Kirvesmies: Nyt on Tapparan otettava pisteitä!
- Miikka Männikkö
Sarjataulukkoa tarkastellessa ei tamperelaisittain näytä hyvältä. Tapparakin valuu koko ajan alaspäin ja enempää ei voi valua. Toisaalta piste-erot ovat pienet, mutta kyllä Tapparan on nyt alettava voittaa, eikä vain luottaa muiden epäonnistumisiin. Valmentajan ja pelaajien on vielä uskottava pudotuspelipaikkaan, vaikka faneilta alkaa usko mennä.
Jotenkin tulee koko ajan olo, että säästettiin väärässä paikassa, kun sitä yhtä sentteriä ja vielä yhtä kiekollista pakkia ei hankittu. Ei kauden lopun seuraaminen saa olla faneille tai mahdollisille uusille sponsoreille yhtä kauhukertomusta.
Isossa kuvassa Tapparan tulevaisuus näyttää kyllä hyvältä, mutta tämä kausi on saatava kunnialla loppuun – pelaamalla eikä vain huokailemalla, että se ja sekin hävisi. Pelaajat saavat yhä pelistä palkkaa ja peleihin myydään yhä pääsylippuja. Joten jotakin olisi esitettäväkin. Tai ainakin otettava pisteitä, niitä niin tärkeitä pisteitä.
Vielä on Lukko kerran vastassa, vielä on Ilves kerran vastassa. Mutta nyt on voitettava jo edellisen Lukko-tappion myötä myös sarjan kärkijoukkueita. Tänään olisi hyvä aloittaa. Jos naapuri tänään voittaa ja Tappara häviää, niin siihen viimeiseen paikallispeliin tulee aivan liian suuri panos ja kauhuskenaario on valmis.
Rock on, jätkät, kiekkoa Pelikaani-maaliin ja hereillä heti pelin alusta. Onnittelut Jan Latvalalle, mutta pisteet Tapparalle! Muuten tässä tulee tunne että eikö tämä kausi ikinä lopu...









Mikä siinä on, että Ilveksestä käydään joka vuosi ratkaisupelien alla telomassa raukkamaisesti joku JYPin pelaaja...? Jos oma peli ei kulje niin sitten syyllistytään tommosiin tahallisiin vahingoittamisiin... HÄH?
Ilmoita asiaton kommentti