Päivitetty 8.2.2011 07:39, julkaistu 8.2.2011 07:38

Puheenaihe: Pitääkö leikkiaseet kieltää?

Kuva: jukka vuokola
Matti Kuusela, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Konepistooli. Kivääri. Revolveri. Somasti hyllyssä pehmolelujen takana.

Hyvinvarustetusta tamperelaisesta kauppakeskuksesta niitä saa, lelukaupan hyllyiltä. Oikean näköisiä leikkiaseita. Toki niitä saa myös tavaratalosta, joka sijaitsee viistosti vastapäätä Alebaaria. Samoin kuin sadoista lapsia houkuttelevista myymälöistä ympäri Suomea.

Korkeintaan 6-vuotias poika hipelöi haltioissaan konekivääriä, mutta äiti on tyly. ”Ei tuollaista isoa pyssyä. Vielä.”

On konekiväärissä ikäsuosituskin. Ei alle 3-vuotiaalle. Syy ei kuitenkaan ole eettinen, vaan käytännöllinen: konekivääri voi aiheuttaa tukehtumisvaaran pienten esineiden takia.

Jotenkin outoa, melkein makaaberia: konekivääriä ei suositella 2-vuotiaalle tukehtumisvaaran takia.

Koulukeskus tyhjennettiin Polvijärvellä: kyseessä leikkiase

Karjalainen 23.11.2010

Tampereen päiväkodeilla ei ole yhteistä kantaa leikkiaseisiin.

– Virallista kieltoa leikkiaseiden tuomiseen ei ole, mutta uskon, ettei sellaista sallita. Se on sellaista hiljaista sopimista, sanoo eteläisen alueen johtaja Sirpa Mäkelä.

– Päiväkodeissa kasvatetaan eettisyyteen, hyviin tapoihin ja rauhaan. Aseleikit eivät sellaiseen kuulu, hän vakuuttaa.

– Itse en hyväksy minkäänlaisen aseen tuomista. On hyvin ikävää, että leluteollisuus syytää koko ajan markkinoille aivan oikean näköisiä leikkiaseita. Olisin valmis kieltämään niiden myynnin kokonaan.

Nuoret ryöstivät aseman leikkiaseella Lahdessa

Aamulehti 3.2.2011

Aseita on näköjään mahdoton saada pois aikuisilta. Mutta entä jos aloitettaisiin poikien asennekasvatus jo aivan alussa?

Poikien? Niin, kaikissa 2000-luvun ampumistapauksissa aseen takana on ollut poika tai mies.

Tytöt eivät leiki aseilla – eivätkä ammu aikuisina toisiaan. Jo tästä voisi vetää johtopäätöksen: lapsuuden aseleikeillä ja aikuisuuden ampumisilla on ilmeinen yhteys.

Kuulostaako epätieteelliseltä teesiltä? Aivan yhtä köykäinen on päinvastainen väite, jonka mukaan aseilla leikkiminen kuuluu ”pojan luontoon”.

Leikkiase aiheutti hälytyksen oululaisravintolassa

MTV 3 2.2.2009

Tässä yhteydessä esiin nostetaan aina lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja kirjailija Jari Sinkkonen, joka on vaatinut pojille oikeutta leikkiä aseleikkejä myös päiväkodissa.

Vaan katsotaanpa, mitä hän tarkkaan ottaen sanoo?

”Kyseessä ei ole väkivaltaleikki, koska sellaista ei ole olemassakaan. Jos jokin toiminta on väkivaltaista, se lakkaa olemasta leikkiä. Perinteinen nalli- tai vesipyssy on ihan kelpo lelu.”

Myös Sinkkonen on huolissaan tuotteistetuista leikeistä, joita pitää leikkiä määrätyllä tavalla. Näissä mukana ovat tarkat kopiot sankareiden aseista.

”Se ei ole yhtään lapsen kehitystä tukevaa. Nimenomaan jos jotakin ei pitäisi ohjata ulkopuolelta, niin se on leikki!”

Leikkiase aiheutti poliisioperaation Helsingin Viikissä

Iltalehti 22.1.2011

Aluejohtaja ja päiväkodinjohtaja Sirpa Mäkelä myöntää, että pojilla on taipumus loihtia itselleen aseita vaikka tyhjästä.

– Näkkäristäkin muotoillaan ase, hän sanoo.

Näkkäriase on kuitenkin hieman eri kaliberia kuin ladattava pumppuhaulikko, joita löytyy leluhyllyiltä.

Perän veisto ja piipun muotoilu alati murenevasta leivästä kehittävät kädentaitoja, luovuutta ja ajattelua. Jos siis kieltäisimme leluteollisuuden tarjoamat valmiit tuliaseet, tukisimme samalla poikien kasvua ja kehitystä.

