Rosa Liksom: Hytti nro 6.

Anton Tšehovin novellissa Sali n:o 6 lääkäri on tarkastusmatkalla mielisairaalassa ja päättelee, että laitos on törkeässä kunnossa ja hoidokkien terveydelle vaarallinen.

Sulkea se pitäisi ja päästää potilaat menemään, mutta siihen hänen tahtonsa ei riitä eikä se mitään edes hyödyttäisi:

”Jos henkinen ja ruumiillinen likaisuus häädettiin yhdestä paikasta, siirtyi se toiseen. Parasta oli odottaa kaiken tuulettumista itsestään.”

Rosa Liksomille lienee juolahtanut mieleen, että 1893 julkaistua venäläistä novellia voi lukea kuin satiiria Neuvostoliiton viimeistä ajoista 1980-luvulla. Niin muodoin uusi romaani on saanut vanhaan mestariin viittaavan nimen Hytti nro 6.

Erona on sairaalaosaston vaihtuminen junan vaunuosastoon. Samaa on murhe, lamaantuneisuus, kohtalonusko ja vähään tyytyminen, kuten Liksom luetteloi venäläistä kansaluonnetta. Siitä myös muodostuu romaanin tapahtumattomuuden taustalla vaikuttava draama.

Kun Liksom uransa aluksi kirjoitti henkisestä lamaannuksesta suomalaisissa lähiöissä, ei tunnelmaa kohotettu Raamattu-sitaateilla, kuten nyt: ”Sillä se mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.”

Liksomin romaanissa Jobin kirja tavoittelee samaa traagisen ylevää tai katkeran suloista, jonka parin vuoden takaiseen Parnassoon kirjoittanut runoilija Vladimir Jermakov ilmaisi näin:

”Venäjällä runoudella on perinteisesti ollut kolme ehtymätöntä lähdettä. Ikävä siihen mikä ei ollut, kaipaus siihen mikä ei tule ja murehtiminen oman itsensä vuoksi.”

Liksomin tyttö murehtii Mitkaa, joka päätyi mielisairaalaan välttyäkseen kutsunnoilta. Tolstoilaiseen tapaan menetyksen kuitenkin korvaa löytyminen venäläisen kansan poveen

Moskovasta Ulan Batoriin päästyä käy ilmi, ettei tyttöä kiusannut törkyturpainen, rangaistusleirit nähnyt murhamies olekaan osoitus ihmisyyden tappiosta sieluttomasta järjestelmässä vaan merkki sen sitkeydestä.

Ilman ”stahanovilainen lihakoneen” asennetta tytön matkana pää olisi jäänyt saavuttamatta, joten Liksomin käsitykselle neuvosihmisen sisään kätketystä toivosta mies on yhtä tärkeä kuin piirakoita tarjonnut muori, jonka seinällä on Stalinin painokuva ja pyhän Nikolain ikoni.

Liksomin romaanin, kuten myös runoilija Jermakovin lauseen ymmärtämiseksi onkin mielekästä olettaa, ettei kummassakaan ole lainkaan ironiaa.

Liksomin kuva neuvostoarjen ”kamaluudesta ja ihanuudesta” on tarkka, kuten venäläisen kirjallisuuden professori Pekka Pesonen siunaa kirjan jälkisanoissa. Sitä Pesonen ei erikseen mainitse, että arjen alle pyrkiessä kuvaa hämärtävät kirjalliset viiterakenteet ja sovjetti-romanttiset kliseet.

Rosa Liksom: Hytti nro 6.

187 sivua. WSOY 2011

Fakta: Rosa Liksom ja Venäjä

Rosa Liksom, s.1958, kirjailija ja kuvataitelija.

Kirjassa Väliasema Gagarin (1987) Liksom jätti taakseen Lapin ja lähiöt, löysi Moskovasta neuvostojärjestelmän salatut alakulttuurit sekä seurasi suomalaisten kansatieteilijöiden jälkiä Mongoliaan.

Surrealistista tarinakokoelmaa täydensi raportti Moskova Go Go (1988).

Elämän ja aatteiden mielettömyyttä itärajan molemmin puolin satirisoi myös Kreisland (1996).

Putte Wilhelmsson