KIRJAVIERAS Juha Seppälä: Vastahakoinen lukija

Marraskuussa esitettiin Yle Teemalla Georg Grotenfeltin hieno elokuvaessee Merkintöjä valkeasta kaupungista (Nostalgia Film Ky). Siinä ohjaaja/kertoja tarkkailee elämää ja maailmaa muistikirjansa ja Gunnar Björlingin (1887–1960) lyriikan läpi. Ajattomuuden ja paikattomuuden tuntu on vahva, vaikka kuva pysyttelee Helsingissä, kumpaisenkin kotikaupungissa.

Gunnar Björling oli ehdottomimpia kirjailijoitamme. Hän eli varsin kituliaasti eikä elinaikanaan saanut suurta huomiota osakseen. Hänen suurimmat ymmärtäjänsä olivat suomenruotsalaisia kollegoita: Rabbe Enckell, Oscar Parland, myöhemmin Bo Carpelan. Tuomas Anhava toki teki merkittävää kulttuurityötä suomentamalla Björlingiä jo varhain. Myös kirjallisuuden Nobel-palkinnon viime vuonna saanut ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer oli Björlingiin yhteydessä jo 1950-luvun alussa, minkä kertovat Tranströmerin upeaan Koottuihin teoksiiin 1954–2004 (uusin painos Tammi 2011) sisältyvät kirjefragmentit.

Björlingin kirjoituksissa ja myös elokuvaesseessä vilahtaa käsite ”vastahakoinen lukija”. Hän ennakoi, hän tiesi mitä vastassa olisi. Viime kädessä hän tarkoitti sitä, että hänen runonsa eivät myönnyttäneet, eivät tehneet kompromisseja, vaan kohtasivat lukijan omin ehdoin, mikä aiheutti lähtökohtaisesti Björlingin lyriikan väitetyn vaikeaselkoisuuden.

Nythän vastahakoinen lukija on silitetty myötäkarvaan kuoliaaksi. Kirjallisuus haluaa tulla lukijaa vastaan, kommunikoida, miellyttää. ”Vaikeus” on nykykirjallisuudessa rankka leima, joka halutaan pitää loitolla, koska ”vaikea” tarkoittaa myös samaa kuin ”vaikea myydä”. Myönnettäköön tosin: lyriikka kaikkiaan on ehkä marginalisoitunut entisestään.

Kuitenkin: yleisesti ottaen lukijalta ei saa vaatia juuri mitään. Lukija on väsynyt, laiska tai stressaantunut. Ei lukijalla ole energiaa, aikaa eikä halua pähkäillä konstikkaiden kielipelien tai rakenteiden hetteikössä. Ei kirjallisuus ole mikään sudoku. Lukija kaipaa lepoa, takkatulta tai narikkaa aivoilleen. Lukija haluaa tulla viihdytetyksi ja huvitetuksi. Lukijaan on suhtauduttava kuin keskenkasvuiseen, jota on ymmärrettävä ja jonka mieltä ei saa pahoittaa. Ja kuitenkin kirjailijan pitäisi samanaikaisesti kirjoittaa kuin itseään älykkäämmälle ihmiselle, kuten vanha kirjailijan huoneentaulu määrää.