Kyllönen: Dieselvero tulisi poistaa
- Tampereella Talvitiepäivien avajaisissa vieraillut liikenneministeri Merja Kyllönen kaatoi kylmää vettä tiehankkeista haaveilevien pirkanmaalaisten niskaan.
Dieselautojen käyttövoimavero eli dieselvero tulisi poistaa, arvioi liikenneministeri Merja Kyllönen (vas).
– Edellisellä hallituskaudella ihmisiä ohjattiin ostamaan diesel-autoja. Nyt on tullut katkeria kansalaispalautteita, että politiikka on liian poukkoilevaa.
Kyllönen uskoo, että dieselvero poistuu jossain vaiheessa. Aikataulu on auki.
EU:ssa käsitellään parhaillaan energiaverodirektiivin uudistusta. Toteutuessaan se voisi poistaa dieselautojen käyttövoimaveron Suomesta.
EU-komissio on ehdottanut, että polttoaineiden verotus perustuisi päästöihin ja energiasisältöön. Se nostaisi dieselpolttoaineen verotusta, koska siinä on enemmän energiaa ja isommat päästöt kuin bensiinissä.
Komissio ajaa direktiivimuutosta voimaan jo ensi vuoden alusta. Se koskia kaikkia EU-maita.
– Käytännössä on mahdotonta, että direktiivi tulisi voimaan ensi vuoden alussa. Ehdotus tulee hyväksyä yksimielisesti kaikissa EU:n 27 jäsenvaltiossa. Edellisen kerran kun energiaverotusta säädettiin EU-tasolla, siinä meni vuosia, sanoo valtionvarainministeriön neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen.
– Dieseliä tulisi verottaa noin 72 senttiä eli 25 senttiä enemmän litralta, jos sitä verotettaisiin samoin perustein kuin bensiiniä nyt.
Kuluttajahinnat nousisivat vähintään saman verran. Nykyisellä hintatasolla dieselin hinta nousisi noin 1,80 euroon litralta.
Lue lisää sunnuntain Aamulehdestä.









Eronen "ehdotti" ulkomaalaisille (tosin myös suomalaisille, mutta sehän "unohdettiin") hihamerkkejä. Elokuvaohjaaja Kaurismäki "ehdotti", että maailman rikkain väestönosa tulisi *tappaa*. Jyrki Lehtola "ehdottaa" pakinassaan, että Guggenheim-kannattajien tulisi pukeutua housuihin, joiden takamukseen on väritetty verenpunainen läikkä. Miksiköhän kahdesta jälkimmäisestä ei ole nostettu älämölöä?
Ilmoita asiaton kommentti