Päivitetty 29.6.2011 21:59, julkaistu 29.6.2011 08:10

Puheenaihe: 7 syytä, miksi Niinistö ei ole varma voittaja

Kuva: Joel Maisalmi - Aamulehden arkisto
Matti Mörttinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Ehdokkuus: Menestysreitille on jäänyt monta kolhaistua egoa. Yllätysten aika on vielä edessä, kun vaaleihin on yli puoli vuotta.

Varatuomari Sauli Väinämö Niinistö, 62, istahti tiistaiaamuna yksin pöydän taakse valkoisen kauluspaitansa ylänappi auki ja ilmoittautui Suomen presidentiksi.

Siltä se näytti, vaikka mies itse korosti vasta ilmoittautuvansa tarjolle ehdokkaaksi. Hän toivotti samalla kansan tervetulleeksi tukemaan häntä, puoluekannasta riippumatta. Puuttui vain, että ilmoittautumiskehotukseen olisi liitetty loppukaneetti ”opportunistit huomio, nopeimmat palkitaan”.

Kaiken tähänastisen ja tästä vain kiihtyvän Sale-hypetyksen vastapainoksi onkin syytä – kaikella kunnioituksella – julkaista muutama peruste sille, että tasavaltamme päämieheksi voi ensi vuonna nousta joku muu.

1Niinistö on edellisten presidentinvaalien finaalikierroksen häviäjä, vaikka tappio niukka olikin. Useimmissa läntisissä demokratioissa olisi täysin mahdotonta lähteä edes presidenttiehdokkaaksi, jos on hävinnyt samaisen vaalin juuri edellisellä kerralla.

Luuserin leima ei kuitenkaan tarttunut Niinistöön. Hänen loppukirinsä oli niin hillitön, että sitä juhlittiin kokoomuksessa voittona. Tapaus jätti jälkensä Tarja Haloseen, joka lähti vuoden 2006 kisaan oletuksella, että voisi tulla valituksi ensimmäisellä kierroksella.

2 Halosta närästi niukan voiton lisäksi se, että hän koki Niinistön Työväen presidentti -kampanjan jakaneen kansaa kahtia.

Istuva presidentti on säilyttänyt kansansuosionsa varsin hyvin virkakautensa loppusuoralle asti. Hän tuskin puuttuu seuraajansa valintaan millään tavalla, mutta voi antaa ymmärtää taitavilla sanavalinnoillaan, mitä mieltä on kansansuosikista.

3 Se, että silloinen puoluejohtaja ja valtiovarainministeri vuonna 1999 kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta, muistettiin viime vaalien alla ja muistettaneen nytkin. On syytä taas julkaista tarkat sanat, joilla hän tempun silloin teki:

– Ei tällaiseen hyvin tavanomaiseen, yksinkertaiseen, jopa askeettiseen elämäntapaan tottunut puolivallaton leskimies ole omiansa tasavallan presidentin tehtäviin.

Aika tietysti muuttaa ihmistä, ja Niinistökin on taas ukkomies, mutta...

4 Presidenttipolun varrelle on jäänyt myös monta kolhaistua egoa. Salon juristi on osannut tylyttääkin työtovereitaan, ja selvin tähänastinen seuraus ilmiöstä oli viimevuotinen eduskunnan puhemiehen vaali, jossa hän sai vain 89 ääntä.

Kansansuosiota se ei toki vienyt. Ilmeisesti äänestäjät mielsivät asian niin, että katkeroituneet kansanedustajat yrittivät näpäyttää Niinistöä, joka sentään yrittää uudistaa eduskuntatalon tuhlailevia tapoja.

5 Eduskunnasta keväällä jättäytyneellä veteraanipoliitikolla ei ole laajaa hovia ympärillään. Hänellä on sen sijaan pieni mutta sitäkin lujempi kaveripiiri, josta hän on myös pitänyt hyvin huolta vuosien varrella.

Niinistöä pidetään nuhteettomana, mutta kaveripiirille on sattunut melko paljon kommelluksia, joita Kari Häkämiehen ja Anssi Rauramon tapauksissa on pitänyt käsitellä oikeudessa asti.

6 Presidenttipeli on suoran kansanvaalin aikana ollut yhtä pikapudotuspeliä. Se, mikä tilanne on ollut vajaa seitsemän kuukautta ennen äänestystä, ei ole kertonut paljonkaan siitä, mitä lopulta tapahtuu. Niinistön oma kiri viime kerralla on tästä oiva esimerkki.

