Puheenaihe: Elitismiä peliin, kiitos!

Nyt epäillään eliittejä. Valtamedia, tutkimus, poliittiset puolueet ja älypäät, mitä ne muka tietävät. Tämä on massojen kansannousu, jota akateemiset ihmiset kutsuvat ”typeryyden vastaiskuksi”.

Epä-älyllisyyden kanssa ei voi neuvotella. On parasta ottaa avuksi vanha kreikkalainen Platon ja tunnustaa, että elitismissäkin voi olla voimaa. Tietyissä rajoissa.

Platonin (424/423– 348/347 eKr.) mielestä yhteiskunnan pitäisi toimia älyllisen meritokratian varassa. Toisin sanoen, älyllinen ja filosofinen eliitti vie ja muut seuraavat. Eliittijoukko on koulutettu sekä ajattelemaan vaikeita että epäilemään valmiita totuuksia.

Vaikea ajatushan tämä on nyt, kun eliitti tuntuu johtavan ihmisiä harhaan ja kansa huutaa varmojen totuuksien perään. Filosofialla ei edes ole lopullisia totuuksia. Se on tiedon rakastamista, ja siihen kuuluu nimenomaan tieto siitä, että lopullisia totuuksia ei ole. Kaikkea pitää epäillä. Ilmeisesti siis myös eliittejä, mutta perusteiden kanssa eikä perstuntumalla.

Ajatuksia antiikista

Suomalaisen antiikintutkijan ja kielitieteilijän Holger Thesleffin teos Platonin arvoitus (Gaudeamus 2011) on filosofin ajattelun peruskartoitus. Kaivattu teos on kirjoitettu hiukan jo asioista perillä olevalle suurelle yleisölle.

Platonia on pidetty totalitarismin filosofina ja ideamaailmaan pakenevana mystikkona. Thesleff yrittää selvittää, mitä Platon todella sanoi. Ilmenee, että hän oli oppi-isänsä Sokrateen tapaan ennen kaikkea moraalifilosofi. Hyvän elämän mallit ja järjestämisen tavat ovat aivan keskeisiä Platonin ajattelussa.

Heti seuraavana nouseekin sitten elitismi. Platonin mielestä filosofian on tarkoitus kouluttaa filosofisesti ajattelevia ihmisiä yhteiskunnan huipulle. Filosofia ei ole mitään joutavaa puuhastelua vaan ankaraa piehtaroimista elämän suurten kysymysten parissa. Ja sellainen on häpeämättömän elitististä puuhaa.

Platon muotoili länsimaisen sivistyksen klassiset arvot, jotka ovat totuus, hyvyys, oikea mitta ja kauneus. Hän kehitti ihmiskuvan, jossa järki hallitsee ja pyrkii kohti saavuttamattomia korkeuksia. Tunteet kuuluvat alempaan maailmaan, josta ajattelu pyrkii tietoisesti eroon.

Platonin tavoitteena oli omassa, Ateenan ulkopuolelle pystyttämässään Akatemiassa kasvattaa älymystöä vastuuta kantavaksi yhteiskunnan eliitiksi.

Tässä on outo soundi nyt, kun ihmisten on tapana epäillä kaikkea, mitä terveysviranomaiset, talousoppineet, poliitikot, filosofit, toimittajat ja kaiken maailman tutkimuslaitokset tiedottavat. Virallinen ja tutkittu tieto on aina korruptoitunutta.

Voisiko tällainen epäily olla vain Platonin harjoittamaa sokraattista epäilyä käytännössä? Ei ole. Se on kategorista asiantuntijuuden kieltämistä, vetoamista tavallisen ihmisen ja ruohonjuuritason viisauteen.

Epäitsekkäät johtajiksi

Ihmisenä Platon oli syrjäänvetäytyvä, fyysisiä harjoituksia ja arkisia askareita vieroksunut, luonnolle selkänsä kääntänyt paksu poika. ”Platon” onkin liikanimi, jonka tiettävästi antoi hänelle jo voimistelunopettaja. Nimi tarkoittaa punkeroa. Platonin oikea nimi oli Aristokles.

Platonilla sanotaan olleen hiljainen ääni. Hän vieroksui väkivaltaa ja sotaisuutta. Häntä on kuvailtu demokratian viholliseksi, mutta tosiasiassa hän oli oman aikansa Ateenan äänekästä, itsekästä ja väkivaltaista demokratiaa vastaan. Järkeä oli liian vähän mukana.

Nykyään jotkut uhkarohkeat tivaavat, onko taloustiedon temppeleissä ketään kotona. Sitäkin ihmetellään, tietääkö kansa todella vai ilmaiseeko se vain kaunojaan vaaleissa. Thesleff kirjoittaa Platonin opista: ”Vain filosofia voi ratkaista inhimillisen yhteiselon toivottomilta näyttävät ongelmat. Täysin epäitsekkäästi toimivien intellektuellien, miesten ja naisten, tulisi siis johtaa yhteiskuntaa.”

Platonilla oli aikaansa nähden korkea käsitys naisista. Heissä on keskustelijan ainesta, vaikkei heitä demokratian tekijöiksi silloin hyväksyttykään.

Ajatus platonilaisesta intellektuellien veljeskunnasta voi tuntua pahalta, kun hyvistä veljistä nimenomaan halutaan eroon. Platon ei tarkoittanut mitään etuja kahmivaa ja niitä toisilleen jakavaa vallan ja talouden eliittiä. Hän tarkoitti järjen eliittiä, jolle pitäisi olla aina käyttöä.

Pitäisi.

Mutta Platonilla oli enemmän kysymyksiä kuin varmoja vastauksia. Mitä politiikkaa se semmoinen muka on?

Ota kantaa Onko elitismillä annettavaa?