Puheenaihe: 1980-luvun ”nunnukka-nunnukka-lai-lai” oli piilorasismia – mitä on uusrasismi?

Muistatteko Ylen tuottaman Hymyhuulet-viihdesarjan? No hyvä, sitten muistatte myös Naima-Aslakin ja Soikiapään.

Tietenkin muistatte myös ”nunnukka-nunnukka-lai-lai” -loilotuksen, jolla sketsikaksikko Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala virittelivät katsojat ”aitoon” saamelaistunnelmaan. Tämä 16-osainen Hymyhuulet-sarja purskautettiin tv-katsojien naureskeltavaksi 1987–88.

Oliko kaikilla mukavaa? Ei varmaan, mutta harva tuli miettineeksi Naima-Aslakin ja Soikiapään hahmoihin upotettua vihjailua saamelaisten erilaisuudesta. Piilorasismiahan se oli.

Itä-Suomen yliopistossa työskentelevän tutkijan ja sosiologin Vesa Puurosen teos Rasistinen Suomi (Gaudeamus 2011) on kuin tilaustyö, joka putoaa parhaillaan vellovan rasismi-keskustelun ytimiin. Teos tarjoaa historiallisen, käsitteellisen ja analyyttisen katsauksen rasismin eri muotoihin ja vaiheisiin.

Kuka määrittää häpeän?

Yksi teoksen kiinnostavimmista luvuista keskittyy saamelaisten kohtaamaan rasismiin. Saamelaiset on Suomen alkuperäiskansa, joka on elänyt suomalaisten kanssa rinnakkain yli kaksituhatta vuotta.

Puuronen muistuttaa, että saamelaiset ovat olleet mitätöity vähemmistö. Heidän oikeuksiaan on poljettu ja kulttuuriaan väheksytty. Ranskan kansallistamispolitiikan tavoin heidät on haluttu assimiloida eli sulauttaa valtaväestöön väheksymällä heidän kulttuuriaan, kieltään, historiaansa. Heiltä on evätty oikeus perinteisten maidensa omistukseen ja hallintaan. Näin heidän mahdollisuutensa harjoittaa elinkeinojaan on heikentynyt ja samalla on murentunut saamelaiskulttuurin aineellinen perusta.

Nimittely, kiusaaminen ja leimaaminen, kuuluvat yhä saamelaisten arkeen.Yksi haastateltavista kertoo kokemuksistaan: ”...silloin ala-asteiässä tuli niitä nunnukaloilaa vitsejä, niin silloin mulle joskus koulussa kyllä lällätettiin.”

Tämän yhdeksäntuhantisen vähemmistön käsittely Rasistinen Suomi -teoksessa on perusteltua. Se paljastaa syrjinnän, rodullistamisen, toiseuden ja rasismin eri ilmiasujen juurtumisen yhteiskuntaamme.

Vanha ja uusi rasismi

Rasismi-käsitteen määrittely ei mahdu yhteen lauseeseen. Määrittely kytkeytyy eri tieteenalojen tarjoamiin näkökulmiin. Esimerkiksi brittitutkija Robert Miles rajaa rasismin tarkoittamaan ideologiaa.

Bulgarialais-ranskalaisen filosofin Tzvetan Todorovin mukaan niin sanottu vanha rasismi olettaa muun muassa, että on olemassa ihmisrotuja, jotka voidaan erottaa ulkoisten tuntomerkkien perusteella ja että ”rodut” voidaan asettaa hierarkkiseen järjestykseen.

Vanha rasismi johti muun muassa rotuhygienian nimellä tunnettuun tuhopolitiikkaan.

Suomessa 1990-luvulla maahanmuuton nostattamat rasistiset liikkeet eivät perustaneet oppejaan vanhaan, biologiseen rasismiin, vaan uuteen, kulttuuriseen rasismiin.

Uusrasismi luokittelee ihmiset kielen,uskonnon, tapojen tai joidenkin kulttuuristen piirteiden perusteella ryhmiin, jotka rodullistetaan. Niihin liittyy hierarkkisuus, jonka mukaan valtaväestön kulttuuri ymmärretään kehittyneimpänä.

Uusrasismin kannattajien mukaan maahanmuuttajien ”luonnollinen” koti on muualla kuin Suomessa. Maahanmuuttoa on siis vastustettava, ettei se sotkisi luonnollista järjestystä.

Tuntuuko tutulta? Samoja ajatuksia niin sanotut maahanmuuttokriittiset tarjoilevat ”luonnollisena” asiana.

Rasistinen Suomi ei jää luetteloksi, vaan siinä hahmotellaan myös ei-rasistisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Sen edellytyksenä on irrottautuminen epätasa-arvoa lisäävästä politiikasta. Rasismi ei kukoista hyvinvointia tasaisesti jakavassa yhteiskunnassa.

Puuronen kirjoittaa: ”Vaikeinta ei-rasistiseen yhteiskuntaan pyrittäessä on purkaa rotujärjestelmä, valkoisen rodun ylivalta. Ensiksi pitää tunnustaa rotujärjestelmän olemassaolo ja selvittää, miten se syntyy ja miten sitä ylläpidetään. Tämä on pitkä projekti, ja Suomessa ollaan vasta sen alussa.”

Ota kantaa: Oliko Naima-Aslak rasismia?