Ei näin! Johto pitää irrottaa lämmitystolpasta
Auton lämmitysjohto on aina käytön jälkeen irrotettava pistorasiasta eikä pistorasiassa olevaa johtoa saa jättää roikkumaan, muistuttavat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ja Isännöintiliitto. Pistorasiakotelon kansi on syytä pitää lukittuna.
Avoin pistorasiakotelo ja vapaasti roikkuva jännitteinen lämmitysjohto aiheuttavat sähköiskun vaaran.
Jos pistokytkin putoaa vesilätäkköön tai lumisohjoon, se saattaa tehdä ympärillä olevan alueen sähköiseksi. Lisäksi lämmitysjohto voi rikkoutua vaaralliseen kuntoon esimerkiksi paikoitusalueen lumenluonnin yhteydessä.
Avoimena oleva pistorasiakotelo on altis ilkivallalle.
Taloyhtiö vastaa kiinteistön turvallisuudesta. Jos ulkopuolinen henkilö loukkaa itsensä, on vastuu taloyhtiöllä.
Myös auton käyttäjä, joka virheellisesti on jättänyt lämmitysjohdon kiinni pistorasiaan, vastaa omalta osaltaan mahdollisista vahingoista.
Taloyhtiön edustaja, eli isännöitsijä, huoltomies tai taloyhtiön hallituksen edustaja, voi poistaa lämmitysjohdon pistorasiasta.









On se virtajohdin aina vaarallinen. Lapsethan voivat leikkiessään viillellä sitä veitsineen ja saada sähköiskun.
Niin ja joku elämäänsä kyllästynyt voi siihen hirttäytyä, kun on kerran saatavilla.Muutenhan virraton johto ei vaaraa tuota.
On muuten Japanissa keksitty ajastin ja vikavirtasuojakin.
Ilmoita asiaton kommentti