Johanna Rojola (toim.): Suffragettien city
Suomalainen sarjakuva on parhaimmillaan visuaalisesti kiehtovaa, omaleimaisen runollista kertomaa ihmisen sisäavaruuksista. Monet piirtäjät ovat valinneet laajempien yhteiskunnallisten teemojen sijaan henkilökohtaiset, voimakkaan persoonallisetkin näkökulmat.
Toisin on länsinaapurissa. Vain Pohjanlahti on välissä, mutta kahden sarjakuvakulttuurin välillä tuntuu olevan valtameren kokoinen ero. Kiinnostavin ruotsalainen sarjakuva on viime vuosina ollut enimmäkseen yhteiskunnallista, kärkevää – ja feminististä. Esimerkiksi Galago-kustantamon Sara Granér ja Liv Strömquist ovat nousseet maan myyntilistoille anteeksipyytelemättömillä kuvillaan.
Johanna Rojolan toimittamaan Suffragettien cityyn on koottu kymmeniä sarjakuvia ja pilakuvia seitsemältä piirtäjältä. Karolina Bäng, Lisa Ewald, Sara Granér, Sara Hansson, Nanna Johansson, Karin Casimir Lindholm ja Liv Strömquist ovat kukin omannäköisiään tekijöitä, mutta heitä yhdistää halu puuttua arkiajattelun luutumiin ja tökkiä yhteiskuntaruumiin kipupisteitä huumorin keinoin.
Antologia ei kuitenkaan tyrkytä ”naisasiaa”. Näkökulma on laajempi. Kokoelman kantavina teemoina ovat muun muassa yhteiskunnan pakottavat normit, ihmisen suhde (ja oikeus) omaan ruumiiseensa sekä kaikkialle tunkeutuvat sukupuoliroolit.
Nämä eivät ole sukupuolikysymyksiä eikä Suffragettien citykään niitä sellaisina käsittele. Myös miehet kärsivät ahdasmielisistä sukupuolirooleista ja kokevat ahdistusta yhteiskunnan pakkopaidassa.
Monet tarinat perustuvat ”entä jos” -henkisiin ajatusleikkeihin, joissa perinteiset roolit on käännetty nurinniskoin. Lennokkaita ideoita tukee tasokas toimitustyö. Johanna Rojola on rakentanut kirjaan rytmin, jossa teemat ja tyylit toistuvat mutta tarinoissa on riittävästi vaihtelua keskenään. Mieli ei väsähdä.
Missä työelämä?
Yleisen käsityksen mukaan feministeillä ei ole huumorintajua. No, hokemiin ei kannata muutenkaan luottaa, vaan asioista voi myös ottaa itse selvää.
Suffragettien city ainakin välttää niin tosikkomaisuuden kuin opettavan sävynkin. Se johtuu tekijöiden hirtehisestä huumorista.
Useimpien tarinoiden piirrokset eivät helli silmää. Ei liene tarkoituskaan. Jälki on rumaa ja rujoa, kuten maailmakin. Lisäksi jo 1990-luvulla alkanut omaelämäkerrallisen sarjakuvan trendi on osoittanut, että sopivan yksinkertaiseen, viimeistelemättömänkin oloiseen piirrokseen on helpompi samastua.
Piirtäjät ovat nuoria, syntyneet vuosina 1978–87. Sen arvaisi tarkistamattakin: niin vähän albumissa käsitellään työelämää ja vanhemmuutta. Odotan mielenkiinnolla, mitä tämä kuriton sukupolvi saa aikaan vanhetessaan.
Ville Hänninen
Suffragettien city.Toimittanut Johanna Rojola. 160 sivua. Schildts.
