Puheenaihe: Onko johtajilla liian vähän vastuuta ja liian suuret palkat?
- Vesikriisi alkoi tästä yhdysputkesta Nokian vedenpuhdistamossa. Kirjoittaja pohtii oikeuden päätöstä. Jos johtajan ei voida olettaa tuntevan laitoksensa yksityiskohtia, onko hän silti vastuussa alaistensa tiedoista ja to
Vesikriisi: Nokian tapauksessa käräjäoikeus rankaisi jätevesipuhdistamon hoitajaa, mutta hylkäsi johtajan syytteet.
Viisastenkokous: Onko johtajien vastuu vähenemässä, vaikka sillä usein perustellaan korkeita palkkoja?
Nokian vesikriisi on nyt käsitelty raastuvassa. Käräjäoikeus tuomitsi nokialaisen jätevesipuhdistamon entisen hoitajan seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta ja kuolemantuottamuksesta. Sen sijaan vesilaitoksen entinen johtaja Juha Menonen jäi rangaistuksetta – hänen syytteensä hylättiin. Eikö pomon kuulukaan ottaa vastuuta työntekijöidensä tekemisistä?
Ritva Santavuori: Jumalattomista palkoista pitäisi seurata laajempi vastuu
”Ihmettelin Nokian tapausta, kun luin siitä, mutta en tunne yksityiskohtia. Päätökselle löytyy tietysti perustelut. Johtaja on tässä tapauksessa varmaankin oman vastuunsa täyttänyt.
Turvallisuuskysymykset ovat tuomioistuimissa hankalia arvioitavia, koska aina tullaan ”näyttää siltä” ja ”tuntuu tältä” -perusteluihin. Kun katselee laajemmalla skaalalla, on havaittavissa, että johtajat eivät kanna tarpeeksi vastuuta jumalattomiin palkkoihinsa nähden.
En tiedä, onko kyse nykyisestä kulttuurista vai mistä, mutta se on varmaa, etteivät tuomioistuimet tahallaan seiso isopalkkaisten puolella. Mitään salajuonia ei ole olemassa. Uskon, että tilanne tulee vähin erin kehittymään niin, että johtajan vastuu aletaan ymmärtää laajemmin. Tilanne on siinä mielessä väärä, että pomoilla on tosi korkeat palkat ja he saavat kaikenlaisia ihmeellisiä bonuksia, mutta vastuualue arvioidaan liian tiukasti.”
Asko Koskinen: Virkamiesjohtaja on erottamaton, yritysjohtaja saa potkut seitsemässä sekunnissa
”Jokainen tapaus on omalaatuisensa, ja oikeuden ratkaisuja on paha mennä arvioimaan. En usko, että johtajan vastuun väheneminen on yleinen suuntaus. Jokainen vastaa omasta työstään, mutta työhön perehdyttäminen on johtajan vastuulla. Se pitää hoitaa riittävän hyvin, eikä johtaja saa laiminlyödä valvontavelvollisuuttaan.
Nokian tapauksessa kyse oli virkamiesjohtajasta. Olen itse ollut sekä julkisen että yksityisen puolen johtotehtävissä. Yksityisen yrityksen johtajan irtisanomisaika on seitsemän sekuntia, ellei hän nauti hallituksen ja omistajien luottamusta, mutta virkamiesjohtaja on periaatteessa erottamaton. Toisaalta virkamiehelle seuraukset voivat olla ankarammat. Yritysjohtaja voi menettää työpaikkansa ja joskus maineensakin, mutta julkisella puolella voi lisäksi joutua vankilaan, jos jää kiinni velvollisuuksiensa laiminlyönnistä.
Virkamiesjohtajien palkat ovat matalammat kuin yritysjohtajien. En näe siinä epäsuhtaa, koska yrityksissä ei ole samanlaista irtisanomissuojaa ja tulosvastuu on armoton. Keväällä nähtiinkin toimitusjohtajien vaihtoviikot.”
Nikolas Elomaa: Palkkiot kasvavat, vastuu vähenee
”Nokian tilanne on ollut niin poikkeuksellinen, että varon visusti ottamasta siihen kantaa. Yleisesti ottaen kehitys näyttää siltä, että työturvallisuuteen liittyvissä oikeusjutuissa johtajia, jotka ovat laiminlyöneet asioiden hoitamisen, on jätetty tuomitsematta. Tällaisesta on tuore korkeimman oikeuden päätös. Jos korkeimmassa oikeudessa aletaan linjata tällä tavalla, se on selkeä merkki siitä, että alioikeudetkin joutuvat noudattamaan trendiä. Meillä on aiemmin ollut aika tiukka johdon vastuu varsinkin, jos on näyttöä siitä, että johto ei ole yrittänyt hoitaa tiettyjä velvoitteitaan.
Vaikka Nokian tapausta ei olisi, haiskahtaa vähän siltä, että mielellään arvellaan, ettei se johtaja nyt ole pystynyt käytännössä vaikuttamaan asiaan. Johtajalla on usein velvoitteita laittaa suunnitelmia tai varajärjestelmiä alulle. Jos tästä aletaan lipsua, suunta on huono. Jos samaan aikaan johtajien palkkiot kasvavat, voi kysyä, että mistä ihmeestä ne oikein tulevat.”
Pirkko K. Koskinen: Johtajan vastuulla on työturvallisuuden organisointi
”Tätä on työturvallisuuslainsäädännössä on mietitty paljon. Johtajan velvollisuuksiin kuuluu organisoida asiat niin, että työ tulee tehdyksi turvallisesti. Ennen tapauksen arvioimista pitäisi nähdä tuomio tarkemmin, mutta tässä saattaa olla kyseessä sama asia. Johtaja on täyttänyt velvollisuutensa huolehtimalla, että on henkilöitä, jotka katsovat, että kaikki sujuu. Tietysti jos johtajalle tulisi tietoa muusta, asiaan pitäisi puuttua. En näe tässä yleistä kehityssuuntaa. Johtajan vastuu on olemassa, se vain näkyy toisella tavalla.”
Kommentoijat
Ritva Santavuori on entinen syyttäjä ja tunnettu kolumnisti. Muistetaan myös Ykkösen aamu-tv:n Jälkiviisaat-osiosta.
Asko Koskinen on Medilaser Oy:n toimitusjohtaja, joka työskenteli aiemmin pitkään Tampereen kaupungin palveluksessa, mm. sivistystoimen palvelutuotannon johtajana.
Nikolas Elomaa on SAK:n edunvalvontajohtaja.
Pirkko K. Koskinen on entinen eduskunnan apulaisoikeusasiamies ja työoikeuden professori.
Ota kantaa: Onko johtajilla tarpeeksi vastuuta palkkoihin nähden?







Tuotetaan johtajat Intiasta. Kohtuullinen palkka, kohtelias käytös ja vähintään samat tulokset.
Ilmoita asiaton kommentti