*

Aamulehti
Päivitetty 1.8.2012 09:06, julkaistu 1.8.2012 09:04

Kirvesmies: Onko Rautakorven Tapparassa ainekset mestariksi asti?

Moni hymähtää otsikon nähdessään, mutta se on vuosikymmenten saatossa kertyneen kokemuksen ja sen tuoman pohdinnan tulos, ilman ns. porkkaväritystä. Jukka Rautakorpi on näyttöjään antanut, tuonut Tapparalle kahden hopean jälkeen mestaruuden jo nuorena valmentajana vuonna 2003 ja on järjestelmällisesti kehittänyt itseään sen jälkeen mm- Jääkiekkoliiton korkeissa tehtävissä. Jukan vaatimustaso kesäharjoittelussa tiedetään. Omatoimisesta harjoittelusta ei kukaan varmasti tinkinyt tietäessään joutuvansa heti JR:n testeihin.

Rautakorpi on aina pystynyt luomaan joukkueeseensa permanentin, pelaavan rungon suhteellisen varhain.Hän on osoittanut, että ei pelkää käyttää asiantuntijoita joukkuetta kehittäessään, päävalmentajahan vastuun ja mahdollisen kunnian kuitenkin lopussa korjaa.

Tapparassa varsinaisen valmentajaryhmän apuna toimivat Jaakko Kailajärvi, Kimmo Vähä-Ruohola, Tomi Mäkelä ja Niilo Konttinen. Kailajärvi ja Mäkelä toimivat voima- ja fysiikkavalmentajina, Vähä-Ruohola luistelu- ja pelivalmentajana, Konttinen psyykkisenä valmentajana. Vähä-Ruohola ja Mäkelä ovat mukana kesäharjoittelun ajan.Näin kehitystä voidaan odottaa niin veteraaneilta kuin Tapparan superlupauksilta.

Rautakorpi on varmasti ollut mukana joukkuetta koottaessa. Joukkue on hyvin rakennettu ja niin, että vahvistuksista on apua pitkällä tähtäimellä, he eivät ole vain yhden kauden apuja.

Jukka Rautakorvella on aina joukkueessaan hyvä ykkösmaalivahti ja Pekka Tuokkola on sellainen. Pakistossa on kovuutta ja siniviivalla voimaa. On myös rutiinia, ja jo viime kaudella mukana olleetkin taatusti parantavat.

Hyökkäyspäässä pelipaikoista tulee olemaan ankara kilpailu kokeneitten, isompaa roolia hakemaan tulleiden ja nuorten tähtien välillä. Kaikki saavat näyttää osaamistaan ja Rautakorpi jos kuka osaa myös roolittaa joukkueen. Sasha Barkov jr. saa taatusti mahdollisuuden sen suuren läpimurron tekemiseen ja myös tekee sen.Ujon hymyn takaa löytyy äärimmäisen kunnianhimoinen, mutta myös itse peliä rakastava ja pelistä nauttiva nuori mies. Tapparan motivoitunein mies on kuitenkin Ville Nieminen, joka haluaa yhä näyttää. Ville on kuin koko tämän kauden Tappara pienoiskoossa, ei suostu olemaan sivuroolissa.

Nyt harjoitellaan kovaa, mutta ensimmäinen harjoitusottelu Bluesia vastaan on jo 8.8 vieraissa, ja perjantaina 10.8 kohdataan Hakametsässä Raipe Helmisen Ilves. Sitten alkaa European Trophy.

Kiekkokausi on alkamassa, jännitys nousee. Toiveet Tapparassa ovat suuremmat kuin koskaan vuosiin.Toiveiden takana on nyt myös selkeät perustelut, nyt on Tappara nousussa takaisin SM-liigan huipulle.

Huomion on vienyt HIFK, mutta hiljaa hyvää tulee sanovat vanhat kalamiehet. Nyt on kuitenkin Tapparan aika astua esiin, huipulle, valtakunnan ykköslajissa.


AVAINSANAT:

Kommentit (54)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.8.2012 21:39

Onneksi on Vierumäki.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.8.2012 00:33

Ipa menossa konkurssiin:))

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.8.2012 20:40

En oikein usko, että kahvakiekolla enää mestaruuksia viedään. Ei ole liigan nopein joukkue tappara, eli jäähyjä on tulossa ja paljon. Karu totuus on kuitenkin, että jäähypenkiltä ei otteluita voiteta?

