Puheenaihe: Älkää elämöikö neekereillä
- Teuvo Hakkaraisen (kuvassa) kielenkäyttö on hämmentänyt myös mediaa.
Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen käyttämä termi herättää kysymyksiä myös toimittajan asemasta rikoslain edessä. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen puolustaa toimittajan oikeutta siteerata haastateltavaa.
Tuore kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) puhui viikko sitten Helsingin Sanomien nettivideolla 40 sekuntia ”maahanmuuttohommasta”. Hänen mukaansa se piti saada kuriin ”ettei täällä ruveta rosvoja hillumaan”. Hakkarainen käytti sanaa ”neekeriukko” ja päivitteli, että ”kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kykkii tuolla ja huutaa”. Hän sanoi myös, että ”minareetti on kohta tuossa” ja yritti imitoida islamilaista rukousta.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet (r) pyysi perjantaina valtakunnansyyttäjää arvioimaan, onko Hakkarainen haastattelussaan syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai muuhun rikokseen. Me kysyimme asiasta mediaetiikan ykköspäättäjältä.
Onko ”neekeriukko” solvaava sana, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen?
– Olen vähän niin kuin Hakkarainen, että olen kasvanut oululaisena nuorena miehenä siihen, että sana ”neekeri” ei ole arvolatauksinen. Olen sitten opetuksen kautta oppinut sen, että se on arvolatauksinen.
– Minulla henkinen minä vähän sitä kysyy, että näinkö se on, mutta hyväksyn tämän, koska kielihän perustuu sosiaalisiin sopimuksiin. Jos sosiaalinen sopimus on tehty, että sanaa ”neekeri” ei saa käyttää ja jotkut reagoivat siihen voimakkaasti, niin eihän sitä ole pakko käyttää.
Onko Julkisen sanan neuvostoon tullut kanteluita sanan ”neekeri” käyttämisestä jutuissa, JSN:n valmisteleva sihteeri Ilkka Vänttinen?
– Meillä on Radio Suomipoppia koskeva langettava päätös 3619/PR/06, jossa radion juontajapari luki vanhan runon Heikki ja neekeri levyjen välissä. Kantelu tästä perustui aika pitkälti siihen, että siinä mainittiin tämä ”neekeri”, mutta se kokonaisuus siinä sitten ratkaisi päätöksen – juontajien kommentointi, äänensävyt ja muut. Ne olivat irvailevia ja JSN katsoi tämän halventavaksi.
Kun rikoslain 11. luvun 8. pykälää (katso fakta) lukee, sen voisi olettaa koskevan paitsi Hakkaraista myös jutun tehnyttä toimittajaa ja sen julkaissutta Helsingin Sanomien Hs.fi-nettilehteä. Onko tämän pykälän kanssa edes mahdollista tehdä sanatarkkaa juttua Hakkaraisen puheista, Risto Uimonen?
– Minun mielestäni se on mahdollista ja sen pitää olla mahdollista, koska demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapaus on kuitenkin vallitseva periaate. Sananvapauteen kuuluu kertoa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
– On tärkeätä ihan sanatarkasti kertoa, mitä Hakkarainen on sanonut.
– Mutta jos sillä aletaan sitten niin sanotusti elämöimään, revittelemään ja tarkoituksellisesti niitä sanamuotoja toistelemaan, niin silloin voidaan kysyä, syyllistyykö toimittaja samaan menettelyyn, mistä Hakkaraista nyt epäillään.
– Olennaista journalismissa on se, missä asiayhteydessä ja millä sävyllä näitä asioita käsitellään.
Hakkarainen puhui videohaastattelussa, joka levisi netissä räjähdysmäisesti. Eikö rikoslain kahdeksannen pykälän mukainen näyttäisi täyttyvän, ainakin teknisesti, jos ei hengeltään?
– Eduskuntahan hyväksyi äskettäin uuden lain, jossa kiristetään rasistisia rikoksia koskevia rangaistussäännöksiä. Sen mukaan jos ylläpitäjä sallii lainvastaisen aineiston pitämisen sivuillaan, vaikka ylläpitäjälle on huomiota asiaan kiinnitetty ja hänellä on ollut mahdollisuus se poistaa sivustoltaan, niin silloin voidaan ajatella, että rikoksen tunnusmerkistöt täyttyvät.
– Mutta tässä tapauksessa ensin pitäisi todeta, että Hakkarainen on syyllistynyt rikokseen. Biaudet on vasta pyytänyt valtakunnansyyttäjää selvittämään Hakkaraisen puheita.
Aamulehti ei tavoittanut maanantaina vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetia kommentoimaan Hakkaraisen puheita.
Mistä kaikesta Suomessa saa tai ei saa puhua?









Aivan totta! Timo Soinia on nimitelty vaikka miten pahasti ja rumasti, mutta eipä Eeva reagoinut mitenkään.Tämäkin kertoo jotain vähemmistövaltuutetun moraalista, etiikasta ja asenteista.Eikö vain?
Ilmoita asiaton kommentti