KIRJAVIERAS Hannu Peltonen: Fakta ja fiktio sekoittuneena romaanissa, mikä on sallittua?

Olen aina pohtinut paitsi romaanin kirjoittamista, myös sen mahdollista aihetta. Viime aikoina on ollut tapana sekoittaa todellisuus, oikeat henkilöt ja fiktiiviset tapahtumat. Minulla ei ole tähän vastauksia faktan ja fiktion sekoittumiseen, koska haave romaanista, edes sen aloittaminen ei koskaan ole ollut lähelläkään toteutumista. Mutta olen leikkinyt ajatuksella, ja eräällä aiheella.

Olen ollut todistamassa Popedan keikkabussissa hauskaa tapahtumaa, josta voisi kehitellä vaikka mitä. Tosin tilanne hetken aikaa oli ihan jotakin muuta kuin hauska.

Elettiin 1970-lukua ja Popedan rähjäinen bussi kulki hiljaa pitkin Pohjanmaan autiota maisemaa. Kukaan ei muistanut milloin viimeksi olimme nähneet talon, eikä minkäänlaista kylää tai kaupunkia ollut näköpiirissäkään. Tärkeää tarinassa on se, että elimme aikaa ennen kännyköitä. Bussin rohjake kulki hiljaa pitkin loputonta tasaisuutta. Väsynyt väki bussissa oli hiljaa.

Sitten alkoi tapahtua. Bussin hyvin, mutta kauan palvellut moottori syttyi palamaan. Pienen panikin jälkeen palo saatiin sammumaan, mutta nopean helpotuksen huokauksen jälkeen tuli mieleen toinen kysymys. Mitä nyt? Keskellä ei mitään ja bussi käyttökelvoton. Autoja ei kulkenut tuolla tiellä, odottamaan olisi joutunut ties kuinka kauan ja keikka odotti.

Muusikoita ei ketään kiinostanut lähteä tarpomaan ties minne hakemaan apua tai bensiiniä. Mutta apu oli lopulta tuossa lähellä, näin toivoimme kun tarkasti katsottiin. Pieni talo lähes piilossa aivan vieressä. Ihme. No tuossa talossa ei puhelinta lopulta ollut, mutta talossa asuva vanha rouva neuvoi kääntymään veljensä puoleen. Kas kummaa, naapurissa oli pienen mäen takana vielä pienempi talo. Talon isäntä olikin jo astellut katsomaan harvinaisia, nuoria, outoja vieraita.

Se suuri ihme olikin sitten todella suuri. Mies kun pienensi ongelmamme olemattomaksi yhdellä tokaisulla. Hän totesi omistavansa moisen moottorin, joka sattui vielä olemaan hänellä siinä autotallissa. Vanha isäntä korjasi moottorin hetkessä ja huolemme olivat ohi. Mutta mitäpä, jos näin ei olisikaan käynyt?

Tarinaa voisi lähteä kuljettamaan kohti suurta kauhua muuttamalla talon asukkaiden luonnetta perinpohjin. Siitä saisi vaikka fantasiaa kertomalla yhtyeen muuttaneen joksikin aikaa noihin metsiin ja kertoa pimeän metsän oudoista tapahtumista pimeiden öiden aikana. Pelastus lopulta tulisi jonkinkin suunnattoman ja selittämättömän tapahtuman muodossa.

Yhtenä versiona tarinan voisi muuttaa kohti Aleksis Kiveä, ja sankarimme olisivatkin eläneet metsässä lopun elämäänsä uutena seitsemänä veljeksenä, ja erakoituneet sinne elämään keskenään, kenties vain pontikkapannu seuranaan lopuksi elämäänsä.

En ole tästä pidemmälle tarinassani edennyt, koska pitkäjännitteisyys ei ole vahva puoleni. Olen myös sen verran laiskanpulskea, etten todella tiedä miten paljon olemassa olevia henkilöitä tai tapahtumia voisi oikeasti muuttaa, ja mihin suuntaan. Pitääkö kysellä lupia? Mutta ehkä joku teistä tietää!