Päivitetty 15.3.2011 08:05, julkaistu 14.3.2011 22:41

Puheenaihe: Ydinvoiman puolesta vai vastaan?

Puolesta, Riitta Kyrki-Rajamäki: Suomen ei pidä Japanin takia muuttaa ydinvoimalinjaansa. Voimaloidemme turvallisuusjärjestelmät ovat hyvät ja niitä arvioidaan ja parannetaan jatkuvasti.

Olkiluoto 3 on suunniteltu uusilla perusteilla, eurooppalaisen mallin mukaan. Jos sydän sulaisi, suojarakennuksen sisällä on turvallinen paikka ja ulkopuolelle ei tule vaikutuksia. Suomen uusiksi voimaloiksi on ehdolla japanilaisia ja korealaisia laitosmalleja, joissa suunnitteluperustaksi ei ole otettu vakavasta onnettomuudesta huolehtimista siitä huolimatta, että olosuhteet ovat siellä vaikeammat. Eli ne laitostyypit pitää muuttaa ennen kuin ne kelpaavat Suomeen.

Kun suunnitellaan ydinvoimala, turvallisuustoiminnot ovat tärkeitä: ketjureaktion hallinta, ydinpolttoaineen jäähdytys ja suojarakennustoiminto eli kolme peräkkäistä leviämisestettä. Turvallisuudesta pitää huolehtia moninkertaisilla systeemeillä, erilaisiin periaatteisiin perustuvilla systeemeillä ja mahdollisuuksien mukaan luonnonlakeihin perustuvilla systeemeillä, jotka eivät tarvitse sähköä.

Esimerkiksi sähkönsaanti turvataan erillisistä järjestelmistä: sähköverkosta, dieselgeneraattoreista, omista kaasulaitoksista ja erillisistä yhteyksistä vesivoimaloihin.

Japanissa oli ääritilanne, jossa luonnonilmiön aiheuttama yhteisvika vei kerralla kaiken. Ei ole sähköverkkoa ja dieselit tsunamiaalto kasteli. Suomessa pitää taas kerran tutkia, voisiko meillä olla sellaista tekijää, joka aiheuttaa yhteisvian. Pitää varautua äärimmäisiin tilanteisiin, mutta en lähtisi muuttamaan Suomen ydinvoimalinjaa.

Ydinenergian riskit Suomessa ovat hyväksyttävällä tasolla verrattuna kaikkiin elämän riskeihin. Uraanin louhinnasta ja jätteiden loppukäsittelystä olen aina ollut sitä mieltä, että kun ne asiallisesti hoidetaan, vaikutus on sama kuin luonnosta tulevalla säteilyllä.

Uskomattomalta tuntuu, että ydinvoimasta pystyttäisiin Straniuksen ehdotuksen mukaisesti luopumaan vuoteen 2020 mennessä. Mistä energiaa saadaan tarpeeksi? Kymmenien tuhansien tuulivoimaloiden rakentaminen jo vaatii isot määrät materiaalia. Jollakin ympäristövaikutuksella nekin pitää tuottaa.

Vastaan, Leo Stranius:

– Suomen ei pidä ainoastaan luopua nykyisistä voimalasuunnitelmista, vaan ajaa alas myös käytössä olevat voimalaitokset.

Ydinvoimasta pitää luopua, koska sen käyttöön liittyy ympäristö- ja turvallisuusriskejä, joita Japanin surullinen esimerkki on osoittanut.

Suomessa ei ole Japanin kaltaisia tsunameja tai maanjäristyksiä. Meillä voi tapahtua kuitenkin yllättävä onnettomuus Suomenlahdella, sähköverkko voi tippua pois käytöstä tai jäämassat vaurioittaa jäähdytysjärjestelmiä. Ydinvoiman ja erityisesti ydinjätteen osalta puhutaan niin pitkistä ajanjaksoista, että mitä tahansa yllättävää voi tapahtua.

Ydinvoiman elinkaareen liittyy ympäristöongelmia uraanin louhinnasta ydinjätteen loppusijoitukseen. Niitä ei kannata ottaa vastuulleen, koska meillä on parempia vaihtoehtoja. Jos Suomi satsaa ydinvoimaan, niin se on pois uusiutuvien energiamuotojen kehittämisestä.

Mielestäni Olkiluoto 3:n rakentaminen pitää keskeyttää. Rakentamisen aikana paljastuneet ongelmat osoittavat, että ydinvoiman käyttöön liittyy liian paljon epävarmuustekijöitä.

Keskeyttäminen on kallis ratkaisu, ja harmi, että on niin pitkälle päässyt. Mitä pidemmälle rakennetaan, sitä kalliimmaksi se tulee. Mutta sitten se vasta kalliiksi tulee, jos otetaan käyttöön. Laitoksen purkamiseen ja jätteiden loppusijoittamiseen liittyy isoja kustannuksia.

Käsissä olevalle ydinjätteelle pitää toki löytyä säilytyspaikka. Mitä minä olen ymmärtänyt, Posivan onkalo on tosin osoittautunut liian epävarmaksi paikaksi kestämään satojen tuhansien vuosien säilytyksen.

Mutta lisää ydinjätettä ei kannata tuottaa.

Nykyisistä ydinvoimaloista voidaan luopua vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvat energiamuodot riittävät silloin todennäköisesti turvaamaan Suomen energiantarpeen. Suomessa bioenergia näyttelee suurta roolia, mutta myös tuulivoima ja aurinkoenergia. Lisäksi tarvitaan energiatehokkuuden parantamista.

Ympäristöongelmien lisäksi Suomen energiajärjestelmä on haavoittuva. Olkiluoto 3:n jälkeen 40 prosenttia Suomen energiasta tuotetaan yhdellä ainoalla paikkakunnalla ja 60 prosenttia ydinvoimalla. Näin keskittynyt sähköntuotanto on todella haavoittuva. Siksi hajautettu tuotanto on järkevää.

Kuka?

Riitta Kyrki-Rajamäki

Ydinenergiatekniikan professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Muistuttaa, että Japanin-tyyppiset laitokset pitäisi muuttaa ennen kuin ne hyväksyttäisiin Suomessa.

Hänen mielestään asiallisesti hoidettuina uraanin louhinnan ja jätteiden loppukäsittelyn vaikutukset ovat samat kuin luonnosta tulevan säteilyn.

Kuka?

Leo Stranius

Luonto-Liiton pääsihteeri,
ympäristöasiantuntija

Straniuksen blogi on valittu Suomen ympäristöblogien ykköseksi maaliskuussa 2010.

Haluaa luopua olemassaolevista reaktoreista mahdollisimman nopealla aikataululla.

Luopuisi nykyisistä ydinvoimalasuunnitelmista.

Keskeyttäisi Olkiluoto 3:n rakentamisen.

Mitä mieltä sinä olet. Osallistu keskusteluun ja kommentoi alla.


AVAINSANAT:

Kommentit (62)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)12.4.2011 09:29

Ihmisellä on ensikerran historiassa, mahdollisuus tuhota koko maapallon ekologia ja ihminen myös tekee sen, ainakin joku terroristi. Turha uhota Suomen tekniikasta. Saapihan sitä kokeilla, sanoi Ruonansuu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.3.2011 19:35

EN hyväksy ydinvoimaloita ,ennen Japania enkä Japanin jälkeenkään,enkä myöskään öljynporausta maaperästä ,sen PITÄÄ olla siellä ,niin vähemmän sattuu koko maanjäristyksiä,persut on muuten hyvää sakkia mut en ymmärrä niiden kantaa näihin asioihin ollenkaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.3.2011 15:26

Kuinka monta ihmistä kuoli tai sairastui Bhopalissa? Pitäisikö kemianteollisuus kieltää sen vuoksi kokonaan?

Kuinka paljon kärsimystä aiheutti talidomi? Pitäisikö lääketeollisuus kieltää täysin?

Kuinka paljon vahinkoa aiheutti Meksikonlahden öljyturma? Pitäisikö maaöljyn nosto ja käyttö kieltää kokonaan?

Uralilla tapahtunut maakaasun räjähdys aiheutti valtavaa tuhoa. Pitäisikö maakaasun käyttö kieltää kokonaan?

Jos jonkin isommankin vahingon takia kielletään jokin merkittävä asia kokonaan, meille ei jää mitään.

Yritetään mieluummin oppia ja tehdä asiat seuraavalla kerralla paremmin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.3.2011 09:05

Timo Soini ja perussuomalaiset kannattavat ydinvoiman lisärakentamista tähän maahan.
Minusta kannattaa äänestää ainoastaan sellaista puoluetta joka ehdottomasti vaatii nykyisten ydinvoimaloiden pysäyttämistä ja alasajoa ennenkuin onnettomuuksia on tapahtunut.Myöskin Olkiluoto III ei täytä sellaisia turvavaatimuksia mitä ydinvoimaloille nyt jo Saksassakin vaaditaan.Olkiluoto ei saisi enää Saksassa toimilupaa ollenkaan.
Jos Sosdemokraatit Suomessa ottaa saksalaisen veljespuolueen kannan ydinvoimaa vastaan se saa vaaleissa voiton.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.3.2011 08:41

Mikä osa Suomesta jää asutuksi jos Olkiluodon ja Loviisan voimaloissa tapahtuisi sama kuin Japanissa. Minne näitten ydinvoimaloiden ympäristökuntien ja kaupunkien asukkaat siirrettäisiin?
Vosiko olla mahdollista että tietokoneohjelmavirheet voisivat kaataa ydinvoimaloiden turvajärjestelmät samalla tavalla kuin pankkien tietokonevirheet katkaisevat maksujen tulot tileille?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.3.2011 21:56

Ainiin, onko Hra Stranius ikinä miettinyt että urania tulee melkoisesti kaivosten sivutuotteena. Ei ne junakiskojen rauta tyhjästä ilmesty. Lisäksi kun näitä kiskoja tehdään tehtaassa raudan sulatukseen tarvitaan sähköä ja siihen ei mikään tuulivoima riitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.3.2011 16:26

Joogalentäjät takaisin peliin niin maailma pelastuu.

Stranius voisi saman tien listata mihin hänen teknillis-tieteelliset väitteensä perustuvat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.3.2011 15:15

jos kaikki se energiamäärä joka laitetaan ydinvoiman tuottamiseen laitettas vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseen, syntyisi varmasti kaikenlaista uutta - vaan kun tahto puuttuu

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.3.2011 13:36

"Saksa pyrkii poliittisiin ratkaisuihin saadakseen Afrikasta käyttöönsä aavikko-alueita, joilla voidaan tuottaa sekä aurinkovoimaa että biodieseliä.

Tämä on se todellinen, kestävä energiaratkaisu, jonka toteutumista eivät perähikiän turve-persutkaan pysty estämään. Suomen kannalta he kyllä pystyvät hidastamaan kehitystä - maamme ja teollisuutemme vahingoksi."

Paljonko Afrikan aavikolla tuotettu bio- ja aurinkoenergia tulisi meille maksamaan, ja kuinka pahoillaan teollisuus ja kansalaiset ovat joutuessaan käyttämään huomattavasti edullisempaa ydinenergiaa.
Mietipä, jos joditablettien syönniltä ehdit, onko tuo ydinenergia nyt sittenkään maallemme vahingoksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.3.2011 12:52

-Biopolttoaine levistä ja muusta biomassasta
(Levät pystyvät tuottamaan bioöljyä josta valmistetaan etanolia, jo yhessä päivässä. Kasvatus voi tapahtua vaikka aavikolla, jossa ei voi viljellä mitään muuta. Espanjassa on jo suuria laitoksia, jotka pystyvät tuottamaan bioetnolia esim. koko Saksan maaliikenteen tarpeisiin.)

Saksan TV:ssä oli juuri dokumentti tästä levä-diesel-laitoksesta. Ei ole linkkiä, mutta iso oli "voimala" ja laajennusosa on rakenteilla.

Laajentaa voi periaatteessa rajattomasti, koska levä kasvaa auringon alla isoissa muovi- tai lasiputkissa. Maa-alan ei itsessään tarviste olla viljavaa, kunhan aurinkoa riittä.

Saksa pyrkii poliittisiin ratkaisuihin saadakseen Afrikasta käyttöönsä aavikko-alueita, joilla voidaan tuottaa sekä aurinkovoimaa että biodieseliä.

Tämä on se todellinen, kestävä energiaratkaisu, jonka toteutumista eivät perähikiän turve-persutkaan pysty estämään. Suomen kannalta he kyllä pystyvät hidastamaan kehitystä - maamme ja teollisuutemme vahingoksi.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  2. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  3. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  4. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  7. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  8. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  9. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:28 1 0

  10. HJK derbyvoitolla jalkapalloliigan kärkeen

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 20:37 1 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 800

  2. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 365

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 296

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 234

  5. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 217

  6. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 140

  7. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 140

  8. Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka

    PIRKANMAA 21.5. 11:27 3 17 127

  9. Älä säikähdä, jos ratsiassa on ulkomaisia poliiseja - Tässä syy

    KOTIMAA 21.5. 08:23 3 11 125

  10. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 123


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot