Puheenaihe: Milloin kotihoito on inhimillistä?
Kunnat haluavat hoitaa vanhukset kotona, koska sen sanotaan olevan laitoshoitoa halvempaa ja inhimillisempää. Valtiontalouden tarkastusvirasto tutki, ettei rahaa välttämättä säästy eikä hoito vastaa laatusuosituksia.
Tamperelainen Helena Kakkonen muutti tämän vuoden tammikuussa pois kotoa vuokrayksiöön. Mies jäi pariskunnan yhteiseen kotiin. Muutto oli Kakkosen vastalause sille, ettei hänen 88-vuotiaalle miehelleen löytynyt ympärivuorokautista hoitopaikkaa.
Vuoden 2010 oli jatkunut ralli: hetki kotona, sitten Acutan kautta sairaalaan ja takaisin kotiin.
Vihdoin Kakkonen ei jaksanut enää. Hän ei jaksanut eikä uskaltanut kantaa yksin vastuuta vaikeasti sairaan miehensä hoidosta. Lääkärinkään mielestä hänen terveytensä ei kestänyt miehen hoitoa.
Helena ei ollut ajatellut asumuseroa, mutta muuta keinoa ei ollut. Vuosikymmenten yhteiselon jälkeen päätös ei ollut helppo ja aiheutti paljon pahaa mieltä kaikille osapuolille.
Kakkosten tarina on kuvaava esimerkki tilanteesta, jossa risteävät yksilön, omaisen ja viranomaisten näkökulmat.
Tutkitaanpa asiaa.
Vallalla on suuntaus, jonka mukaan vanhuksista suurin osa pitäisi hoitaa kotona. Niin, että palvelut tulisivat vanhuksen luo kotiin, mielellään loppuun asti.
Kotihoito kuulostaa sanana kauniilta. Sitä on perusteltu muun muassa inhimillisyydellä – sillä, että vanhus voi olla kotona mahdollisimman pitkään. Kaupungit haluavat pitää vanhuksensa kotona, koska sen ajatellaan olevan laitoshoitoa halvempaa.
Toista mieltä on Valtiontalouden tarkastusviraston Vanhuspalvelut – Säännöllinen kotihoito -raportti viime vuodelta. Siinä paneudutaan asiaan vallan perusteellisesti.
Raportti on surullinen paperi. Sen valossa näyttää siltä, ettei kunnissa oikeasti tiedetä, mistä puhutaan: tavoitteet eivät toteudu, resursseja on liian vähän, eikä edes rahaa aina säästy. Kaiken kukkuraksi ihmisten saama hoiva ja palvelujen saatavuus ovat epätasa-arvoista eri puolilla maata.
Inhimillistäkö?
Tarkastusviraston mukaan palvelut eivät ole sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta riittäviä. Hoidossa keskitytään lääketieteeseen: mittaamaan verensokeria ja katsomaan, että lääkkeet on otettu. Elämänlaadun kohentamiseen ei ole aikaa.
Vaikka kotihoidossa puhutaan kuntouttavasta työstä ja muista tavoitteista, henkilökuntaa on siihen liian vähän. Vaikka näyttää, että toiminta on tehostunut, niin käytännössä palveluja on karsittu ja palvelun saamisen kriteereitä tiukennettu.
Tiivistäen: kotona hoitaminen merkitsee heikkokuntoisten vanhusten eristämistä koteihinsa.
Riittävää hoito on silloin, kun sekä vanhuksella että omaisilla on turvallinen olo.
Miten sitten kävi Kakkosilla?
Helenan miehelleen antama ympärivuorokautinen hoiva korvattiin kotihoidolla. Miehellä oli turvaranneke. Hänelle tuotiin ruuat, ja hoitaja kävi kolmesti päivässä parinkymmenen minuutin ajan. Miestä kävivät katsomassa myös lapset ja Helena. Käytännössä mies vietti asunnossa lähes koko vuorokauden yksin.
Entäpä hinta?
Raportti tuottaa tässäkin kohtaa kunnille pettymyksen.
Kotihoito ei välttämättä ole halpaa, sillä kunnissa ei osata laskea. Kun menot kirjautuvat eri sektoreille, kokonaiskustannukset saattavat kivuta korkeiksi. Jos vanhus käy päiväkeskuksessa, saa kuljetus- ja kauppapalveluja sekä kotihoitoa, voi olla, että asuminen ryhmäkodissa tai laitoksessa tulisi kunnalle halvemmaksi.
Raportin esimerkkilaskelman mukaan kotihoidon kulut olivat yli 5 000 euroa kuukaudessa, jos asiakkaan luona käytiin neljä kertaa päivässä. Tehostetussa palveluasumisessa hinta jäi 2 156 euroon.
Sosiaali- ja terveysministeriössä saati kunnilla ei ole kokonaiskäsitystä kustannuksista. Silloin kotihoidon kehittäminen ja tavoitteiden asettaminen on turhaa.
Raportti on hyvä avaus, mutta ottaako joku siitä kopin?
Maaliskuussa Helena Kakkosen mies joutui sairaalaan. Nyt Helena uskoo, ettei miestä enää laiteta kotiin.
– Jokainen haluaa olla kotona niin pitkään kuin mahdollista. Hoidin miestäni niin kauan kuin kykenin. Jossakin tulee vastaan jaksamisen raja ja se, milloin ihminen voidaan hoitaa kotona.
Kuunnellaan Helenaa. Rajasta pitää keskustella nyt.
Miten pitkään vanhuksen on hyvä olla kotona? Kenen näkökulma ratkaisee valinnoissa?
Sinulle aikamiespoika, joka kirjoitit 26.4.2011 klo 10:28
Kertomasi antaa voimaa ja uskoa siihen, että ihmiskunnalla on vielä toivoa. Itsekkään individualismin ahneessa talousmaailmassa kun inhimillisyys ja aito myötäeläminen alkavat olla menneitä trendejä. Kertomuksesi vuolaasti vuodattamat kyyneleet poskillani todistakoot arvostustani Sinulle. Tarinasi eläköön syvällä sydämissämme ja kasvakoon siellä aidoksi kosketuspinnaksi; suloisenviiltäväksi välkähdykseksi, jonka avulla pieni minuutemme lopulta herää horroksesta.
Näen hämärän huoneen, vanhan ompelukoneen silhuettina ikkunaa vasten, ryijyn seinällä ja sen edessä vuoteen reunalla eteerisen äidin. Hän sanoo: "Sinä olit hyvä poika. Tekosi muuttavat maailmaa."
Ilmoita asiaton kommentti