Perhe pelasti emonsa menettäneet näädänpoikaset ruokkimalla Coca-Colalla – katso video!
- Aamulehden lukijat Petteri ja Laura Hukka kuvasivat huono-onnisen näädän.
Toijalalaiset Petteri ja Laura Hukka yllättyivät aloitellessaan mökkikautta Kylmäkoskella viime viikolla: mökkisaunan eteen ilmestyi huonokuntoinen näädänpoikanen. Eläin hävisi illan aikana, mutta seuraavana iltana näätiä oli pihassa kaksi. Hukat päättivät soittaa paikalle Valkeakosken lintuhoitolan pitäjän Markku Alangon.
– Meillä on koira ja pieniä lapsia, joten emme voineet pitää näätiä pihassa, eivätkä ne vaikuttaneet selviävän metsässä yksin, Petteri Hukka kertoo.
Eläimet olivat kuivuneet melko pahasti, ja etenkin toinen poikasista oli huonossa kunnossa. Hukan mukaan se meni kippuralle, eikä juurikaan liikkunut. Jos eläin liikkui, se pystyi vain ryömimään vaivalloisesti. Toinen näätä oli hieman paremmassa kunnossa, mutta sekin pysyi vain vaivoin jaloillaan.
Alanko neuvoi Hukkia syöttämään näätiä sokerivedellä tai Coca-Colalla, jota hän pitää erittäin hyvänä ensiapuna huonokuntoisille eläimille ja linnuille. Kevytlimsoista ei ole apua, mutta sokeria sisältävästä kolajuomasta eläin saa sekä nestettä että energiaa, koska sokeri on limsassa erittäin nopeasti imeytyvässä muodossa.
– Vaimo otti poikaset hanskat kädessä syliinsä ja syötti niitä ruiskulla. Coca-Cola maistui kovasti ja eläimet alkoivat virota, kuvailee Hukka.
Katso Petteri ja Laura Hukan kuvaama video näädänpoikasesta:
Noin kuusiviikkoiset veljekset
Näätien pesä oli Hukkien saunan välikatolla. Markku Alangon mukaan poikaset eivät olisi tulleet pihaan, ellei niiden emolle olisi sattunut jotakin. Sen vuoksi hän haki pennut Kylmäkoskelta hoitoonsa. Näätien hajun vuoksi Alanko ei kuitenkaan voinut pitää eläimiä lintuhoitolassaan.
– Näädät haisevat ja haju aiheuttaa muissa eläimissä kammon – ei niitä voi pitää lintujen kanssa yhdessä.
Vähentääkseen lintujen stressiä Alanko soitti Ähtärin eläinpuistoon Mauno Seppäkoskelle. Tämä lähti hakemaan näätäkaksikkoa jo samana iltana.
Alangon mukaan poikaset ovat 6–7 viikon ikäisiä ja noin 30 sentin mittaisia uroksia. Hän tarjosi näädille vettä ja raakaa jauhelihaa, johon hän oli sekoittanut sokeria.
– Istuin autossa ja toinen oli toisella polvellani ja toinen toisella. Nassutus vaan kävi, kun ne söivät itse matalasta pakasterasiasta.
Näätäemo on todennäköisesti kuljettanut hiiriä, myyriä, oravia ja lintuja poikastensa ravinnoksi pesään. Sen vuoksi poikasilta puuttuu elämänkokemus ja emon esimerkki metsästämisestä. Ähtärin eläinpuistossa poikaset oppivat leikin avulla hankkimaan ravintoa.
– Ne joutuvat käyttämään omia hoksottimiaan, mutta metsästys on niillä verissä, joten kyllä ne pärjäävät, Alanko toteaa.
Mauno Seppäkoski kertoo, että näädät jäävät Ähtäriin. Eläinpuistossa on myös yksi Korkeasaaren eläintarhasta tullut näädänpentu, jonka kanssa Kylmäkoskelta haetut veljekset viihtyvät.
– Poikaset syövät kuin pienet vintiöt.









Esimerkillistä toimintaa, nuo poikaset oivalsivat hakea apua ja niin elämä jatkuu. Mutta jutussa on ikäväkin puoli, siinä kerrotaan että ne jäävät Ähtärin eläinpuistoon eli niistä tulee elinikäiset vangit. Noin ei pitäisi tehdä, sillä luonnon varaiset eläimet pitäisi avun jälkeen palauttaa takaisin luontoon. Mieluiten vielä sinne mistä ovat
pelastetutkin, niin toimitaan ympäri maailmaa. Onkohan suomen eläinpuistot jotenkin junttimaisia?
Ilmoita asiaton kommentti