Korkeintaan säälipleijareihin on saumat. Ei tuolla materiaalilla kuuhun lennetä. Tähän kun otetaan vielä mukaan khl-peikko, joka vie 1-2 miestä tämänhetkisen näkymän mukaan. Eli ne kaksi joita voi kutsua edes hieman lahjakkaammiksi tässä joukkueessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.8.2012 16:52

Suora vastaus otsikon kysymykseen.
Ei ole!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.8.2012 16:23

Joku tuntematon kirjoitti 5.8.2012 15:10

Katselin tuolla jatkoajan ennustusketjua ja ainoat jotka laittoi ilvestä Tapparan edelle oli ilveksen fanit. Joku oli laskenut keskiarvoa noista ennustuksista ja Tappara oli useimmiten pronssille veikattu kun ilves kamppailee sijoista 13-14.

Ennustukset ovat ennustuksia. Lottokin on ennustamista!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.8.2012 16:20

Ootte te porkkana ihmiset aika yksinkertaisia jos te taas luulette pärjäävänne! Joka vuosi te omasta mielestänne ootte pleijjareissa, vaan kuinka aina käykään! Ei mitallia ja kauhea selitys mikä meni pieleen! No se on helppoa, kun kannattaa porkkanoita kaikki on pielessä sen takia! Karsinta odottaa jenkka-veikkoja!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.8.2012 15:10

Katselin tuolla jatkoajan ennustusketjua ja ainoat jotka laittoi ilvestä Tapparan edelle oli ilveksen fanit. Joku oli laskenut keskiarvoa noista ennustuksista ja Tappara oli useimmiten pronssille veikattu kun ilves kamppailee sijoista 13-14.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.8.2012 09:34

Joku tuntematon "Porkkana" kirjoitti 4.8.2012 20:05

ilves tehnyt parissa vuodessa 1 milj. tappiota ja kaikki rahat hassattu koukkupolvi toskalaan ja järventiehen... voivoi kun karsinta oottaa..

Älä nyt yritä peitellä Tapparan tappioita. Kirjoitit että "karsinta oottaa". Olet oikeassa, karsinta "saa oottaa" Ilvestä, mutta Tappara sinne ensi keväänä joutuu!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.8.2012 00:56

Ipanoitten vastaavista löydy ? Rehellisyyttä ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.8.2012 20:05

ilves tehnyt parissa vuodessa 1 milj. tappiota ja kaikki rahat hassattu koukkupolvi toskalaan ja järventiehen... voivoi kun karsinta oottaa..

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti





MM-jääkiekko: Näitä kuvia ei julkaista lehdessä

Kuvaajamme Kimmo Penttinen ikuistaa Instagram-sivulleen muutakin kuin uutiskuvia.










Kiekko lisää uutisia


Uutisia

  1. Jääkiekkotuloksia NHL:n pudotuspeleistä

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 08:02 0 0

  2. Aamulehden jakelu myöhässä, näköislehti avoinna kaikille

    PIRKANMAA 19.5. 06:42 2 8

  3. Leijonat pelaa pronssista, Ruotsi kullasta

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 02:04 1 0

  4. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 1 0

  5. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 7 0

  6. Georgia kansainvälisen lehdistön suosikki

    KULTTUURI 19.5. 00:42 1 0

  7. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 1 0

  8. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 1 0

  9. Jalkapallotuloksia Euroopan kentiltä

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 23:18 1 0

  10. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 1 0

  1. Suomalaismies putosi Roomassa hotellista ja kuoli

    ULKOMAAT 18.5. 22:51 7 0 2642

  2. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 1 0 1920

  3. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 1 24 1819

  4. Puolalainen myi naiselle koristeen, miesystävä tappoi myyjän kaverin seuraavana päivänä

    KOTIMAA 18.5. 21:05 1 0 1514

  5. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 1 0 1414

  6. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 7 0 1289

  7. 23 vuotta sitten kaapattu poika löysi kaukaisen kotinsa Google Mapsin avulla

    ULKOMAAT 18.5. 19:47 1 0 1255

  8. Likkojen lenkkipäivä nosti hymyt huulille – katso kuvat

    PIRKANMAA 18.5. 14:55 1 6 888

  9. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 1 0 805

  10. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 1 0 792

Tuoreimmat blogit

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot