Puheenaihe: Paapooko suomalainen oikeusjärjestelmä roistoja?

Tampereen Takahuhdin paloittelusurman tekijöitä ei tällä hetkellä epäillä tarkoituksellisesta henkirikoksesta. Poliisi kertoi perjantain Aamulehdessä, että epäiltyjen mukaan tarkoituksena oli ”vain” huumata uhri eikä surmata tätä. Tästä syystä rikosnimike vaihtui törkeäksi pahoinpitelyksi ja kuolemantuottamukseksi.

Ruumiin paloitteleminen kuvotti poliisin mukaan tekijöitä itseäänkin.

Ymmärtääkö poliisi epäiltyjä liikaa? Miten on mahdollista, ettei maallikon mielestä näin raa’alta vaikuttava teko ole henkirikos? Pitäisikö näyttöä vaatia vähemmän, jotta enemmän rikollisia saataisiin tuomiolle?

Kaarle Gummerus: Reppanoille rapsahtaa

”Ihminen on voinut tehdä rikoksen, mutta näyttö ei riitä, joten rikoksesta ei voida tuomita. Tämä on oikea asenne.

Niin sanottu reppanarikollisuus on kuitenkin todellisuudessa eri asemassa. Tiettyjä kavereita tuomitaan paljon huonommillakin näytöillä.

Eräästä henkirikoksesta peräti 20 ihmistä syytteli toisiaan. Silloin käräjäoikeus jopa kirjoitti tuomioon, että yhden kertomus on ’jotenkin uskottavampi’ ja toisen ’jotenkin epäuskottavampi’, ja tuomitsi pelkästään tällä näytöllä toisen taposta. Vaadittavan näytön määrää ei ainakaan missään nimessä tulisi alentaa.

Tässä joudutaan pohtimaan, olisiko epäiltyjen pitänyt ymmärtää, että antamalla tällaista lääkettä henkilö todennäköisesti kuolee? Syy-yhteyksien miettiminen voi mennä niin vaikeaksi, ettei voi olettaa, että tavallinen ihminen mieltää ne.

Paloittelu taas on ihan eri rikos. Kuolleen ihmisen paloitteleminen ei tee aiemmasta teosta vakavampaa.

Tuomioista 80–90 prosenttia osuu oikeaan, mutta pieni osa tuomitaan väärin perustein. Oikeusjärjestelmä lähtee siitä, että parempi kymmenen väärää vapauttavaa tuomiota kuin yksi väärä tuomitseva.”

Mikko Paatero: Ilman näyttöä ei tuomita

”En tunne tapausta yksityiskohtaisesti, mutta jos uhri löytyy paloiteltuna, niin katsoisin itse, että lähtökohta on henkirikos.

Poliisia kritisoidaan usein siitä, ettei se tuo riittävästi esiin lieventäviä seikkoja. Viimeksi näin kävi Anneli Auerin tapauksessa. Poliisin täytyy aina esitutkinnassa ottaa huomioon sekä syyllisyyttä tukevat että sitä vastaan olevat seikat, myös lieventävät asianhaarat.

Länsimainen oikeusjärjestelmä perustuu syyttömyysolettamaan ja siihen, ettei ylituomitsemista saisi tapahtua. Näytön täytyy olla riittävä, jotta voidaan tuomita. Tämä johtaa joskus siihen, että oikeuden pitää pelata ikään kuin varman päälle, eikä tuomiota tule, vaikka yleinen mielipide niin vaatisi.

Poliisin esitutkintakynnys on matala, syyttämiskynnys korkeampi ja tuomitsemiskynnys vielä korkeampi. Tämä on sinänsä hyvä järjestelmä.

Poliisilla voi olla selvä kuva siitä, mitä on todennäköisesti tapahtunut, mutta silti vaikeuksia saada riittävästi näyttöä tuomiota varten. Jos näyttöä ei ole, sitä ei ole.”

Matti Nissinen: Tarkoitus ratkaisee

”Henkirikos edellyttää tarkoituksellisuutta. Paloittelusurma voi tapahtua niin, että elävä ihminen suunnilleen vedetään moottorisahalla kahtia, tai sitten vasta surman jälkeen.

Kuolleen paloitteleminen on hautarauhan rikkomista. Se on moitittava rikos, mutta rangaistukset siitä ovat suhteellisen lieviä. Iso syy, miksi ihmettelyä syntyy, voi olla se, että tätä eroa ei tehdä selväksi.

Tapon ja törkeän pahoinpitelyn rajanveto on väkivaltarikollisuuden klassinen kysymys: pitääkö ymmärtää, että jos iskee puukolla tähän kohtaan, siitä seuraa todennäköisesti kuolema? Tämä raja ei ole hirveän tarkasti määriteltävissä.

Ongelmia tulee, kun mietitään olisiko tekijän pitänyt ymmärtää tekojensa fysiologisia seurauksia: vaikka sitä, että pienestäkin kuristamisesta voi seurata sydänpysähdys.

Suomen poliisilla on henkirikoksissa erittäin korkeatasoinen tutkinnallinen osaaminen. Välillä olosuhteet vain ovat sellaiset, ettei kerta kaikkiaan ole muuta näyttöä jota vasten voitaisiin arvioida epäillyn kertomusta.

Hannu Lauerma: Paloittelu järkyttää

”En halua lähteä kommentoimaan tapausta tarkasti, sillä tekijät saattavat päätyä tutkimuksiin tai hoitoon täällä.

Jos on etukäteen päätetty, että surmataan ja sitten paloitellaan, se on eri asia kuin se, että ensin surmataan ja sitten päädytään paloittelemaan. Jos tarkoituksena on rituaalisurma, voidaan katsoa, että se on osa rikoksen motiivia.

On tietysti ymmärrettävää, että paloittelusurma kuohuttaa aina tunteita. Hautarauhan rikkominen ja ruumiin häpäiseminen ovat asioita, jotka painavat ihmisten mieliä. Siksi esimerkiksi patologisilla laitoksilla vainajia kohdellaan erityisen kunnioittavasti.”

Ota kantaa: Paapooko suomalainen oikeusjärjestelmä roistoja?