Puheenaihe: Onko luokan hikari sittenkin kaikkein vaikeimmassa asemassa?
Äidinkielenopettaja Tiina Keskinen kirjoitti keskiviikkona rohkean kannanoton, jota tuen melkein sataprosenttisesti.
”Häirikkö on koulussa toisen luokan kansalainen. Hänellä ei ole samoja oikeuksia kuin muilla”, Keskinen kirjoittaa, ja olen lähestulkoon samaa mieltä.
”Häirikköoppilaan elämä on taiteilua: hän hyökkää, torjuu, puolustautuu – ja yrittää siinä sivussa rakentaa vasta aluillaan olevaa elämäänsä.”
Olen valmis allekirjoittamaan nuo lauseet, kunhan niistä muutetaan yksi sana. Nimittäin termin ”häirikkö” tilalle sijoittaisin sanan ”hikipinko”, ”opari” tai mitä nykyään käytetäänkin niistä oppilaista, joiden kuolemansyntejä ovat hyvä koulumenestys ja säälliset käytöstavat.
Olisin siis aivan samaa mieltä Keskisen kanssa, ellen olisi täysin eri mieltä.
Toisen luokan kansalainen koulussa on tunnollinen ja hyvinkäyttäytyvä oppilas.
Peruskoulun yläasteen ongelma on sama kuin Suomen Puolustusvoimien: Koossa on periaatteessa koko ikäluokka, joten joukkoon mahtuu kaikenlaista sankaria. Samaan aikaan pitäisi saada töitäkin tehdyksi.
Jos mennään – kuten nyt tapana on – hitaimman kolmanneksen oppimiskyvyn ja käytöstapojen sallimissa rajoissa, on selvää, että homma ei ole kovinkaan tehokasta.
Hauskaa se ei ole varsinkaan heille, jotka ymmärtävät pelin hengen jo varhaisessa vaiheessa ja yrittävät saada annetusta koulutuksesta kaiken irti.
Pidän hyvin kummallisena varsinkin sitä, että yläasteella ei ole siirrytty tasoryhmiin jo kauan aikaa sitten. Lukuaineiden keskiarvolla ja käyttäytymisellä on ainakin oman kokemukseni mukaan sangen vahva ja ilmeinen syy-yhteys.
Minua kummastuttaa myös se, että varsin harvoin puhutaan nuorten maailmasta sellaisena kuin se on.
Murrosikäisten nuorten keskinäinen maailma on täynnä keskinäistä valtataistelua, jossa fyysinen kypsyys yhdistyy henkiseen epäkypsyyteen. Se on katu-uskottavuuden tavoittelua alhaisimmilla mahdollisilla keinoilla.
Ja tähän tulisi puuttua nykyistä paremmin. Paul Graham kirjoittaa esseessään Miksi nörtit ovat epäsuosittuja:
”Peruskoulun opettajat ovat samassa tilanteessa kuin vanginvartijat. Vartijoiden päähuolenaihe on pitää vangit vankilan sisällä. Vangit pitää myös ruokkia, ja mikäli mahdollista, estää heitä tappamasta toisiaan. Muuten vartijat yrittävät olla mahdollisimman vähän tekemisissä vankien kanssa, joten vangit voivat luoda haluamansa kaltaisen sosiaalisen organisaation. Lukemani perusteella vankien luoma yhteisö on kieroutunut, julma ja läpitunkeva, eikä sen pohjalla ole hauska olla.”
En ole ollut vankilassa, mutta kouluyhteisöä Graham kuvaa esseessään – joka löytyy verkosta helposti – harvinaisen hyvin.
Pohjalla ei ole hauska olla. Minä en ole sairauslomalla tai -eläkkeellä, kuten epäonnekkaammat. Pelkään kuitenkin, että kaikki henkiset arpeni eivät koskaan parane.
Siksi sympatiani ei koskaan ole häirikön puolella.
Mikko Pulliainen
Kirjoittajan lukuaineiden keskiarvo oli seitsemännellä luokalla 9,9. Arvatkaa, oliko välitunneilla kivaa?
Kerro oma kokemuksesi: käykö koulussa pärjäävälle huonosti?
Karttakeppiaikoina koulukiusaaminen tapahtui hiljaa ja huomaamattomasti, oikeutuksena jopa se, ettei tiedetty oliko "lintu vai kala", mikä ruokki pelon ilmapiiriä joka suuntaan. Viime vuosisadalla saattoi jopa saada vapautuksen jostain aineesta, perimmäisenä syynä koulukiusaamisen kohteena oleminen.
Kivan koulun aikanakin kiusattu usein lopulta syyllistyy "poikkeavana", kun "normaaleja" "kivoja" kiusaajia on enemmän, eivät kaikki kuitenkaan.
Normaalius vs ongelma -käsitekin voi edistää kiusaamista ja syrjintää,myös koulun ulkopuolella. Kaikkihan me olemme erilaisia, toisistamme hiukan poikkeavia, jopa identtiset kaksoset. Ja kuitenkin niin samanlaisia. Kouluavustajatkin voisivat myös edistää "vanhanaikaisia" hyviä tapoja, Pisa-kisamenestys on toisarvoista!
Ilmoita asiaton kommentti