Päivitetty 9.1.2012 10:40, julkaistu 9.1.2012 10:37

Miksi Audi-kuskit ärsyttävät muita tielläliikkujia?

Audilla ajavat ärsyttävät monia tiellä liikkujia. Heille kiristellään hampaita ja nostetaan keskisormea ilman syytä.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kertoo, että ilmiötä on tutkittu. Taloustutkimuksen selvityksestä ilmenee, millaiset ihmiset suosivat mitäkin automerkkiä.

– Ärsytys johtuu ensinnäkin siitä, että Audi on ylivoimaisesti suosituin auto kokoomuksen kannattajien keskuudessa. Sitä kautta merkkiin liitetään ehkä nousukasmainen imago. Ajatellaan, että jupit ajavat Audilla.

Toinen syy on se, että Audin myynti on kasvanut todella nopeasti hyvin lyhyessä ajassa, ja näitä autoja on Suomen liikenteessä todella paljon.

– Kolmas syy on varmasti se, että Audit ovat aika tehokkaita autoja ja niitä tuppaavat ostamaan sellaiset ihmiset, jotka ajavat vauhdikkaasti. Sellainen ajotapa saatetaan tulkita vihamieliseksi muita autoilijoita kohtaan, Rahkonen pohtii.

Esimerkiksi ohitettava saattaa kokea, että Audilla ohittaja osoittaa mieltään häntä kohtaan, vaikka ohittaja ajattelee vain nauttivansa suorituskykyisestä ajokista.

– Liikenne on ylipäänsä täynnä väärinymmärryksiä.

Rahkonen omistaa itse Audi A8:n, joka on merkin suurin malli. Hän ei silti myönnä äänestävänsä kokoomusta.

Ota kantaa: Ärsyttävätkö sinua jonun tietyn automerkin kuljettajat ja jos, niin miksi. Onko Nissanien tai citymaasturikuskien käytöksessä jotain sellaista, mikä saa päreesi palamaan?


AVAINSANAT:

Kommentit (315)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)5.4.2012 23:45

No mutta nythän ollaan kapitalismin perusaateiden jäljillä. Miksi ostetaan kallis / tehokas auto, ei siksi että tarvittaisiin, vaan koska kertakaikkiaan voidaan ja takamus kestää.
Miksi asutaan ylisuuressa omakotitalossa, koska voidaan ja takamus kestää.

Itse ajan Mersulla ja asun suuressa omakotitalossa kehäkolmosen sisällä. Ainut asia joka saa oman vereni kiehumaan on nämä yhteiskunnan vapaamatkustajat, sekä unelmilleen jo periksiantaneet yksilöt tuulipuvuissaan ajaen Toyotalla tai jollain uudemmalla / halvemmalla idän ihmeellä kohti jotain väsynyttä kaksiotaan neukkukuutiolähiössä.

Itse pidän arvokkaista vaatteista, no pukumiehestäkin saa vaatteita mutta se ei ole sama asia. Ostan koska on vara.

Sama asia pätee ihan kaikkeen perseen ja perämoottorin väliltä. Molempia ihmisryhmiä tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen, mutta tuntuu tässä holhousyhteiskunnassamme kaiken olevan
"toimeentulevien" vika ja tuulipöksykansalta itseltään pois.

Ja kyllä olen parempi ihminen kuin sinä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.3.2012 13:06

Ei se Audi niin ylivoimainen auto ole että sen takia pitää hiilostamaan ruveta muita autoilioita liikenteessä. Ruma auto jossa on pihagrilli etusäleikköinä sen siaan mersukuskit ovat herrasmiehiä niiden ei tarvitse kirehtiä kun riittää kun lipuu arvokkaasti

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.2.2012 20:53

Kyllä tässä taitaa joku muu olla yksinkertainen - eikä edes ihan niin pikkuisen. Koulutkin näemmä jääneet käymättä oikeinkirjoituksen tasosta päätellen. Ja minä en Mieleeni laita kuin pölyä ja roskia


Täälä tietääkseni puhutaan autoista eikä halvoista imureista. moitit muita, vaikka itse olet täysin yksinkertainen. mee köyhä töihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.2.2012 01:08

"Ja siis EN ole itse audi kuski! Omistan pienen renault clion, jos nyt jotain vielä mietityttää. "

Tirsk. Olet oikeassa siinä, että automaattisesti ei auton merkin vuoksi saa ns. tuomita.

