Päivitetty 13.2.2012 12:02, julkaistu 13.2.2012 11:52

KSML: Pysäköinninvalvojat haukkuryöpyn alla: ”Kattosit peiliin, läski!”

Kuva: Ilkka Laitinen - Aamulehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Jyväskylän kaupungin pysäköinnintarkastajat kohtaavat herjauksia ja jopa väkivallan uhkaa, kertoo Keskisuomalainen.

Lehden mukaan tarkastajille on muun muassa huudettu: ”Hanki elämä, vatun lehmä!”, ”Muita töitä et kyllä saiskaan, kun oot noin tyhmä”, ”Kattosit peiliin, hel**tin läski!”.

– Joskus on käyty kiinni, syljetty kasvoille, potkittu ja tönitty. Muutaman kerran virhemaksun saaneen kuljettajan kaveri on viime hetkellä estänyt päälle käymisen, eräs Jyväskylän pysäköinnintarkastaja kertoo Keskisuomalaiselle.

Kerran tarkastaja joutui vihaisen miesporukan ympäröimäksi. Samaan porukkaan liittyi vielä ulkopuolisia, jotka asettuivat virhemaksun saaneen puolelle. Muutaman kerran väkivaltatilanteita on viety myös poliisiasiaksi.

Jyväskylän pysäköinnintarkastajat työskentelevät nykyään pareittain turvallisuussyistä. He ovat myös saaneet turvallisuuskoulutusta muun muassa poliiseilta.

Lehden haastattelemat tarkastajat arvioivat, että vain yksi kymmenestä heidän kohtaamistaan virhemaksun saajista ottaa tilanteen rauhallisesti.

Keskisuomalaisen juttu >>


AVAINSANAT:

Kommentit (68)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.2.2012 04:24

Lailla on kirjain ja henki. Jos lain henki on se, että 2 min yliaikaa johtaa sakkoon, niin hyvää nysväystä vaan sinne teille kaikille sitten!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 11:47

Kyllä julkisella paikalla seisottaminenkin on kiellettyä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 20:40

"Voi itkuvinku sentään, kun ei osata autoa pysäköidä. Näitä "inhimillisten virheiden" varaan selityksensä rakentavia on niin paljon, että jos sellaisista ei kirjoitettaisi sakkoa niin kukaan ei koskaan saisi sakkoa."

Niin, tässähän se asenne onkin pähkinänkuoressa: toinen puhuu kohtuudesta ja harkinnasta, toinen siitä, että on muka olemassa absoluuttinen väärä ja oikea, joiden välissä ei ole mitään.

Jokainen aikuinen ymmärtää - tai ainakin heidän pitäisi ymmärtää - että näin ei ole. Siksi pysäköinninvalvojia inhotaan niin paljon, paljon enemmän kuin vaikkapa poliisia, jolla on keskimäärin huomattavasti enemmän pelisilmää ja jolle kohtuullisesti puhumalla saattaa jopa saada kohtuullisen vastauksen. Pysäköinninvalvonnalla sitä vastoin on hallussaan Lopullinen Totuus, josta ei tingitä tuumaakaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 19:33

Meni tää kommentointi siihen että autoilijat eivät mukamas tuntisi pysäköintiliikennemerkkiä. Voin vakuuttaa että ajokortin omaavat tuntevat liikennemerkit varmasti paremmin kuin nämä pyöräilijät, ainakin keskimäärin.

Kysehän tässä on ollut koko ajan siitä että laputtajat eivät eivät tunnu edes huomaavan sitä että ihminen jota hän sakottaa, on aivan vieressä.

Lappuakaan ei voi edes antaa käteen, vaan se on laitettava sulan alle. Ovatko laputtajat ihmisiä joltain toiselta planeetalta vai sokeita, ei valkoista keppiä, kun eivät halua antaa laskua käteen?

Kerran sanoin laputtamaan kiirehtivälle pirkolle, että olen jo menossa, hän sanoi myöhäistä. Hän kirjasikin rekisterinumeron ensimmäisenä että en ehtisi karkaamaan, vaikka ei hän edes tiennyt olinko juuri saapunut vai olinko ollut pitempään paikalla.

Itse asiassa olin seisonut paikalla vain alle kaksikymmentä sekunttia, vain se aikaa kun vilkutin vaimolleni hänen noustessaan junaan, pitkälle matkalle pitkäksi aikaa.

Pirkko ei aikaillut, sakko tuli ja suru vaimon jäähyväisistä voitti kuitenkin pienemmän surun jostain maallisesta sakkolapusta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 15:03

On se minuuttimäärä mittarissa ollut jotain muutaman minuutin luokkaa alunperin, onhan asiakkaalla pitänyt olla aikaa kaivaa kolikoita lisää.

Mutta jos kuski on autossa se katsotaan liikennelain mukaan auton seisottamiseksi, eikä missään oikeusvaltiossa tuosta sakkoa tule, mikäli sitä seisottamista ei ole erikseen kielletty.

