Puheenaihe: Miksi suomalaiset kaahaavat?
- Liikkuvan poliisin Tampereen yksikön päällikkö Jari Näkki.
Jopa Liikkuvan poliisin Tampereen yksikön päällikkö Jari Näkki on saanut ylinopeussakot. Saman asian tunnusti myös Liikenneturvan Tampereen yhteyspäällikkö Matti Joki torstai-iltana Aamulehden auditoriossa. Illan aiheena oli kysymys, miksi pitää kaahata.
Illan panelistit Näkki ja Joki olivat saaneet sakot, silloin kun kortti oli nuorena tuoreena taskussa. Hekin syyllistyivät siis nuorena samaan, josta olivat nyt huolissaan auditorion yleisön ja muiden panelistien kanssa: monen nuoren ja vanhemmankin autoilijan kaasujalka painuu liian syvälle.
Vauhti on jännää
Yleisökään ei ollut viaton. Puolet ilmoitti syyllistyneensä viimeisen kahden viikon aikana yli 20 kilometrin ylinopeuteen.
Ylinopeuden tuhoisat seuraukset oli kokenut kovimmin panelissa mukana ollut Jari Marjanen, jonka poika loukkaantui liikenneonnemuudessa.
Ralliautoilua harrastava panelisti Antti Niemi myönsi saaneensa pieniä ylinopeussakkoja silloin tällöin.
Nuorin panelisti Viivi Pesonen, 16, on jo kokenut vauhdin hurmaa, sillä hän harrastaa kiihdytysajoa.
– Vauhti on jännää, pelottavaa ja hauskaa, hän sanoi.
Jari Näkki mietti, miten pelikonsolisukupolven ajoasenteisiin voitaisiin vaikuttaa.
– Pelissä voi ajaa 250:tä päin seinää. Ruutuun tulee teksti game over – reset. Pelin voi aloittaa alusta, mutta liikenteessä uusi matka ei ala.
Heli Kytö näki mainonnan vaikuttavan asenteisiin. Hän antaa esimerkin:
– Maailman nopein kansa.
Valistusta ei saa tuputtaa
Matti Joki ja yleisssä istunut liikenneopettaja Arto Grönroos uskoivat valistukseen enemmän kuin rangaistuksiin.
– Kun ollaan porukalla autossa, ei ajatella rangaistusta. Toisen asteen koulutukseen pitää saada liikennevalistusta, mutta ei niin että tuputetaan vaan nuorten omilla ehdoilla.
Grönroos kertoi vieneensä oppilaittaan ajamaan autosimulaattorissa.
– Nuoriso voi kokeilla ajamista lujaa. Kun auto menee ojaan, ensin tulee häpeä ja sitten kasvaa vastuullisuus.
Yleisö ehdotti 80:n lätkiä juuri kortin saaneiden autoihin.
Puolet olisi kieltänyt ja toinen puoli sallinut avatut alkoholijuomat matkustamossa ajon aikana.
Jari Näkki ja Matti Joki olivat yhtä mieltä siitä, että tekniset laitteet ajon hillitsemiseksi lisääntyvät. Esimerkiksi nopeudenrajoittimia ei Suomessa ole vielä henkilöautoissa kokeiltu.
– Ihminen on niin luova ja kekseliäs, että joku keksii, miten tekninen valvonta ohitetaan, Näkki myönsi.
Hän lisäsi, että suurin osa ajaa vastuullisesti.
– Miten vastuullisesta ajamisesta saataisiin kova juttu, jota kaikki tavoittelisivat?
Ota kantaa: Miksi suomalaiset kaahaavat? Miten siihen saataisiin loppu?









Valitettavasti Suomen poliisivoimat keskitetään lievien ylinopeuksien torjumiseen, eikä vaikkapa harmaan talouden kitkemiseen tahi sitten vakaviin rikoksiin. On helppoa kirjoittaa tiketti kun on taulukko. Uskomatonta toimintaa.
Esa Mäenpää
Ilmoita asiaton kommentti