Puheenaihe: Valta loistaa ja moraalin poistaa

Muistatteko vielä, kun Suomeen toivottiin, vaadittiin ja luvattiinkin uutta poliittista kulttuuria?

Ilmaisua oli varmasti käytetty sitä ennenkin, mutta erityisen vahvasti sen toi politiikan sanastoomme vuonna 1987 koottu Harri Holkerin (kok) sinipunahallitus.

Sekään ei silti määritellyt riittävän selvästi, mitä uusi poliittinen kulttuuri olisi. Kansalaisille jäi kuitenkin käsitys, että siihen liittyisi ainakin pari oleellista muutosta totuttuihin politiikan menettelytapoihin.

Päätöksenteosta tulisi avoimempaa ja julkisempaa kuin ennen. Kansalaiset saisivat aiempaa paremmin ja nopeammin tietoa asioista jo siinä vaiheessa, kun niitä vielä valmistellaan.

Toiseksi politiikasta tulisi ”puhtaampaa” kuin ennen. Erityisesti luovuttaisiin poliittisista virkanimityksistä tai ainakin vähennettäisiin niin sanottuja läänityksiä, joilla oli tavattu määritellä etukäteen, minkä puolueen edustaja mihinkin virkaan nimitettäisiin.

Kokoomusvetoisella hallituksella olikin tiettyä uskottavuutta politiikan puhdistamishankkeessa. Puolue oli pidetty yya-hengen mukaisesti korpivaelluksella eli pysyvästi oppositiossa parin vuosikymmenen ajan. Sinä aikana virkakoneisto oli täytetty punamullan sulle/mulle-jaolla varsin pitkälle demareilla ja keskustalaisilla.

Nyt piti tulla mahdolliseksi nimittää ihmisiä johtaviin virkoihin myös pelkän pätevyyden, kokemuksen ja osaamisen perusteella.

Kokoomus kahmii

Mihin on tultu?

Holkerin kauden jälkeen vain yhden kauden oppositiossa ollut kokoomus on kahminut virkoja ja miehittänyt vallankäyttöpaikkoja niin ahkerasti, että konkaritoimittaja Aarno Laitisen mukaan”Suomessa on vallalla kokoomuksen ylläpitämä demarien virkakielto” (Iltalehti 11.6.).

Tuorein osoitus suuntauksesta on pyrkimys korvata Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan paikalta eläkkeelle jäävä Sinikka Mönkäre (sd) valtiosihteeri Velipekka Nummikoskella (kok).

Suurissa kaupungeissa systeemi pyörii kenties jopa suorasukaisemmin kuin valtionhallinnossa. Helsingissä kiehuttaa parhaillaan kokoomuksen päätös nimetä Laura Räty apulaiskaupunginjohtajaksi varsin vähäisellä johtamiskokemuksella. Räty on 33-vuotias lääkäri ja kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja. Hän jäi äskettäisissä vaaleissa noin 30 äänen päähän eduskuntapaikasta.

Erikoista on toki sekin, että politiikan puhdistajina myös vuorollaan esiintyneet vihreät ovat arvostelleet kokoomuksen toimia. Samalla puolue kuitenkin on yhtä yksioikoisesti ilmoittanut, että Pekka Sauri jatkaa vihreiden mandaatilla yhtenä apulaiskaupunginjohtajana.

Hiljaa huono tulee

Tampereella poliittisen kulttuurin seuraava testi on kaupungin omistaman Tampere-talon toimitusjohtajan valinta. Kahdella edellisellä kerralla on käynyt niin, että omistajan eli kaupungin asettama etsijä on kaikkien hyvien hakijoiden joukosta löytänyt johtajaksi itsensä.

Uutta poliittista kulttuuria ei ole paljon näkynyt myöskään Helsingin Säätytalolla, jossa Jyrki Kataisen (kok) vetämät hallitusneuvottelut käynnistyvät taas uudelleen tänään.

Mukana olevilla kuudella puolueella on ilmeisiä vaikeuksia sopia poliittisista asioista ja hallitusohjelmasta. Paljon helpompi on ollut sopia siitä, että neuvottelut käydään mahdollisimman salaisesti. Kansalaiskeskustelun aika on ilmeisesti vasta sitten kun päätökset käytännössä on jo tehty.

Avoimuuden vastaista toimintaa edisti jo edellisen vaalikauden pääosin pääministerinä toiminut Matti Vanhanen (kesk). Hänen linjansahan oli, ettei valmistelussa olevista asioista pidä puhua eikä ministerien pidä vastailla median kyselyihin.

Salailu on aina selitetty sillä, että luottamuksellisuus tuottaa toimivia kompromisseja: ”Kun yksi kabinetti avataan, siirtyy todellinen päätöksenteko seuraavan suljetun oven taakse.” Poliittiset virkanimitykset on pyhitetty yhtä kömpelöillä vastaväitteillä: ”Eihän se tee ihmistä epäpäteväksi, että on joskus ollut aktiivinen politiikassa.”

Niin kauan kuin selitykset pysyvät tällä tasolla, ei kannata odottaakaan kansalaisten löytävän uskoa muuhun kuin politiikan siihen osaan, joka tyytyy yksinkertaistamaan, vastustamaan ja pukemaan kaiken sisällön hirtehisiksi heitoiksi.

Määrittelyjä: Poliittisen kulttuurin perässä

Uusi poliittinen kulttuuri on jo sen verran unohtunut käsite, ettei se ole päässyt edes mukaan keväällä ilmestyneeseen ja professori Matti Wibergin tekemään Politiikan sanakirjaan (Siltala 2011).

Poliittinen kulttuuri sen sijaan löytyy hakemistosta. Se on Wibergin mukaan yhtä kuin ”politiikkaa koskevat asenteet, arvot ja uskomukset, jotka välittyvät sukupolvelta toiselle poliittisen sosialisaation kautta”.

Politiikka sinänsä on saman lähdeteoksen mukaan yhdeltä merkitykseltään ”ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa esiin nousevien ongelmien käsittelyä, jossa toimijat pyrkivät tavoitteisiinsa – egoistisiin ja altruistisiin – olemassa olevien ja tehtävien rajojen puitteissa”.

Poliittinen virkanimitys on kirjassa selitetty näin: ”virkamiehen rekrytointi, jossa keskeisenä valintaperusteena ovat olleet henkilön puoluekanta ja puolueansiot”.

Ota kantaa: Voiko politiikkaa puhdistaa?