Olisikin hienoa jos nähtäisii raakaa tilastotietoa esim, siitä että millä autoilla ajetaan eniten suhteellisesti, ylinopeuksia -tai muuten sählätään. Poliisi taas, ei niitä ikinä nää :)

Pyllytuntumahan on se, mitä porukat täällä kirjoittaa, että ADH-Audi on yleensä pyllyssä kiinni, ainakin hetken ja sudittelee sitten ohitse, roiskauttaen mällit ohitettavan tuulilasiin. Näin se menee vaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 16:05

Audi kuskit eivät eroa mitenkään muista merkeistä. Heillä on vain tehokkaammat autot ja he voivat ohittaa teidät nopeammin ja kun vielä hinta luokka lähtee 50 000e teitä vain ärsyttää enemmän kun itsellä ei ole varaa. TE KATEELLISET PENTELEET. Ja siis EN ole itse audi kuski! Omistan pienen renault clion, jos nyt jotain vielä mietityttää.
Olen nähnyt myös muiden merkkien huonosti käyttäytyviä kuskeja. (näin monta keskisormea saaneena, kun ajan nopeuksien mukaan.)Perheelliset ja muutenkin yli 40 vuotiaat miehet ovat pahimpia!!
Jokainen voi mennä nyt itseensä ja tutkiskella voisiko hän myös itse tehdä jotain toisin ennen kuin alkaa syyttelemään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 09:24

Eipä tässä tarvi kateutta kauempaa hakea selitystä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.2.2012 19:19

Kaikilla merkeillä on idiootteja jotka tykkäävät ajaa agressiivisesti. Turha tässä on alkaa syyttelemään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.2.2012 20:27

Audi aina remontissa tai seisomassa tien poskessa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 13:25

Audistit ovat ansainneet muiden halveksinnan.

Poikkeuksetta Audi aina perseessä, vaikka ajetaan jo +10km/h yli nopeusrajoituksen. Ne ovat aina myöhässä jostain, eivä hallitse aikataulujaan ja sitten pitää ajaa kuin sekopäät tuolla.

Joskus tekisi mieli mennä ja ostaa iso amerikkalainen möhkö ja kiusata Audisteja, koska audisti ei ymmärrä muuta kieltä, kuin isompaa Audia tai hel...n isoa maasturia. Mutta en osta, koska möhköt vie bensaa liikaa.

Audistit: lähtekää ajoissa matkaan, niin ei tarvi sekoilla liikenteessä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 11:29

Ensin tulee pissapäisyys ja sen luonnollinen seuraus on Audin hankinta.

Audismi velvoittaa. Jos hankin Audin, niin pitäisi opetella ajamaan uudestaan.

1. aja aina puskuriin
2. ohita ilman vilkkua
3. ohituksen jälkeen suoraan eteen (ilman vilkkua)
4. ripeä kiihdytys ja tasaista päiväsakko vauhtia
toista 1-4.

Kyse ei ole siitä, että oma autoni ei kiihtyisi tai olisi huonompi kuin "Audi", vaan kyse on siitä, että minua ei kiinnosta sikailla tuolla liikenteessä.

Mutta: Idi-Audismia esiintyy myös Skoda/BMW kuskeilla.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 32

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 610

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Tori: Tampere katkaisee Attendon sopimuksen – Syynä lääkäripula

PIRKANMAA 00

Lääkäripula Tampereen kaupungin terveysasemilla on pahentunut entisestään tänä keväänä. Odotusajat ei-kiireelliselle lääkärin vastaanotolle olivat... Lue lisää


Kotimaa

Sopimus automaattimetrosta puretaan

KOTIMAA 00

STT Sopimus metron automatisoinnista puretaan, kertoo Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL. Näin ollen metron automatisointi jää toistaiseksi hyllylle. Lue lisää

Kela etsii eläkkeensä hakematta jättäneitä

KOTIMAA 10

STT Kela pyrkii kesän aikana löytämään eläkkeensä hakematta jättäneitä eläkeläisiä. Kaikkiaan noin 5 700 suomalaisella näyttäisi... Lue lisää


