Päivitetty 3.7.2011 16:06, julkaistu 3.7.2011 15:56

Naiset etsivät netistä rikkaita miehiä – sosiologi perustelee ”kaupankäyntiä” evoluutiolla

Kuva: Colourbox
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Yli 60 prosenttia nuorista naisista arvostaa ylellisyyttä ja mukavaa elämää. Moni etsii hyvin toimeentulevaa kumppania netistä tulojen perusteella.

Suomi24:n treffipalvelusta löytyy muun muassa 19-vuotiaan tamperelaisen Saaran seuranhakuilmoitus. Hän etsii varakasta miestä.

– En todellakaan deittailisi jotain työtöntä. Treffeillä kysyn aika nopeasti, mitä mies tekee ammatikseen. Myös palkkaa tiedustelen, hän kertoo puhelimessa.

Usein miehet liioittelevat tulojaan. Se harmittaa Saaraa.

– Yksikin ekonomi leveili, että hänellä on paljon omaisuutta, ja että pankista irtoaisi lainaa yli oman tarpeen. Silti hän ei kuitenkaan aja uusimmalla autolla.

Raha merkitsee Saaralle paljon kumppanin valinnassa.

– Kyllä se on kolmen tärkeimmän valintakriteerin joukossa. Se helpottaa elämää, jos tulee hyvin toimeen.

Parasta olisi, jos unelmamies työskentelisi kaupallisella alalla.

Saara itse opiskelee ammattikoulussa ja käy töissä.

– Mua kiinnostaa bisnesmiehet. Esimerkiksi siivoojaa en haluaisi tapailla.

Nainen tuo ulkonäön ja seksikkyyden, mies rahat

Miksi nainen ei sitten tienaa itse, vaan haluaa rikkaan miehen? Sosiologi Henry Laasasella on tähän teoria. Hän on kirjoittanut parinmuodostuksesta kirjan.

Laasasen mukaan naisen seksuaalisuus on arvokkaampaa kuin miehen seksuaalisuus, koska naisiin kohdistuu suurempi kysyntä. Vaihtokauppaa parisuhdemarkkinoilla käydään ulkonäöllä, statuksella ja varallisuudella.

– Miehen pitää olla statukseltaan vähintään yhtä korkealla tai samassa asemassa kuin naisen. Suhde ei toimi, jos nainen tuo suhteeseen kaiken: rahat, ulkonäön, statuksen. Mies tuo suhteeseen silloin liian vähän, Laasanen väittää.

Naisia houkuttelevat Laasasen mukaan erilaiset tittelit. Esimerkiksi julkkikset, tohtorit ja korkeassa virassa olevat vetävät naisia puoleensa. Kumppanin korkeampi asema on naisille tärkeämpää kuin miehille. Laasanen heittää muutaman esimerkin:

– Pomon ja sihteerin suhteessa pomo on mies ja sihteeri nainen, muuten suhde on epätodennäköinen. Samoin on lääkärin ja sairaanhoitajan suhteessa, lääkäri on yleensä mies ja hoitaja nainen.

Laasanen on hakenut parisuhdeopeilleen selitystä myös biologiasta.

– Evoluutiopsykologia esittää, että nainen valitsee rikkaan tai hyvässä asemassa olevan miehen, jotta lasten säilyminen hengissä olisi turvattu.

Aiheesta lisää sunnuntain Asiat-liitteessä


AVAINSANAT:

Kommentit (28)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.7.2011 11:24

Parisuhteen muodostumista voidaan Laasasen tapaan tarkkailla markkinateorian kautta. Se, että onko tarkastelu todenmukaista ja mielekästä, onkin toinen kysymys.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 10:19

Kyllä kaikista jotain sööttiä löytyy viimeistään silloin kun persoona kolahtaa. Ja muuten kädestä suuhun-elämää ja paskaduuni-putkee vois kaikki kokeilla ainakin vuoden verran. Tekee sen verran hyvää luonteelle ja arvomaailmalle. Se että on miestä tarttumaan mihin tahansa tarjottuun työhön (vaikka sit niihin siivoushommiin) on NIIN paljon seksikkäämpää kuin mikään automerkki.

Nainen

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 10:13

Saaralla on pieni haaste; parin kuukauden välein pitää löytää uusi elättäjä kun edellinen kyllästyy leluunsa.

Rahan perässä juoksevia nättejä nuoria tyttöjä käytetään surutta hyväksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 10:01

Kuulosti mielenkiintoiselta, "sitten kumma kun varakas kyläkauppias ei saa naista itselleen." (edellinen kommentoija).

