Claes Andersson: Oton elämä
- Oton elämässä Claes Andersson sekoittaa faktaa ja fiktiota. Päähenkilö Otto on hieman hänen oloisensa mies.
Claes Anderssonin romaanista Oton elämä on todettu, että se on tekijänsä näköinen kirja.
Tämä klisee pitää kirjaimellisesti paikkansa, sillä elämäänsä ja maailman tapahtumia pohtiva Otto on kirjailija, jazzpianisti ja entinen menestynyt vasemmistopoliitikko.
Otto on niin Claes kuin ikinä voi olla, ikää myöten.
Aiheellisesti voikin kysyä, eikö Andersson olisi voinut käsitellä näitä asioita ihan omana itsenään vaikkapa päiväkirjan muodossa tai esseinä. Varmasti olisi.
Romaanimuodon etuna on tietysti se, että Andersson voi Oton hahmossa ottaa vapauksia ja sekoittaa tosielämän aineksiin fiktiivisiä kuvioita kuten suhteen terapeuttinaapuriinsa Tuulaan.
Keksityn ja todellisen hämmentäminen ei kuitenkaan oikein istu luontevasti Anderssonille; Oton tarina ei kulje, pohdiskeluissa on liikaa luennoinnin ja teoreettisuuden makua.
Oton elämässä on sama perusvika kuin presidenttien uudenvuodenpuheissa: se yrittää kattaa kaiken mahdollisen pystymättä keskittymään mihinkään. Poliitikon rooli on jäänyt Anderssonille Ottonakin päälle.
Kirjan parasta antia ovat hieman Bo Carpelanin kerronnan mieleen tuovat heijastukset lapsuuden muistoista. Toisaalta myös vanhenemisen kohtaamista Andersson kuvaa herkkyydellä. Visio Oton omista hautajaisista kiteyttää monia teemoja.
Runoilija-Andersson taas puhkeaa eloon niissä muutamissa hetkissä, joissa hän katselee työhuoneensa ikkunasta näkyvää koivua. Vuodenajat vaihtuvat, mutta Oton ja koivun ystävyys pysyy.
Harri Hautala
Claes Andersson: Oton elämä.Suomentanut Liisa Ryömä.
240 sivua. WSOY 2011.
