Mika Pekkola: Aamun kirkastus
- Romaanikirjailijana debytoinut Mika Pekkola (s. 1979) on myös historian tutkija ja toimittaja.
Kulttuuriseen tietoisuutemme on kanonisoitu kauhuromanttinen symboliikka goottilaisine linnoineen ja murhanhimoisine rajatilapersoonineen. Tästä kaikesta on syyttäminen genren luojaa Edgar Allan Poeta, jonka teokset innoittivat jopa Charles Baudelairea ja Arthur Conan Doylea. Kaikki Poen jälkeinen kauhuromantiikka kertautuu aina hänen teksteihinsä jättäen ne usein varjoonsa.
Ilmiötä voisi kuvata samaksi kuin Helsingin Sanomien vuonna 2007 järjestämässä äänestyksessä parhaasta suomalaisesta elokuvasta, jossa Rauni Mollbergin versio Tuntemattomasta sotilaasta oli sijalla 39, Edvin Laineen rainan ollessa ykkönen.
Mika Pekkolaa (s. 1979) tämä historiallinen totuusperimä ei huimaa, sillä hän on lähtenyt täysin kynin liikkeelle esikoisromaanissaan Aamun kirkastus. Aloitteleva kirjailija on tarttunut nuoren naisen kasvutarinaan kristillisessä ääriyhteisössä.
Tuon yhteisön vaikutus tytön normaalille seksuaaliselle kehitykselle, minäkuvalle ja heräävän naiseuden ensiaskelille on vinouttava ja syyllistävä. Ulospääsyä tukahdutetuille haluille ei tunnu löytyvän kuin Emily Dickinsonin kaltaisesta naiivista luontouskosta. Naisten välinen rakkaustarina kirjallisille nykytrendeille uskollisena myös koetaan.
Myötähäpeältä ei vältytä kaiken pateettisuuden ja hölmöjen kielikuvien keskellä Pekkolan kirjoittaessa: ”Repeytyvä pilvi tuijotti häntä häpeilemättömästi kuin orjanomistaja.” Muuten teos noudattaa genrensä lainalaisuuksia uskollisesti.
Omaääniset painotukset tulevat parhaiten esiin yksilön ja yhteisön sanomattomaksi jääneissä signaaleissa. Näissä metarakenteissa onkin Pekkolan teoksen vahvuus ja voima.
Juhani Brander
Mika Pekkola: Aamun kirkastus.204 sivua. Like 2012.