Tämä varmaan täytyy käydä kerran läpi korkeimpaan saakka että tämä vihdoin ymmärretään! Kuka haluaa kokeilla?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 11:45

"Ja oli virhe kuinka inhimillinen tahansa, terveeseen järkeen tai oikeustajuun vetoaminen on ajanhukkaa, ymmärrystä on turha odottaa. Puhumattakaan siitä, että jos maksu on päivänkin myöhässä, korotettu lasku napsahtaa takuuvarmasti."

Voi itkuvinku sentään, kun ei osata autoa pysäköidä. Näitä "inhimillisten virheiden" varaan selityksensä rakentavia on niin paljon, että jos sellaisista ei kirjoitettaisi sakkoa niin kukaan ei koskaan saisi sakkoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 11:41

"Turha kuulemma oli yrittää enää lähteä koska rekkari oli jo ylhäällä. Sakot tuli valitus ei auttanut. Pysäköinti aika 2 min yli."

Missä mielestäsi olisi sitten se raja, jonka jälkeen pitäisi sakottaa? 4min, 5min, 10min? Sinun kellosi vai parkkipirkon kellon mukaan? Ymmärrät kai itsekin että helpompi raja on se että aika on ylittynyt ja pirkko on kerinnyt kirjoittamaan rekisterinumeron.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 11:35

"En voisi kuvitella omaan yritykseni palvelutehtäviin henkilöä kuunaan päivänä, joka on laputtanut ilokseen jas saanut siitä jopa kiksejä, varsinkin jos kärsivästä asiakkaan naamasta kukaan tervesieluinen nyt voi nauttia. Mene ja tiedä."

Itse ottaisin kyllä mielelläni sellaisen henkilön joka noudattaa sääntöjä, vaikka palveltavat tönisivät, sylkisivät päälle tai herjaisivat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 11:17

"Enkä ihmettele. Jyväskylässä on täysin raivopäistä pysäköinnin valvontaa. Tulin Jyväskylässä autolle pysäköintiajan juuri loppuessa. Nainen ei ollut ehtinyt edes alkaa kirjoittaan lappua, kun tulin autolle. Turha kuulemma oli yrittää enää lähteä koska rekkari oli jo ylhäällä. Sakot tuli valitus ei auttanut. Pysäköinti aika 2 min yli.

Sitä saa mitä tilaa..."

Sitä todella saa mitä tilaa. Mitäs et tullut autollesi ajoissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 09:31

Kun kotikasvatus laiminlyödään niin viranomainen joutuu kasvattamaan nämäkin lapsukaiset.

Kun tälläinen väärin pysäköivä taparikollinen on jotenkin onnistunut kortin saamaan niin hän ei voi tajuta, että ne autokoulussa päntänyt säännöt koskevat myös hänen autoaan.

Sitten saadaan tuollaisia kuusvuotiaiden itkupotkuraivareita ja solvataan pysäköinninvalvojia kun pitäsi aikuistenoikeasti noudatta yhteiskunnan sääntöjä ja lakeja.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 610

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Tori: Tampere katkaisee Attendon sopimuksen – Syynä lääkäripula

PIRKANMAA 10

Lääkäripula Tampereen kaupungin terveysasemilla on pahentunut entisestään tänä keväänä. Odotusajat ei-kiireelliselle lääkärin vastaanotolle olivat... Lue lisää


Kotimaa

Sopimus automaattimetrosta puretaan

KOTIMAA 00

STT Sopimus metron automatisoinnista puretaan, kertoo Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL. Näin ollen metron automatisointi jää toistaiseksi hyllylle. Lue lisää

Kela etsii eläkkeensä hakematta jättäneitä

KOTIMAA 10

STT Kela pyrkii kesän aikana löytämään eläkkeensä hakematta jättäneitä eläkeläisiä. Kaikkiaan noin 5 700 suomalaisella näyttäisi... Lue lisää


Ulkomaat

Säästöjen kuningatar Merkel saa 930 euron palkankorotuksen

144536103

ULKOMAAT 00

STT, AFP Liittokansleri Angela Merkelin tilille tipahtaa kohta 930 euroa lisää kuussa, sillä Saksan hallitus on myöntänyt jäsenilleen ensimmäisen palkankorotuksen 12 vuoteen. Merkelin ja... Lue lisää


Talous

IMF ylisti Italian talouskuuria

TALOUS 10

STT, AFP Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vuodatti keskiviikkona kehuja Italian talousuudistuksille. IMF:n Euroopan-johtajan Reza Mogdahamin mukaan ne kelpaavat malliksi koko Euroopalle. Lue lisää


Urheilu

Kangasalan formulalupauksen Lassi Halmisen kamppailu päättyi seinävalliin

11229239_www

URHEILU 202

Kangasalalaisen 16-vuotiaan Lassi Halmisen huikea kamppailu Englannin Formula BMW:n mestaruussarjan Brands Hatchin osakilpailun kakkossijasta päättyi ikävästi auton romuttumiseen radan... Lue lisää