Muovinen leluase aiheutti poliisihälytyksen

Pääkaupunkiseutu 1.11.2011

Leikkiaseiden kieltäminen helpottaisi suuresti myös poliisien työtä.

Tähän juttuun sijoitetut lehtiotsikot ovat kaikki parin vuoden sisältä.

Ja niitä riittää lisää, ympäri Suomea, aina mies asialla.

Poliisit piirittivät aidon näköisellä leikkiaseella uhannutta miestä tunnin verran Kotkassa

uusisuomi.fi 7.11.2008

Leikkiase pelästytti Åbo Akademissa

Yle Turku 11.3.2009

Kaisaniemen puistossa uhkailleen miehen ase oli leikkiase

Iltalehti 9.3.2010

Sivari osoitteli kurssitovereitaan leikkiaseella

Iltalehti 21.5.2010

Ota kantaa

Oletko leikkinyt pyssyleikkejä? Oletko Matti Kuuselan kanssa samaa vai eri mieltä? Kommentoi täällä tai lähetä sähköpostia osoitteeseen nakokulma@aamulehti.fi


AVAINSANAT:

Kommentit (105)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.3.2011 09:31

Eräs ystäväni lausahti mielestäni osuvasti näin:
Ohhoh, mitähän seuraavaksi kielletään. Eihän hippaakaan voi leikkiä, koska kiinnijäänyt kokee voimakasta epäonnistumisen tunnetta koska ei pystynyt juoksemaan tarpeeksi lujaa. Tai 10 tikkua laudalla leikkijät saattavat pettyä pahasti tajutessaa, etteivät keksineet tarpeeksi hyvää piiloa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.3.2011 18:59

niin kaikkihan on aseleikeistä ja peleistä kiinni AINA! armeijallahan ei ole mitään tekemistä asian kanssa koskaan..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.3.2011 17:31

En ymmärrä miksi pitää leikkiä sotaa? Eikö voi leikkiä rauhaa? Miksi lapsille pitää opettaa sotimista? On selvää että ympäristö opettaa lapsia todella paljon. Millaista mielikuvaa pyssyillä halutaan lapsille antaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.3.2011 17:23

"Tytöt eivät leiki aseilla ? eivätkä ammu aikuisina toisiaan. Jo tästä voisi vetää johtopäätöksen: lapsuuden aseleikeillä ja aikuisuuden ampumisilla on ilmeinen yhteys." Tytöt eivät ammu toisiaan aikuisina, really? mistä pumpulilinnasta tämänkin kirjoittaja on kadonnut? Leikkisin itse myös autoilla, tuli kolareita, voltteja, "räjähdyksiä". menenpäs tästä oikella autollani siis ajelemaan päin seiniä, koska lapsena leluillakin niin tein...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.3.2011 10:28

Leikin lapsena lelupyssyillä, mutta sitäkin enemmän lelumiekoilla. Olenko siis uhkaava koulumiekkailija?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2011 15:45

Älkää pojat leikkikö lumisotaa siellä - eikö me voitaisi lekkiä vaikka lumirauhaa, jookosta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2011 12:43

Minusta on suorastaan kuvottavaa, joskaan ei lainkaan yllättävää, iskeä kouluammuskelukortti tässäkin tapauksessa pöytään. Kuinka ihmiset kehtaavat ajaa omia mielipiteitään läpi vetoamalla kyseisiin tapahtumiin? Etenkin, kuin näillä ihmisillä ei varmasti ole minkäänlaista tietoa, onko kumpikaan pojista käyttänyt leikkiaseita.

Itse olen tällähetkellä vakaata elämää elävä yliopistossa opiskeleva nuori nainen. Leikin veljieni kanssa aseilla lapsena useasti rosvoa ja poliisia, välillä miekkailimme leikkimiekoilla ja ammuimme toisiamme jousipyssyillä. Koskahan minulla sitten pitäisi kilahtaa?

Kyseisissä leluissa oli paitsi se hyvä puoli, että niillä oli hauska leikkiä, se myös pisti lapsen liikkumaan. Enemmän itse olisin huolissani lässyttävistä vanhemmista, jotka syöttävät lapsillensa piirakkaa ja istuttavat telkun ääreen katsomaan vaikkapa Muumeja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2011 01:51

Ovatko leikkiseksivälineitä kondomi joka ei ehkäise tauteja/raskautta, dildo jolla ei saa aikaan tyydytystä, jne?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2011 01:45

Näyttäköön Suomi edellä, miten maailmanrauha saavutetaan fasismin keinoin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2011 23:15

"Jotain on siis muuttunut, ja se "jokin" olisi nyt selvitettävä ja korjattava."


Samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa. Pahoin pelkään, että se "jokin" voi olla juuri siinä, että vanhemmat ovat olevinaan niin viisaita päättäessään lapsensa tekemisistä nykyään, että vievät päätöksensä ja rajoituksensa mukamas hyvyyttään liian pitkälle. Leikkien rajoittaminen liian rankalla kädelle aiheuttanee mieleltään tasapainottomia lapsia, nuoria ja aikuisia.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 11

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

wwwkolari

PIRKANMAA 20

Kaksi henkilöautoa ajoi kolarin Tampereen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä maanantai-iltana. Onnettomuus sattui hieman ennen yhdeksää Tampereen Työväen Teatterin kulmalla. Lue lisää

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää


Ulkomaat

Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

03229185

ULKOMAAT 20

Yliopisto-opiskelijoita kuljettanut linja-auto syöksyi alas vuorenrinteeltä eteläisessä Albaniassa maanantaina. Viranomaisten mukaan 12 ihmistä menehtyi ja 21 loukkaantui onnettomuudessa. Lue lisää


Talous

Hurja syöksy alle tunnissa! Facebookin osakekurssi romahti

Facebook IPO

TALOUS 29

Verkkoyhtiö Facebookin kurssi romahti yhtiön toisena kaupankäyntipäivänä teknologiapörssi Nasdaqissa. Facebookin osake syöksyi alle tunnissa lähes 14 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Sari Multala purjehti MM-pronssia

11662568www

URHEILU 11

STT Sari Multala on purjehdinut pronssia Laser radial -luokan MM-kisoissa Saksan Boltenhagenissa. Multala nousi kolmanneksi MM-regatan päätöspäivänä oltuaan eilisen jälkeen... Lue lisää


Kiekko

MM-jääkiekko: Maailmanmestarien kotiinpaluu viivästyi useita tunteja

_DSC3698

KIEKKO 25

Aamulehti Jääkiekon maailmanmestaruuden Helsingissä voittaneen Venäjän joukkueen kotiinpaluu viivästyi useilla tunneilla. Fanit odottivat Moskovassa Sheremetjevon lentoasemalla... Lue lisää


Kulttuuri

Hitler 3D-hahmona: Iron Sky saa jatkoa!

9929923

KULTTUURI 31

Kuunatseista kertova suomalainen tieteiskomedia Iron Sky on saamassa jatkoa. Blind Spot -tuotantoyhtiön mukaan jatko-osan lisäksi suunnitteilla on sarja, joka kertoisi siitä, miten natsit... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Populisti älähti populismista

944478

PÄÄKIRJOITUKSET 10

1. Vihreät kehitti oman versionsa populismista. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0

  2. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  3. Serbian EU-tiehen mutka

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0

  4. Kuolevan hätähuuto

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:41 1 0

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54

  6. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0

  7. Al-Qaida sanoi tehneensä Jemenin itsemurhaiskun

    ULKOMAAT 21.5. 21:54 1 0

  8. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0

  9. Mielenosoittajat pahoinpitelivät Malin presidentin

    ULKOMAAT 21.5. 21:28 1 0

  10. HJK derbyvoitolla jalkapalloliigan kärkeen

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 20:37 1 0

  1. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 21.5. 22:25 3 54 749

  2. Timantteja ratissa ja pusuhuulet taustapeilissä – katso mopoautojen tuunauskuvat

    KOTIMAA 19.5. 20:49 3 59 349

  3. Henkilöautot kolaroivat Hämeenpuistossa

    PIRKANMAA 21.5. 22:49 2 0 279

  4. Näpistys muuttui varkaan, vartijan ja myyjän painiksi – Myyjä loukkaantui

    KOTIMAA 21.5. 21:29 2 0 220

  5. Opiskelijoiden bussi syöksyi 80 metriä – 12 menehtyi

    ULKOMAAT 21.5. 21:56 2 0 206

  6. Missä on Alex? 14-vuotias tamperelaispoika ei palannut koulusta kotiin

    KOTIMAA 21.5. 09:22 3 14 134

  7. MTV3: Riidoissa rypevä AKT kutsuu henkilöstönsä koolle kiusaamisasiassa

    KOTIMAA 21.5. 20:48 2 0 127

  8. Analyysi: Populisti älähti populismista

    PÄÄKIRJOITUKSET 21.5. 22:21 1 0 117

  9. Koskikeskukseen Angry Birds -leikkipaikka

    PIRKANMAA 21.5. 11:27 3 17 116

  10. Älä säikähdä, jos ratsiassa on ulkomaisia poliiseja - Tässä syy

    KOTIMAA 21.5. 08:23 3 11 113


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 25

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Puheenaihe: Oliko se hei vai heihei?

michaelolearywww

KOTIMAA 314

Toimitusjohtaja Michael O’Learyn käynti Tampereella viime tiistaina aiheutti hämminkiä. Halpalentoyhtiö Ryanairin ihmemies kävi vaahtoamassa, että EU-komissio... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 3634

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 78277

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11117

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 960

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot