Päivitetty 18.6.2011 09:39, julkaistu 18.6.2011 09:34

Puheenaihe: Palkkiovirat - kyllä puolue poikansa palkitsee

Kuva: TAAVETTI ALIN
Matti Mörttinen, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Velipekka Nummikoski sovittiin hallitusneuvotteluissa Rayn tulevaksi toimitusjohtajaksi.

Velipekka Nummikoski on monen mielestä varmasti palkkionsa ansainnut. Yhtä monen mielestä hän on myös kohtuullisen pätevä johtaja.

Vaatimattomista oloista itäisestä Lapista lähtöisin oleva mies on käyttänyt lähes kolme vuosikymmentä suurimman osa työ- ja vapaa-ajastaankin puolueen hyväksi.

Nuorukaisena hän rakensi kokoomuksen eduskuntaryhmälle ja sittemmin puoluetoimistolle hyviä mediasuhteita. Sitten hän uhrasi itsensä kelloa katsomatta poliittisen taustatyön tekijäksi sellaisille julkisesti vallassa häntä paremmin viihtyneille miehille kuin Ilkka Kanerva, Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen ja Jyrki Katainen.

Jopa hyvin käynnistyneen uransa avoimella sektorilla hän keskeytti siirtymällä Elisan viestintäjohtajan paikalta taas puolueen palkkasoturiksi, nyt poliittisen valtiosihteerin määräaikaiseen ja aina epävarmaan virkaan.

Mikään edellä mainittu ei kuitenkaan tee automaattisesti oikeaksi sitä, että hänet istutettiin Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan paikalle poliittisella päätöksellä.

Ihan hallitusneuvotteluissa kuulemma sovittiin, että eläkkeelle jäävän Sinikka Mönkäreen (sd) tehtävän pelimonopolissa perii Velipekka Nummikoski ensi helmikuun alusta alkaen.

Maan tapaa taas

Nyt ollaan suomalaisen hyväveliverkostojärjestelmän ytimessä. Tämä, jos mikä, on maan tapaa.

– Rayn toimitusjohtajan paikka on tyypillisimpiä virkoja, joita jaetaan ryhmien sisäisinä palkkioina poliittisista palveluksista, vahvistaa myös Silvo Kaasalainen, poliittisia nimityksiä tutkinut ja niistä kirjan tänä vuonna julkaissut dosentti.

Kaasalaisen mukaan erityisen arveluttavaksi palkkiovirat tekee tässä tapauksessa se, että pelimonopoleissa liikutellaan kansalaisten varoja sisäänlämpiävällä tavalla.

– Julkisen tarkastuksen kohteenahan siellä on vain tilinpäätös. Iso määrä rahaa on siellä hallittavissa sisäisillä, ei-julkisilla päätöksillä.

Mikä Ray on?

Koko Raha-automaattiyhdistys on ilmiönä mitä tyypillisintä maan tapaa. Sen koko olemus jää ulkopuoliselle epäselväksi.

Ray on nimestä päätellen yhdistys, mutta markkinoi tuotteitaan minkä tahansa voittoa tekevän suuryrityksen tavoin. Toisaalta se toimii monopolin turvin ja poliittisessa ohjauksessa, joten sillä on julkishallinnollinenkin rooli.

– Ray on vanha jäänne. Järjestely on johtanut siihen, että kun Ray jakaa järjestöille avustuksia, ovat poliitikot mukana sekä jako- että saamapuolella, Kaasalainen tiivistää.

– Vallan väärinkäytön riski on turhan suuri.

Dosentti arvioi, että Ray on pidetty juridiselta olemukseltaan epämääräisenä siksi, että rahankäytölle on haluttu jättää mahdollisimman suuri vapaus.

– Koska rahat käytetään sosiaali- ja terveyspoliittisiin tarkoituksiin, on kysyttävä, miksi tarvitaan erillinen rahasto. Miksei varoja voi tulouttaa samoihin tarkoituksiin sosiaali- ja terveysministeriön kautta, jolloin rahankäyttö ja sen tasapuolisuus olisi paremmin valvottavissa, hän huomauttaa.

