Uusin Suomi-auto hengittää sporttisesti
- Tuoreen A-sarjan myynti alkaa Suomessa syyskuussa. Autot valmistetaan Saksassa ja Unkarissa. Mallin tuotanto Suomessa alkaa vuoden 2013 syksyllä.
Eurooppalaiset auton ostajat ovat jo valmiita tyytymään pienempiin autoihin. Tyylikkyydestä ja varustelusta ei sen sijaan tingitä.
Mercedes-Benz päättikin siirtyä A-sarjassa täysin uuteen ajatteluun.
Daimler on pitkään seurannut sivusta pääkilpailijoidensa Audin ja BMW:n menestystä niiden pienimmillä A3- ja 1-mallisarjoilla. Samoille apajille on juuri tulossa myös uusi Volvo V40.
Entisen A-sarjan tila-automaisuus on jatkossa pykälää suuremman B-sarjan heiniä. Uuden A-sarjan avulla ostajista taistellaan urheilullisuudella.
Järkevää säästöä
Polttoainetta säästetään nykyisin muun muassa moottorin sammutusautomatiikalla, alhaisen vierintävastuksen renkailla ja sähkötoimisella ohjaustehostimella.
Viimeisenä mainitun hyvä puoli on mahdollisuus pysäköintiavustimeen, joka auttaa taskuparkkeerauksessa.
Uusi A-sarjalainen taittuu notkeasti mutkasta toiseen ja kulkee suorilla vakuuttavan vakaasti. Normaaliajoon soisi kuitenkin pienen lisäannoksen mukavuutta, sillä jousitus on melkoisen kova ja täristävä.
Ajoimme usealla yksilöllä, joissa oli erilaisia rengaskokoja ja alustan säätöjä, mutta vaikutelma oli kaikilla aika samanlainen.
Kuljettajan ajoasento on mainio ja istuin antaa hyvän tuen. Hallintalaitteissa ainoa tavallisuudesta poikkeava yksityiskohta on pyyhkimien vivun sijainti ohjauspylvään vasemmalla puolella. Kaksoiskytkinvaihteiston valitsin on puolestaan oikealla puolella.
Mukavuus on kohdallaan, sillä äänieristys on onnistunut. Mikä tärkeintä, tilaa on enemmän kuin korin muodot antavat odottaa.
Takaistuimelle mahtuu lähes kaksimetrinenkin, eikä edessä istuvien tarvitse tinkiä omista tiloistaan. Oviaukko on tosin vähän ahdas, ja korkean vyötärölinjan takia ulos on vaikea nähdä.
Mahtava valikoima
Uusi A-sarja jakaa perusrakenteensa vuosi sitten esitellyn B-sarjan kanssa, joten moottorivalikoima on monipuolinen ja tuttu.
Suomessa suosituimmaksi versioiksi noussee A 180 joko bensiini- tai dieselmoottorisena. Ensikoeajoon medialle tarjottiin pykälää tehokkaampia A 200 -versioita.
Niiden lisäksi sai maistella uutta A 250 -mallia, jonka ahdetun 2,0-litraisen moottorin 155 kW (211 hv) tuovat mieleen eri valmistajien GTI-versiot.
Jos vain on mahdollista, kannattaa sijoittaa noin 3 000 euroa DCT-kaksoiskytkinvaihteistoon. Se tuo mukanaan ajon helppouden, muttei nosta kulutusta tai syö suorituskykyä.
Hinnat alkavat A 180 BlueEfficiencyn 26 936 eurosta ja dieseleissä 28 696 eurosta. Moottoria kasvattamalla, vaihteiston vaihtamalla tai lisäämällä autoon erilaisia paketteja ja varusteita hinnan saa helposti aivan toisennäköiseksi.
Tosin vakiohintaisestakin Mercedes-Benzistä löytyy paljon tavaraa.
Turvavarustus hipoo luokassaan täydellisyyttä, sillä tuttujen järjestelmien sekä turvatyynyjen lisäksi uusi A-sarja varoittaa mahdollisesta törmäyksestä ja huolehtii kuljettajan vireystilasta.
Tekniikka
Mercedes-Benz
A 200 CDI
BE A PREMIUM
BUSINESS
Tilavuus/sylinterit
1 796 cm3/4
Teho 100 kW (136 hv)/
3 600–4 400 rpm
Vääntö 300 Nm/
1 600–3 000 rpm
Pituus/leveys/korkeus 429,2/178/143,3 cm
Paino/akseliväli
1 475 kg/269,9 cm
Kiihtyvyys 0–100 9,2 s
Huippunopeus
210 km/h
Kulutus 100 km
4,8/3,8/4,1 l
CO2-päästöt 109 g/km
Renkaat 205/55 R16
Tavaratila 341–1 157 l
Vapaa autoetu/käyttöetu 725/530 e/kk
Kokonaishinta
35 363,83 euroa










Vikaherkkä auto aikaisempien kokemusten perusteella.
Ilmoita asiaton kommentti