Henkilövaaliin on joka kerralla tupsahtanut ”poliittisia ilmiöitä”. Tällä kertaa Niinistö ei ole ilmiö, hän on benchmark eli eräänlainen mittatikku, johon vertaamalla kaikki muut mittaavat mahdollisuuksiaan menestyä pelissä.

7 Kansanvaali polarisoi. Kun tarjolla on viime vaiheessa kaksi vaihtoehtoa, niiden välisistä vähäisistäkin eroista tulee julkisuudessa elämää isompia. Ja gallupit ajavat asetelmaa vääjäämättömästi kohti 50–50-tasapainoa.

Peli on vasta alkamassa.

Ota kantaa!

Onko Niinistö jo varma voittaja?



AVAINSANAT:

Kommentit (36)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)25.1.2012 15:04

ihme että on homovaltaseksi suomi mennyt .kun ei huomata että se on pahaksi suomelle.vanhemmat ihmiset varmaan kauhistuu moisesta suosiosta .kyllä niinistö on hyvä ja täytyy olla vaimo kun niin suureen virkaan pääsee.maailma on muuttunut täytyy sanoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.7.2011 16:03

Kyllä Niinistöstä tehdään presidentti yhdeksi kaudeksi. Toinen kausi on jo epävarma. Kansalaisjärjestöjen olisi otettava kantaa asiaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.7.2011 08:34

Voi ei!EI TALLAISTA VANHAA MIESTA VOI PRESIDENTIKSI PAASTAA!!JOTAIN RAJAA SENTAAN PITAA OLLA!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.7.2011 08:20

Niinistö on liian vanha. Ei presidenttiainesta tuossa iässä vaikka meillä on viety presidentiltä kaikki valta niin emme kaipaa mokomaa Niinistöä keulakuvaksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.6.2011 21:53

Niinistön "hyvyys" on median luoma illuusio.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.6.2011 10:21

Johdonmukaisesti Saulin tulee edetä nytkin työväen presidenttinä ja kantaa edellisten pressan vaalien haamuja mukanaan.

Hyvä ehdokas, mutta vaaleihin on aikaa ja kansa vaatii uhrauksia...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.6.2011 03:52

Niinistosta tulnee presidentti jos han selkeasti lupaa ETTEI SUOMI HAE NATON JASENYYTTA HANEN PRESIDENTTIYSAIKANAAN.
Epailen onko miehella kanttia sita lupausta antamaan.
Se olisi kuitenkin jopa taman hyytelohallituksen ohjelman mukainen.

No, maisterismieshan on laskenut etta NATO-jasenyyden kannatus on lisaantynyt 1 prosentin viikkovauhtia jo 5 vuoden ajan. Siis tulevat lapsenlapsetkin haluavat NATOon. JA KAIKKI SUOMEN RESERVILAISET HALUAVAT SUOMEN LIITTYVAN TAHAN EUROOPAN UNIONIN YHTEISEEN PUOLUSTUSLIITTOON MIKA EI KOSKAAN OLE SOTIA KAYNYT MISSAAN, ON VAIN AINA PUOLUSTANUT JASENMAITTENSA KOSKETTELEMATTOMUUTTA JA JOSSA SODAT TULLAAN KAYMAAN TALKOOHENGESSA KUN SUOMIKIN SAA YDINASEET ASEVELIHINTAAN.

Tama on Helsingin Sanomien kanta asiaan. Ihan tavallinen maisteri on pantu kirjoittelemaan.

NATO-uskovaiset pelkaavat kansanaanestysta kuin piru vihkivetta.
Kannatus on osapuilleen 25 prosentin luokkaa. 75 vastaan.

Kova paikka Niinistolle.
Hanhan sanoi taannoin etta Suomen puolustuksen paassa on NATO.
Niin onkin. Loppupaassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.6.2011 00:42

Paras mies muita ei tällähetkellä ole.Eikä taida
enään koskaan tulla.Presidentin valtaoikeudet on palautettava ja heti muuten demokratia on mennyt
tästä ey suomesta ja hihullit hilluu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.6.2011 00:14

Niinistöstä pitää ensin tulla puolueensa ehdokas. Sekään ei ole mitenkään kirkossa kuulutettu juttu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.6.2011 23:04

Ilmankos onneksi väyrysestä ei voi tulla pressaa kun on hävinny ainaki kerran..

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 0 0

  2. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  3. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  4. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  6. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  7. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  8. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  9. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  10. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:28 1 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 938

  2. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 394

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 342

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 270

  5. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 247

  6. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 171

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 153

  8. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 151

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 150

  10. Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka

    PIRKANMAA 21.5. 11:27 3 17 148


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot