Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys
Hannele Richertin (s. 1979) esikoisalbumi Sielun koostumus (2010) oli lyhyiden, eri aikoina piirrettyjen tarinoiden kokoelma.
Se antoi vain kalvakan aavistuksen Richertin lahjakkuudesta. Hänestä on sukeutumassa sujuva ja monipuolinen kertoja, joka hallitsee niin lyhyen lehtisarjakuvan kuin pidemmänkin tarinankerronnan.
Enimmäkseen hyvä näkyvyys on tyypillinen nuoren taiteilijan teos. Se on kasvukertomus nuoresta, joka tietää mitä haluaa, muttei miten sen saavuttaa. Marja haaveilee urasta astronauttina, mutta lattea arki koettaa lanata hänet alleen ja ujuttaa normaalien ihmisten uramankeliin.
Richert on piirtänyt albuminsa lyijykynällä. Herkkä väline sopii tarinaan. Lapsuuden kuvaaminen lapsuuden välineillä – lyijykynällä ja puuväreillä – alkaa olla miltei klisee, mutta osaavissa käsissä tulosta voi vain ihailla.
Amanda Vähämäki käyttää kevyttä kalustoa lapsuuden unenomaisten, miltei surrealististen piirteiden kuvaamiseen. Richertin kerronta on realistisempaa, mutta yhtä tehokasta.
Richert on rytmittänyt tarinaa jakamalla sen sarkastisesti nimettyihin muutaman sivun lukuihin. Sarjakuvalle ominaisesti iso osa kertomuksesta tapahtuukin lukujen – ja tietysti ruutujen – väleissä.
Kasvutarinoita on tehty kaikissa taiteenlajeissa niin paljon, että niitä lukisi kerrostalollinen ihmisiä koko elämänsä ja silti jäisi monia pläräämättä. Silti rohkenen väittää, että Enimmäkseen hyvä näkyvyys erottuu – ja edukseen. Tarina ja sen toteutus ovat yhtä: hahmot, dramaturgia ja piirrostyyli nivoutuvat saumatta toisiinsa.
Erityisesti pidän Richertin tavasta kuvata päähenkilönsä nupullaan olevaa sisäistä lujuutta. Kaikki eivät tule koskaan niin aikuisiksi.
Ville Hänninen
Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys.122 sivua. Asema.
