Johan Bargum: Syyspurjehdus

Jotkut kriitikot sanovat, että hieno teos lamauttaa kyvyn kirjoittaa. Minusta siinä käy juuri toisin. Johan Bargumin pienoisromaanista Syyspurjehdus voisi kirjoittaa pitkään ja hartaasti. Mutta jos kirjailija onnistuu tiivistämään kokonaiset elämänkohtalot ja -filosofiat reiluun sataan sivuun, on myös kriitikon pyrittävä täyteen ilmaisuun.

Syyspurjehduksen ensimmäisessä osassa Olof on poliisin kuulusteltavana Haraldin katoamisesta. Toinen osa esittelee Haraldin ennen katoamistaan kirjoittaman kirjeen. Miehiä yhdistää nainen, Elin, jonka kanssa molemmat ovat olleet naimisissa, ensin Harald, sitten Olof. Mutta ystäviä miehet eivät ole.

Elin on kuollut auto-onnettomuudessa puolitoista vuotta sitten, tahallaan vai tahattomasti, siitä on vain aavistuksia. Harald on kuolemaisillaan syöpään, vain Olof on elämässä kiinni. Syyspurjehdus voi alkaa.

Olof ja Harald kertovat yhteisestä matkastaan mutta ennen kaikkea Elinistä. Molemmat muistavat, että Elin rakasti purjehtimista ja majakoita, molemmat muistavat Elinin täydelliset hiukset, mutta loput tarinasta saa kaksi toisistaan poikkeavaa versiota. Epäselvyyttä syntyy jo siitä, kuka kutsui ja kenet viimeiselle purjehdukselle. Bargumin teos pohtii, mitä me haluamme muistaa, millaiseksi me haluamme menneisyytemme luoda.

Rakkautta on

Olofin elämänfilosofia tulee tutuksi kirjan harvoilla sivuilla. Olof on nimennyt purjeveneensä onnettoman kuningatar Alkyonen mukaan. Meren aaltoihin hukkuneet Alkyone ja hänen miehensä Keyks saavat kohdata toisensa jäälintuina. Linnut ja meri, purjeveneet ja majakat ovat Olofin maisemaa.

”En usko suuriin tunteisiin enkä intohimoihin (...). Me ihmiset elämme enimmäkseen suhteellisen ennalta arvattavassa ja hiukan pitkäveteisessä todellisuudessa. Jolkotamme omaa jolkotustamme, ja kaikki menee omalla painollaan.”

Olof joutuu kuitenkin myöntämään, että elämässä on jotakin, mikä ylittää järjen: rakkautta on.

Syyspurjehdus on lyhyydestään huolimatta monimerkityksinen ja ajatuksia avaava teos. Bargumia lukiessani kiinnostava tarina vie eteenpäin, mutta nautinto syntyy ennen kaikkea kielestä, tuokiokuvista, pysähtymisestä tekstin äärellä.

Marja Kyrö ei voisi hienovaraisemmin kääntää suomeksi sitä, minkä suomenruotsalainen kirjailija taitaa. Syyspurjehdus onnistuu tiiviillä kerronnallaan saamaan minut osaksi maailmaansa. Tämän lyhyen proosan taiturin teoksissa on häivähdys ulkomaisia vaikutteita; Bargumin kirjoissa ei ole suomalaisen kirjallisuuden periankeutta, vaikka kyse onkin kuolemista ja hyvästijätöistä.

Marjaana Roponen

Johan Bargum: Syyspurjehdus.

Suomentanut Marja Kyrö.

120 sivua. Tammi, 2012.

Johan Bargum

Syntynyt 1943 Helsingissä.

Merkittävimpiä suomenruotsalaisia kirjailijoitamme.

Tuotantoon kuuluu romaaneja, novelleja ja näytelmiä sekä lastenkirja Ensilumi (2006).

Esikoisteos Svartvitt (novelleja, 1965).

Ensimmäinen suomennettu teos Kolme, kaksi, yksi (romaani, 1969, suom. Ulf Erik Qvickström).

Suomen käännetyin näytelmä Finns der tigrar i Kongo? (Yhdessä Bengt Ahlforsin kanssa).

Saanut valtionpalkinnon neljä kertaa ja Svenska Litteratursällskapet -palkinnon kolme kertaa.