Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Onhan se kamalaa, kun ikää on jo 28, eikä miestä saati lasta kuulu. Näin ainakin muodollisen vanhapiikaperinteen mukaan.

Katariina Romppaisen Mustikkasoppa seurailee Candace Bushnellin ja muiden siskojensa stilettikorkojen jättämiä jalanjälkiä viihteellisen sinkkuromaanin tyylilajissa.

Mustikkasopassa Sinkkuelämän Manolot ovat vain vaihtuneet Nokian kumisaappaisiin ja New Yorkin asvalttia kyntävät taksit metsätiellä viilettäviin ladoihin.

Genren kaavaa noudatetaan jopa orjallisesti, mutta onneksi mukavan itsetietoisella huumorilla ryyditettynä.

Päähenkilö Sini-Marja – kutsumanimeltään Mustikka – on puhelinhaastattelija ja kirjallisuuden opiskelija, eli lähes median palveluksessa. Hänellä on vaihtuvia miehiä jo niin, että sielussa alkaa riipiä ajatus projektista, jossa ”etsitään isää tuleville lapsille”.

Seuraa nettitreffejä ja kokoelma kandidaatteja, joiden parissa eletään paikoin groteskejakin kohtauksia.

Kokonaisuudessaan kirja vie sujuvasti mukanaan ja tyydyttää sen tarpeen, mikä tyylilajin kirjallisuudelle on annettukin. Tapahtumat etenevät vauhdilla, dialogi rullaa, eikä kerronta kelaa häiritsevästi Goethea syvällisempiä. Silti aikaa jää ydinkysymykseen, eli siihen kuka se oikea tässä maailmassa sitten onkaan.

Kaikki chick litin ainekset ovat siis kasassa, mutta nukkavierummassa – ja samalla lämpimämmässä – muodossa.

Rauhaa tuo ronski mummu ja syvyysperspektiiviä vanhempien avio-ongelmat sekä siskon uusperhekuviot.

Onni löytyy läheltä, jos on löytyäkseen.

Romppaisen Mustikkasoppa edustaa suomalaista likkakirjallisuutta rakentavimmillaan.

Nina Lehtinen

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa.

178 sivua. Karisto, 2011.