Meneekö teoriat päälaelleen?

t helen eli täytyy ihmisessä olla muutakin, miehissä ja naisissa, ei se varakkuus...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 08:41

Ei kai enään oikeasti ole niin tyhmiä naisia jotka haluaa tulla alistetuksi. Se alistaminen onnistuu kun naisella ei ole mitään. Ei rahaa, hyvää ammattia, hyvää työpaikkaa, sukulaisia eikä ystäviä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 07:21

Aika lapselliselta kuulostaa. Siperia opettaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 01:02

"Sosiologi Henry Laasasella on tähän teoria. [...] Suhde ei toimi, jos nainen tuo suhteeseen kaiken: rahat, ulkonäön, statuksen."

Luulin sosiologien ymmärtävän ihmistä kokonaisvaltaisemmin. Mitähän Laasanen tuumaisi omista parisuhdeparametreistani: elämänfilosofia, avoimuus ja eettiset arvot? Olen hänen mielestään varmaankin avaruusolento?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.7.2011 01:02

Tästä syystä olen tupakoimaton, 20 vuotta liikuntaa harrastanut, hyvännäköinen, ei juo, ei ole uskovainen.. 35vee.. ei naista koskaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.7.2011 23:23

No kauneus on katsojan silmissä...
Entäpä ne ensin hassunnäköiset, jotka sitten komistuvat ikää myöten, kenties rikastuvat ja eivät sitten katselekaan enää niitä täydellisen missin vartaloisia,
sillä pelkäävät,että ne ovat vain rahanahneita syöjättäriä, joissa
EI SITTEN OLE MUUTA kuin kiiltokuvan arvo, jos ajattelevat todellakin noin kuin tämä 19-vuotias neitonen tuossa esimerkissä todellisuudesta poimien.

Eli hieman tavallisen oloiset ja oikeilla arvoilla ja kukaties taidoilla varustetut neidot voivat olla edelleenkin paljon houkuttelevampia ihmisiä seuraksi tai jopa pysyväksi kumppaniksi jos niin sattuu yhä nykypäivänä mies ajattelemaan.
Eihän kaikki enää etsi pysyvää kumppania nykypäivänä. Eivät edes aina parhaassa iässään.

Eivätkä kaikki edes halua sitä jälkipolvea itselleen.

Sitä paitsi, jos naiset kaikki ajattelisivat kuten tuo esimerkkitapaus, Saara, olisi kauhea ajatella, että millaisia lapsia hänenkaltaisensa kasvattaisivat ja millaisia arvoja lapset oppisivat.
Vaan tätähän tapahtuukin jo... ja
te kaikki tiedättekin jo tuloksen...

Onneksi heidänkin joukossaan on vielä poikkeuksia, jotka eivät halua olla vanhempiensa kaltaisia.
Geenipoikkeamia, mitä lie voimmekaan tästäkin kiittää... :) ?

Sitä paitsi haluaako joku nainen sitten rikkaan hunsvotin, jolla on enempi itselleen aikaa sen jälkeen kun pääsee raatamasta töistä, joilla ansaitsee rakkaat rahansa, joista vaimokin vielä vaatii omiaan.

Entäpä hieman vaatimattomamman oloiset miehet, jotka ovat oppineet taitoja, joilla voisi käsitellä naista kuin jumalatarta, vaikkei olisi juuri lanttiakaan heittää heille?
Raha ei takaa nautinnollista fyysistä taikka henkistä olotilaa.

Joku voi huomata tyhjyyden vielä vuosienkin päästä...


Arvostan naisia, jotka edes haaveilevat töistä aina joskus, mutta ymmärrän myös joitain jotka eivät syystä tai toisesta ole sopivaa työtä löytäneet, mutteivat silti pyri elään tulevan miehen kukkarolla.

Toki kauneuttakin arvostan.
Mutta olkoonkin se luontaista kauneutta.
Olkoonkin että eri ihmiset sitten arvostavat eri ihmispiirteitä.

Mutta niin usein näkee valitettavasti, että meikkiä tuupataan kasvot täyteen tukkien ihohuokoset tehden sitten todellista hallaa niille alta kenties hyvinkin luonnollisesti kauniina ennestään oleville kasvoille,
niille joista näkee vielä sen mitä toisessa voisi olla aitoa.
Samalla unohdetaan oma terveys.
Mitä iloa meikeistä, jos terveys on mennyt...?

T:Kari H.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.7.2011 22:49

Kyllähän toi toimii jos naisella on myös jotain annettavaa, ei siis mikään kurppa.
Toisaalat näkeehän näitä hieman epätasapainossa olevia pareja tuolla elämässäkin.
Rakkaus on rajaton, kunhan kumpikin saa sitä mitä haluaa?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Tuloksia NHL:stä

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 05:28 0 0

  2. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 0 0

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  4. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  6. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  7. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  8. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  9. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  10. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 938

  2. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 394

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 342

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 270

  5. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 247

  6. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 171

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 153

  8. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 151

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 150

  10. Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka

    PIRKANMAA 21.5. 11:27 3 17 148


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot