Päivitetty 8.6.2011 08:09, julkaistu 8.6.2011 08:08

Puheenaihe: Tämän takia ruotsalaiset aina päihittävät meidät

Kuva: ERIIKA AHOPELTO
Liisa MayowLähetä palautetta toimittajalle
Ruotsalaista elämäniloa nähtiin prinsessa Victorian ja Daniel Westlingin häissä viime kesänä.

Ruotsi on kuin Marilyn, Suomi on Albert Einstein. EVA-raportti ynnäsi naapurimme menestyksen salat

1 Vähemmän Einsteinia, enemmän Marilynia

Ruotsalaiset taitavat markkinoinnin. Suomalaiset taas keskittyvät luomaan innovaatioita, mutta tuotteistaminen unohtuu. Luotamme liikaa siihen, että äly ja asiat puhuvat puolestaan. Siitä syntyy vaimea vaikutelma.

Olemme Einsteineja, kun meidän pitäisi ennemminkin olla Marilyneja, sanoo ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Hankenin bränditutkija, dosentti Kirsti Linberg-Repo.Lisää hauskuutta ja ulkonäköä peliin, siis.

2 Iloa elämään

Ruotsalainen livsglädje, elämänilo, on naapurin hannuhanhien hyvän itsetunnon perusta. Se säteilee koko yhteiskuntaan liike-elämää ja politiikkaa myöten. Suomalainen kansanluonne on melankolisempi.

Kun on hauskaa, on myös uskoa tulevaisuuteen. Hyvä itsetunto ja tulevaisuudenusko saavat ruotsalaiset sijoittamaan rohkeasti kotimaansa yrityksiin, jolloin vauraus lisääntyy. Tänä keväänä Ruotsin talouskasvu on ollut eurooppalaista tiikerivaltiotasoa.

3 Lamamuistot pintaan

Raportin julkistamistilaisuudessa puhuneen kansanedustaja Tarja Filatovin (sd) mielestä Ruotsin tilanne muistuttaa juuri nyt kovasti Suomessa vallinnutta ilmapiiriä 1990-luvun laman jälkeen. Kaikki halusivat vetää yhdellä köydellä maan takaisin jaloilleen. Jokainen vaati oikeutta tehdä työtä.

Lama-Suomi halusi muuttua vauhdilla kansainväliseksi. Nyt olemme ryhtyneet käpertymään kuoreemme. Ruotsissa kansainvälisyys on luonteva osa yhteiskuntaa, ja maa ponnistikin viimeisimmästä talouskriisistä Suomea paljon voimakkaammin ylös.

4 Poliittinen järjestelmä uusiksi

Pitkittynyttä hallitustunnustelufarssia ei Ruotsissa nähtäisi. Blokkiajattelun takia oikeisto ja vasemmisto ovat ihan oikeasti niin kaukana toisistaan, etteivät ne elättelisi kuvitelmia samaan hallitukseen mahtumisesta. Politiikassa on yhä tilaa aatteen palolle.

Henkilövaalijärjestelmän sijasta Ruotsissa on käytössä listavaali. Se tekee politiikasta vakavampaa ja ammattimaisempaa. Julkkikset eivät pääse ohituskaistaa valtiopäiville eli riksdageniin, koska he eivät mahdu ehdokaslistojen kärkeen.

5 Keskustelua ja sitten toimitaan!

Ruotsalaisia haukutaan loputtomiksi keskustelijoiksi, jotka eivät saa mitään aikaan, koska ratkaisun täytyy sopia kaikille osapuolille. Diskutera-kulttuurille on helppo naureskella. Ei kannata. Maailmalla kummastellaan pikemminkin suomalaista puhumattomuuden kulttuuria.

Ruotsalaiset kyllä keskustelevat, mutta kun ratkaisu on vihdoin saavutettu, he myös toimivat. Suomessa ollaan ensin hiljaa, sitten jahkaillaan.

6 Raatamisen sijaan reilua nautiskelua

Suomalainen haluaa voittaa ruotsalaisen urheilussa hinnalla millä hyvänsä. Jos Ruotsi pelataan ulos jääkiekon MM-kisoista, ruotsalaiset kannustavat Suomea.

Kansanluonteiden ero näkyy urheilussa: Suomi pyrkii Ruotsin rinnalle, mutta juuri kun onnistumme, nämä ovat jo kiinnostuneempia muista lajeista. Jääkiekossa tuli kultaa, mutta kuningaslaji jalkapallossa olemme valovuosia jäljessä. Nyt Ruotsi on ruvennut tuottamaan loistavia golffareita ja tenniksenpelaajia.

Ruotsalainen urheilija osaa rentoutua ja nautiskella, suomalainen juoksee suolla pelko ja pessimismi niskassa.

Lähde: Heja, Sverige! Mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa (ja urheilussa)? EVA 2011. Yhdeksän asiantuntijan raportti julkaistiin tiistaina Helsingissä.

Eri mieltä? Pitäisikö Ruotsin ottaa oppia Suomesta?


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)3.7.2011 01:38

Erittäin hyvä kirjoitus! Näinhän se menee. Suomessa ihmetellään ihan kummallisia asioita sekä naureskellaan ruotsalaisille ja mitä pohjoisemmaksi ja idemmäksi Suomessa mennään, niin sitä enemmän tämä ominaisuus korostuu. Suomalaiset ovat jänniä ihmisiä...

Ei osata nauttia eikä iloita. Raadetaan niska limassa ja sitten kotiin mököttämään ja tekemään pihatöitä. Jos joku ei näin tee, niin sitten haukutaan selän takana laiskaksi. tässä tekstissä on muuten järkeä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.6.2011 13:55

Ruotsi vaan on parempi. Ei sille oikein mitään voi. Kaikessa ruumiin ja hengenkulttuurissa edelle kuten FST on edellä muita YLE:n kanavia Suomessa. Mutta me suomalaiset tulemme perässä ja seuraamme kuin hai laivaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 22:36

Ruotsalaiset ovat ihan mukavaa porukkaa.

Annetaan heidän nyt iloita niistä asioista jotka tuottavat heille iloa.

Suomen joukkue vasta herättelee uudessa aamutakissaan ja tulokset näkyvät kun aika on kypsynyt.

Hyvä Ruotsi ja Suomi.

Ehkä johdatus filosofiaan ja maailmanpolitiikkaan on hieman korkealentoista kun on kysymys pallon potkimisesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 11:48

Suomen pitäisi ottaa jossain määrin mallia ruotsista.
esim. musiikkiteollisuus (rock puoli siis, ei mitään kalle humppaa), vapaus, kulttuurin rikkaus, enemmän avointa mieltä meihin suomalaisiin körmyihin. positiivisuutta, varsinkin kun on kesä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 11:41

Lähtötilanne on ollut eri mailla. Ruotsi on selvinnyt lamoista kun siellä tehtiin kuntareformi jo 1972. Kuntien määrä on 178 ja kun vertaa Suomen n. 340 kuntaan. Ruotsin asukasmäärä ja pinta-ala on suurempi. Tämä tarkoittaa, että Suomessa ylläpidetään hallintoa hallinnon vuoksi. Myös sairaanhoitopiiripuolella Ruotsissa tehtiin landsting reformi jo aikaa sitten. Nämä uudistukset aiheuttavat sen että kuntatalous kestää pienemmät taloustaantumat ilman veronkorotuksia ja etujen leikkauksia sekä irtisanomisia ja toipuminen on nopeampaa kuin Suomessa!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 10:20

Ei päihittänyt 15.5.2011. Kiitos Leijonat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 09:22

Mitähän jos me suomalaiset tulisimme vihdoinkin itseiksemme. Esi-isämme ovat rimpuilleet meidät irti ruotsalaisuudesta ja venäläisyydestä. Nyt meillä on mahdollisuus olla itsejämme. Mitä sanot tästä itsellesi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 09:20

Entäs sitten? Antaa ruotsalaisten olla vaan parempia jos asia yleisesti niin koetaan. Itselläni ei ole mitään alemmuuskompleksia ruotsalaisia kohtaan, toivotan heille edelleenkin onnea ja menestystä pyrinnöissään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 09:18

Suomi pitäisi ottaa oppia Ruotsista

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.6.2011 09:09

Ruotsi ei pärjää Suomelle jääkiekossa, salibändyssä, keihäänheitossa, mäkihypyssä, saunomisessa jne jne...

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Asuntolainoille tulossa katto jo ensi vuonna

    KOTIMAA 21.5. 21:26 0 0

  2. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  3. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  4. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  5. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  6. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  7. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  8. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  9. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  10. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:28 1 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 938

  2. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 394

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 342

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 270

  5. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 247

  6. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 171

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 153

  8. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 151

  9. Aikooko Keskustorin McDonald’s puuttua tupakointiin ravintolan rapuilla?

    PIRKANMAA 21.5. 10:32 2 36 150

  10. Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka

    PIRKANMAA 21.5. 11:27 3 17 148


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot