Puheenaihe: Muista rakastaa myös vihaa

”Ilman vihaa en tekisi nyt sitä, mitä teen.”

Pet Shop Boysin vokalisti Neil Tennant kirjoitti edesmenneen brittiläisen Select -poplehden lokakuun 1992 numeroon hämmästyttävän oivaltavan ja rehellisen esseen. Sen nimi on ”Hate”. Viha.

”Minusta tuli poptähti, koska vihasin jalkapalloa. Vihasin sitä ”yksi porukasta” -asennetta. Poptähteys oli minun kostoni. Kostoni siitä, että en ollut hyvä jalkapallossa. Että en ollut urheilullinen. Että minua pilkattiin.”

Tennant ei tietenkään ottanut kantaa suomalaiseen vihapuheeseen – miehen tuntien hän epäilemättä vihaisi sitä – mutta hänen perusviestinsä ei ole muuttunut 19 vuodessa mihinkään: negatiivinen ajattelu on parhaimmillaan positiivista energiaa.

Negaation kautta

”Joskus itsensä voi määritellä vain sen kautta, mitä vihaa.”

Provokatiivista? Kyllä. Totuuden siemen? Kyllä.

Vihaan humpuukimaakareita ja pseudotiedettä. Vihaan sitä, miten mielenterveyspotilaita ja koulukiusattuja kohdellaan yhteiskunnassa. Ja juuri nyt vihaan kuninkaallisia häitä.

Tästä seuraa, että rakastan tietoa. Luonnontieteitä, tilastoja, meta-analyyseja sekä kontrolloituja kaksoissokkokokeita. Rakastan ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään miljardeja lentääkseen Kuuhun tai rakentaakseen hiukkaskiihdyttimiä.

Uskon, että tämä tekee minusta myös paremman toimittajan. Ainakin vähemmän huonon kuin niistä, jotka toteuttavat vastuullista journalismia uhraamalla aukeamakaupalla tilaa vuosihoroskoopeille. Ja kun avaan lehden aamulla ja vihaan omaa työtäni, minulla on painava syy kehittyä.

”Kun ihmiset kuuntelevat Chrisiä (Lowe, PSB:n kosketinsoittaja) ja minua, he järkyttyvät negatiivisuudestamme. Olemme kriittisiä kaikkea, myös itseämme, kohtaan.”

Elvis Costello määritteli motivaationsa lähteeksi ”kostonhimon ja syyllisyydentunteen”. Tähän ei Anna Abreu pysty.

Vihan vuoksi Working Class Hero on parempi John Lennon -biisi kuin Woman ja Manic Street Preachersin Faster pesee Bon Jovin Alwaysin.

Pet Shop Boys itse ei tietenkään kuulosta yhtään vihaiselta, ja siinä piileekin koko homman juju. Tennantin ja Lowen ei tarvitse kirjoitella nimettöminä nettipalstoille saati heitellä kyynelkaasua kulkueisiin.

Positiivisuus pysäyttää

”Positiivisuus pitää maailman sellaisena kuin se on. Viha on voima, joka ajaa yhteiskuntaa eteenpäin –syteen tai saveen. Ihmisiä ei vie eteenpäin ajatus: jopas nyt sentään, olen sinut itseni kanssa.”

Vuodenvaihteessa Iltalehti otti verkkosivuilleen niinsanottua plus size -pukeutumista käsittelevän blogin. Eräs ensimmäisistä kommentoijista totesi: ”Mahtava blogi itsevarmuudesta, itsensä hyväksymisestä ja ihan vain elämästä.”

En suosittele, että maailmanlaajuinen läskiblogiyhteisö alkaisi vihata itseään mutta voisitteko pitää itsestänne edes sen verran vähemmän, että urheilisitte itsenne terveellisen painoindeksin rajoille? Kyse on tiettyyn rajaan asti yksityisasiasta, mutta raja ylitetään viimeistään silloin kun teidän aikuistyypin diabeteksianne hoidetaan meidän kollektiivisilla verorahoillamme.

Sanotaan, että on helpompaa olla negatiivinen kuin positiivinen. Todellinen ongelma on kuitenkin siinä, että negatiiviset ajatukset on vaikea kohdistaa rakentavaksi toiminnaksi. Se vaatii ryhtiä, itsekuria ja loogista ajattelua.

Toinen ongelma on viha-sanan liberaali käyttö. Maahanmuuttokriittisyyden ja muukalaisvihan välille ei voi vetää absoluuttista yhtäläisyysmerkkiä ja Nuotta-lehden mainioon homokampanjaan olisi suhtauduttu yhtä kriittisesti, vaikka sitä olisi perusteltu Raamatun sijaan Suurella Cthulhulla.

Tennant ja Lowe porskuttavat edelleen komeasti. Mikä tietysti viittaa siihen, että viha ei ole ainoastaan kuluttava voima.

”Asioiden vihaaminen on toisista asioista välittämistä... Olen siinä mielessä vanhanaikainen, että uskon popmusiikin niin haastavan yhteiskuntaa kuin vahvistavan sitä. Ja niinpä pidän velvollisuutenani vihata.”

Ota kantaa: Onko negatiivinen ajattelu lopulta positiivista ajattelua?