Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat
- Merete Mazzarella löysi eläkeiässä uuden rakkauden.
Merete Mazzarella ojentaa lukijalleen lahjan. Se on hänen uuden teoksensa Ainoat todelliset asiat viimeinen kappale. Siihen hän tiivistää kaiken sen, mitä hän on kehinyt auki teoksen muilla sivuille.
Hän kirjoittaa uskovansa ruotsalaisen sarjakuvataiteilijan Jan Stenmarkin piirustukseen, jossa pariskunta istuu aukealla kalliolla ja katselee merelle. Toinen sanoo: ”Jonakin päivänä me kaikki kuolemme”, toinen vastaa: ”Mutta kaikkina muina päivinä emme.” Hän sulkee pariskunnan keskustelun teoksensa viimeiseen lauseeseen: ”Tärkeimpiä ovat ne monet muut päivät.”
Hän viettelee lukijansa juuri niiden muiden päivien matkaseurakseen. Ainoat todelliset asiat on keskusteleva, kyselevä, kyseenalaistava ja avoin teos. Rakkaus, rakastuminen ja rakastaminen ovat teoksen valtimon sykettä, työ, eläkkeellä oleminen ja ihmistä ympäröivä maailma kokonaisuudessaan laskimovirtaa.
Hänen kirjoittajan laadussaan yhtyvät kirjallisuudentutkijan ehtymätön löytämisen ilo, reaktioherkkyys ja peloton antamuksellisuus asioille, jotka ovat tärkeitä.
Hän on valinnut teoksensa motoksi Marilyn Monroen sanat: ”Työ ja rakkaus ovat ainoat todelliset asiat elämässä, eikä ole hyvä jos toinen niistä puuttuu.” Edellisessä teoksessaan Matkalla puoleen hintaan (2010) hän etsi sijaansa eläkeläisyydessä ja kysyi onko työelämä ainoa elämä. Uudessa teoksessaan hän antaa tilaa suurelle muutolle ja muutokselle.
Se on konkreettinen muutto pois lapsuuskodista uuteen kotiin. Sen neljännestä kerroksesta hän voi katsella ja kuunnella alapuolelle kohisevaa elämää.
Muutto on merkityksellinen elämän käännekohta. Hän ei muuta yksin, vaan avopuolisonsa kanssa. Hänen vihitty aviomiehensä asuu yhteisessä kodissa Uppsalassa.
Vaikka Mazzarella kuvaa suhdettaan kahteen mieheen, teos ei riehaannu tunnemyrskyksi. Rakkaus hengittää elämässä, mutta elämä on muutakin rakkauden siivilöintiä. Hän perkaa ihmissuhteitaan eikä pelkää tehdä ratkaisua. Kunnioitus ja lojaalius Uppsalassa elävää miestä kohtaan säilyy, vaikka avioliitto päättyy ja sormukset jäävät Ruotsiin.
Ainoat todelliset asiat on täynnä valppaita havaintoja elämästä. Mazzarella liikkuu notkeasti kirjallisuuden sisällä, hellii ja houkuttaa uteliasta lukijaa etsimään alkulähteitä.
Hänen pisteliäät kommenttin-
sa arabikevättä seuranneiden tiedotusvälineiden itsekeskeisyydestä osuvat. ”Eivät vallankumoukset ole seikkailukertomuksia. Eivät myöskään medialle.”
Rakastuneelle elämä on kuitenkin iso seikkailu ellei peräti vallankumous.
Maila-Katriina Tuominen
Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä.Suom. Raija Rintamäki. 237 sivua. Tammi, 2012.