Soini sai heti aseen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tuomitsee jyrähtäen Kataisen ja uuden hallitusjoukon tempauksen.

– Ei ole hallitusohjelma vielä ulkona, ja jo jaetaan palkkiovirkoja.

– Onhan se vertaansa vailla olevaa röyhkeyttä. Tämä on merkki siitä, että raaka kähmintä aiotaan tehdä heti hallitustaipaleen alkuvaiheessa, jotta sitten vaalikauden loppupuolella voidaan elellä siistimmin.

Soinikin muistaa, että kokoomus aikoinaan kritisoi ja vierasti poliittisia virkanimityksiä.

Kimmo Sasikin vastusti aikoinaan poliittisia valtiosihteereitä. Mutta niin on vain nyt kokoomuksella käsi kyynärpäätä myöten taikinakulhossa, tuleva oppositiojohtaja puhisi valmistautuessaan siirtymään Tampereelle perussuomalaisten viikonloppuista puoluekokousta varten.

Soini harmitteli Aamulehdelle sitäkin, että kähminnän kohteena on juuri sosiaali- ja terveystarkoituksiin rahaa tulouttava peliyhtiö.

– Kun näitä monopoleja on nimen omaan vastuullisuuden nimissä pyritty säilyttämään, niin tällainen ei ainakaan ole parasta mahdollista perustelua niille.

Ota kantaa: Onko johtajan paikka sopiva poliittinen palkkio?


AVAINSANAT:

Kommentit (14)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.6.2011 08:28

Nummikosken täytyisi valita joko RAY:n taikka Kataisen avustajan pesti, molempia ei voi saada. Käsittämätöntä, jos "hyvä veli" saa 4 vuoden virkavapaan, ennenkuin on aloittanut edes töitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.6.2011 09:26

Valtio kun joutuu säästöjä tekemään, niin RAY:n johtajien palkkoja pitää laskea. KAnsa kyllä aivan omatoimisesti hoitaa RAY rahoittamisen, siinä ei paljoa johtajalta vaadita. Sopiva kuukausipalkka on 5500?/kk

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 13:33

Toiminta on täysin korruptioon verrattavaa eikä siis millään lailla puolusteltavissa. Suomi on läpimätä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 12:01

Tällaiseen virkaan voidaan valita huoletta poliittisen broilerikasvattamon tuote, eihän siinä voi epäonnistua. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, palkka on huikea ja edut hyvät. Niin huonoa miestä (tai naista) ei olekaan ettei pärjäisi. Puoluetoimistot kertovat mitä tehdään ja esikunta tekee työt. Edustuslounaat ja matkailu "firman piikkiin" ovat varmaan raskaimpia tehtäviä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 10:40

Politiikka on täynnä Nummikosken tapaisia Hannu Hanhia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.6.2011 02:50

Soinin hallitus, Soini, Soini, Soini...jne

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.6.2011 21:24

Oliko Nummikosken valinta Ray.n johtoon kiitos siitä, että SDP sai niin paljon läpi hallitus neuvottelussa?
Eikö Katainen uskaltanut vaihtaa yhtään ministeriä?
Risikon olisi voinut jo hyllyttää!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.6.2011 17:46

kyllä pakka palkitsee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.6.2011 11:13

Kyllä tämä nimitys taas antaa perusuomalaisille tuhdin kasan ääniä, myös minun ääneni.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.6.2011 10:31

Valitettavasti on niin, että mikään puolue ei ole puhdas tässä asiassa. Lukekaa se Kaasalaisen kirja!
Vaalisotkut olivat vain pintaraapaisu. Suomi on niin ovelasti korruptoitunut maa, että ulkomailla ei huomata mitään!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 0 0

  2. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  3. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  4. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  6. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  7. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  8. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  9. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  10. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:28 1 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 938

  2. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 394

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 342

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 270

  5. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 247

  6. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 171

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 153

  8. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 151

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 150

  10. Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka

    PIRKANMAA 21.5. 11:27 3 17 148


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot