Miksi vihreä aalto ei toimi neljän ruuhkassa?
Keltaiset valot ruuhkauttivat liikenteen Tampereen Mustassalahdessa tiistaina. Ongelman aiheuttivat liikennevaloihin tehdyt ohjelmistomuutokset. Keskiviikon Aamulehden mukaan tavoitteena on saada aikaan nykyistä toimivampi vihreä aalto Paasikiven–Kekkosentielle.
Miksi uudet valojärjestelmät eivät ole toiminnassa kello 14.30–18, Pirkanmaan elyn kunnossapitopäällikkö Heikki Ikonen?
– Iltapäiväruuhkaan ei tehty tässä yhteydessä uutta ohjelmaa. Suurimmat ongelmat olivat hiljaisen ajan ohjelmissa. Sieltä puuttui yhteenkytkentöjä ja siellä oli muita ongelmia. Esimerkiksi joka risteyksen valojen pitää käydä samassa ajassa, jotta ohjelmat toimivat suunnitellusti.Eikö juuri ruuhka-aikaan olisi tarpeellista saada liikenne kulkemaan sujuvasti?
– Tietysti. Liikennettä on niin paljon, että ruuhka-ajan ohjelma on iso tehdä.Maallikko ihmettelee, että jos aamuruuhkaan saa vihreän aallon, miksi ei iltapäiväruuhkaan?
– Aamuruuhka on kaupunkiin päin, iltaruuhka kaupungista poispäin.– Kääntyvät suunnat ovat erilaisia. Kysyn vielä syystä projektista paremmin tietävältä kollegalta.
Lisää kysymyksiä ja vastauksia torstain Aamulehdessä.








huomenta härmällässä liikkenne valoja muutettu hitaasi jonoja syntyy aamusta iltaa kolmionkatu ja lokomonkatu kiertää nämät kadut olis jo perillä ollut kun kolmionkadulla autoja pääsee valoitta kolme tai neljä autoa vihreä aikana muuten punaisista ajoa tuo sakkot on jo nähty poliisi on paikkala välillä autoilija ei vain huomaan kuin hei kustaa silmään mulla ei kiirettä eläkeläinen härmälästä kulku taloyhtiö pihasta
Ilmoita asiaton kommentti