IL: Aggressiivinen koira hyökkäsi 6-vuotiaan tytön kimppuun
Metsästyskoira hyökkäsi 6-vuotiaan tytön kimppuun, kun lapsi oli vieraana perheensä ystävien mökillä. Tapaus sattui Etelä-Savossa, kertoo Iltalehti.
Vieras koira ilmestyi mökin pihaan jo aamulla ja jäi sinne päiväksi.
Riinan isän Veli-Pekka Laineen mukaan koira käyttäytyi aggressiivisesti. Hän soitti hätäkeskukseen, jossa kehotettiin ottamaan yhteyttä löytöeläintaloihin ja poliisiin. Poliisi ei Laineen useista soitoista huolimatta kuitenkaan halunnut lähteä paikalle.
Illalla Riina halusi mennä mökistä saunassa olleen äitinsä luo ja livahti pihalle muiden huomaamatta. Silloin koira hyökkäsi.
Kauhistuneet aikuiset hälyttivät paikalle ambulanssin ja poliisit, ja mökille tuli myös poliisin tavoittama koiran omistaja.
– Koira puri tytärtä niskan puolelta kaulan läheltä. Hän sai muutaman syvemmän hampaaniskemän sekä muita naarmuja ja ruhjeita. Henkiset vammat ovat varmasti paljon pahemmat, Veli-Pekka Laine kertoo Iltalehdessä.
Hän järkyttyi sekä koiran hyökkäyksestä että poliisin passiivisuudesta.
Koiran omistajan mukaan eläin oli päässyt vapaaksi kaivamalla itsensä ulos aitauksestaan. Omistaja lopetti koiran jo onnettomuuspäivänä ja hän on luvannut Laineille korvauksia.









olen saanut monesti metsästyskoiran ilman omistajaa kävelylle kun se on ollut yksin pihalla ja omistaja ryypännyt vaan kotona. mulla 2 koiraa mukana ,ja omat koirat olisivat riittäneet. koira hyppi päälleni ,mutta ei ollut kun miehille vihainen ,näin metsästäjät pitävät koiria ja he ovat kuninkaita kun tappavat hirvet ym. luonnosta. tässäkin voi olla kyseessä poliisin ystävä jotka on erikoisasemassa joka paikassa. onneksi lopetti koiran kaikki ei ole yhtä fiksuja. koira joka hyökkää joko ihmisen tai koiran ym. kimppuun on lopetettava varsinkin isot koirat. nim. naapurissa asuu pureva saksanpaimenkoira (lasten koira ) joka kävi kiinni kunnolla toisen koiraan.
Ilmoita asiaton kommentti