Kiekko

Leijonien peliin venäläistuomarit, nyt kannattaa yrittää vaikka sivuverkon läpi

KIEKKO 11

Suomen ja USA:n kohtalonkamppailun viheltävät venäläistuomarit Konstantin Olenin ja Vjatsheslav Bulanov. Heistä etenkin Bulanov on tuttu mies Leijonille. Lue lisää


Viihde

Seiska: Sara Sieppi viihtyi kanadalaiskiekkoilijan seurassa

15473315_www

VIIHDE 13

Suomalaiseen tähtijääkiekkoilijaan Mikael Granlundiin yhdistetty Sara Sieppi on nähty viihtyvän toisen jääkiekkoilijan NHL:ssä pelaavan Teddy Purcellin kanssa, kertoo... Lue lisää


Kulttuuri

J. K. Rowlingin uutuuskirja ilmestyy syksyllä

03210785

KULTTUURI 10

STT Harry Potter -kirjoillaan mainetta ja mammonaa kerännyt J. K. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Lentoliikenne nostaa jo häntäänsä

matkustajat

PÄÄKIRJOITUKSET 164

1. Lentoliikenne on herännyt korostamaan nousuaan. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Kansanmurhasta syytetty Mladic häiriköi oikeudessa - tuomari hermostui

    ULKOMAAT 16.5. 16:05 1 0

  2. Tre Kronorin puolustuksessa loukkaantumissuma

    URHEILUSÄHKEET 16.5. 09:11 0 0

  3. Sopimus automaattimetrosta puretaan

    KOTIMAA 16.5. 15:50 0 0

  4. Säästöjen kuningatar Merkel saa 930 euron palkankorotuksen

    ULKOMAAT 16.5. 15:47 0 0

  5. J. K. Rowlingin uutuuskirja ilmestyy syksyllä

    KULTTUURI 16.5. 15:45 1 0

  6. Kela etsii eläkkeensä hakematta jättäneitä

    KOTIMAA 16.5. 15:46 1 0

  7. IMF ylisti Italian talouskuuria

    TALOUS 16.5. 15:46 1 0

  8. Barroso: Kreikkalaisten ymmärrettävä ratkaisunsa seuraukset

    ULKOMAAT 16.5. 15:46 1 0

  9. Koivisto ja Mäkäläinen jatkavat Bisonsin riveissä

    URHEILUSÄHKEET 16.5. 10:34 0 0

  10. Tori: Tampere katkaisee Attendon sopimuksen – Syynä lääkäripula

    PIRKANMAA 16.5. 15:24 1 0

  1. IS: 8-vuotias löytyi kuolleena - iskelmälaulaja pidätetty

    KOTIMAA 16.5. 08:16 2 8 24258

  2. Anthony Bourdainin Suomi-jakso vuosi jo nettiin: Antaako tämä meistä hyvän kuvan?

    KOTIMAA 16.5. 15:00 1 51 5714

  3. Maanantaina lenkillä kadonnut nainen löytyi kuolleena

    KOTIMAA 16.5. 09:13 2 2 4469

  4. Uusi tapahtuma alkaa - Hämeenpuisto herää keskiviikkona eloon

    PIRKANMAA 15.5. 21:33 4 23 3083

  5. Puheenaihe: Kunnat luovat huostaanotosta lapsibisnestä

    KOTIMAA 16.5. 07:05 5 38 2432

  6. Palkkio luvattu - VR:ltä varastettu 15 tonnia sinisiä teräspalkkeja

    KOTIMAA 16.5. 14:47 1 0 2327

  7. Traktorin kauha osui suojatiellä olleeseen poikaan – Kuljettaja pakeni

    KOTIMAA 16.5. 12:25 1 10 2275

  8. Avoimet työpaikat lisääntyivät - Vaikeasti täytettäviä paikkoja 34 prosenttia

    KOTIMAA 16.5. 10:58 2 18 1903

  9. Ylen Känni-illan antia: Pitäisikö viina kieltää vappuna?

    KOTIMAA 15.5. 22:15 6 55 1890


Autot | Lisää uutisia

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kunnat luovat huostaanotosta lapsibisnestä

Huostaanotto_Emil

KOTIMAA 538

”En mä oo mistään kotosi. ” Näin kuvaili ”uushuutolaisuutta” sijoituspaikasta toiseen pompoteltu juureton nuori kysyttäessä, mistä hän on kotoisin. Lue lisää

Puheenaihe: Kasvusta kohti pakkolaskua

Japan Nuclear Free Energy

KOTIMAA 118

Syleilläänpä kerrankin koko maailmaa. Washingtonissa toimiva Worldwatch-instituutti ryhtyi julkaisemaan jo 1980-luvun alkupuolella raportteja maapallomme tilasta. Lue lisää

Puheenaihe: Tunnelipelko pois ja maan alle!

Tunneli1

PIRKANMAA 2365

Juuri kun tamperelaiset ovat tottuneet pysäköimään autonsa kallioon louhittuihin pysäköintilaitoksiin, pitäisi uskaltaa ajaa hieman pidempikin matka maanalaisessa... Lue lisää

Sää

 



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot