten kohtaaminen, ei papereiden, Eskolin jyrähtää viitaten nykyiseen byrokratian määrään.
Hän muistuttaa, että henkilöstöä ja siten auttamismahdollisuuksia tulee olemaan jatkossa aiempaa vähemmän, jos kansasta kuuluu kirkkoon enää puolet entisen 90 prosentin sijaan.
Papille soittamiseen voi olla suuri kynnys. Ajatellaan, että silloin jotain on oltava jo pahasti pielessä tai ainakin suuri tarve syvälliseen Raamatun tutkimiseen. Papille voi soittaa pienistäkin asioista, Eskolin vakuuttaa.
– Ei ole mitään asioita, jotka olisivat meille vieraita. Viime viikolla minulle soitti nainen, joka kyseli, voiko laktovegaani osallistua ruokavalionsa puolesta ehtoolliselle. Selvitin, että voi.
Papin kanssa voi keskustella lähes mistä tahansa maailmantaloudesta säähän, vaikka pohjalla onkin usein elämän arvojen mietiskely.
Tampereen seurakunnalla on joka päivä Aleksanterin kirkossa avoimet ovet, jossa pappi on paikalla neljästä kuuteen. Lisäksi jokaisen jumalanpalveluksen jälkeen voi jäädä keskustelemaan, jos asiat askarruttavat.
Maahanmuuttajien kieltä
Jehovan todistajilla on jokaiselle jotakin. Edellisten kolmen vuoden aikana todistajien keskuudessa on levinnyt trendi opetella maahanmuuttajien kieli, jotta keskustelu luistaisi heti sujuvasti ja Raamatun teksteihin siirtyminen sujuisi ongelmitta.
– Tähän ei ole erityistä syytä. Teemme sen siksi, koska maahanmuuttajia on. Varsinkin nuoret ovat tästä innostuneita, kertoo Leinonen.
Luterilainen kirkko ei jää pekkaa pahemmaksi. Nettisivuilla voidaan olla jäljessä, mutta maahanmuuttajien auttamisessa ollaan samoilla viivoilla, ellei pidemmälläkin. Kansainvälisessä lähetystyössä olleet auttavat tässä.
– Meillä on erikseen venäjänkielisiä rippukouluja ja maahanmuuttajille erilaisia ryhmiä. Olemme yrittäneet ottaa monikulttuurisen maailman ja monikansallisuuden huomioon.
Tausta: Kirkon kriisivuosi
Viime lokakuussa kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen mielipiteet kuohuttivat Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillassa.
Räsänen totesi, että homo on arvokas ihminen, mutta hänen ei pidä toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Sen seurauksena kirkosta erosi yli 50 000 suomalaista.
Maaliskuussa taas homovastainen Älä alistu -kampanja sai aikaan uuden aallon kirkosta eroamisia.
Nuorille suunnatun kampanjan viesti oli, että homoseksuaalisuuteen ei tarvitse alistua, vaan siitä voi ja pitää yrittää parantua.
Kampanja ei ollut evankelisluterilaisen kirkon järjestämä, mutta siihen osallistui valtion osin rahoittamia järjestöjä.
Tampereella kirkosta erosi viime vuonna 4 500 henkilöä.
Ota kantaa: Haluaisitko papin ovellesi? Pitäisikö seurakuntien lähestyä ihmisiä suoremmin?









Eipä nappulaa painamalla mitään pelastusta saa. Jehovan todistajat eivät väitä voivansa itse ketään pelastaa, kyllä se asia on vain ja ainoastaan Jumalan käsissä, samoin se kuka saa anteeksi mitäkin.
Ilmoita asiaton kommentti