Ulkomaat

Säästöjen kuningatar Merkel saa 930 euron palkankorotuksen

144536103

ULKOMAAT 00

STT, AFP Liittokansleri Angela Merkelin tilille tipahtaa kohta 930 euroa lisää kuussa, sillä Saksan hallitus on myöntänyt jäsenilleen ensimmäisen palkankorotuksen 12 vuoteen. Merkelin ja... Lue lisää


Talous

IMF ylisti Italian talouskuuria

TALOUS 10

STT, AFP Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vuodatti keskiviikkona kehuja Italian talousuudistuksille. IMF:n Euroopan-johtajan Reza Mogdahamin mukaan ne kelpaavat malliksi koko Euroopalle. Lue lisää


Urheilu

Kangasalan formulalupauksen Lassi Halmisen kamppailu päättyi seinävalliin

11229239_www

URHEILU 202

Kangasalalaisen 16-vuotiaan Lassi Halmisen huikea kamppailu Englannin Formula BMW:n mestaruussarjan Brands Hatchin osakilpailun kakkossijasta päättyi ikävästi auton romuttumiseen radan... Lue lisää


Kiekko

Leijonien peliin venäläistuomarit, nyt kannattaa yrittää vaikka sivuverkon läpi

KIEKKO 11

Suomen ja USA:n kohtalonkamppailun viheltävät venäläistuomarit Konstantin Olenin ja Vjatsheslav Bulanov. Heistä etenkin Bulanov on tuttu mies Leijonille. Lue lisää


Viihde

Seiska: Sara Sieppi viihtyi kanadalaiskiekkoilijan seurassa

15473315_www

VIIHDE 13

Suomalaiseen tähtijääkiekkoilijaan Mikael Granlundiin yhdistetty Sara Sieppi on nähty viihtyvän toisen jääkiekkoilijan NHL:ssä pelaavan Teddy Purcellin kanssa, kertoo... Lue lisää


Kulttuuri

J. K. Rowlingin uutuuskirja ilmestyy syksyllä

03210785

KULTTUURI 10

STT Harry Potter -kirjoillaan mainetta ja mammonaa kerännyt J. K. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Lentoliikenne nostaa jo häntäänsä

matkustajat

PÄÄKIRJOITUKSET 164

1. Lentoliikenne on herännyt korostamaan nousuaan. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Kansanmurhasta syytetty Mladic häiriköi oikeudessa - tuomari hermostui

    ULKOMAAT 16.5. 16:05 1 0

  2. Tre Kronorin puolustuksessa loukkaantumissuma

    URHEILUSÄHKEET 16.5. 09:11 0 0

  3. Sopimus automaattimetrosta puretaan

    KOTIMAA 16.5. 15:50 0 0

  4. Säästöjen kuningatar Merkel saa 930 euron palkankorotuksen

    ULKOMAAT 16.5. 15:47 0 0

  5. J. K. Rowlingin uutuuskirja ilmestyy syksyllä

    KULTTUURI 16.5. 15:45 0 0

  6. Kela etsii eläkkeensä hakematta jättäneitä

    KOTIMAA 16.5. 15:46 0 0

  7. IMF ylisti Italian talouskuuria

    TALOUS 16.5. 15:46 0 0

  8. Barroso: Kreikkalaisten ymmärrettävä ratkaisunsa seuraukset

    ULKOMAAT 16.5. 15:46 0 0

  9. Koivisto ja Mäkäläinen jatkavat Bisonsin riveissä

    URHEILUSÄHKEET 16.5. 10:34 0 0

  10. Tori: Tampere katkaisee Attendon sopimuksen – Syynä lääkäripula

    PIRKANMAA 16.5. 15:24 0 0

  1. IS: 8-vuotias löytyi kuolleena - iskelmälaulaja pidätetty

    KOTIMAA 16.5. 08:16 2 8 24073

  2. Anthony Bourdainin Suomi-jakso vuosi jo nettiin: Antaako tämä meistä hyvän kuvan?

    KOTIMAA 16.5. 15:00 1 51 5513

  3. Maanantaina lenkillä kadonnut nainen löytyi kuolleena

    KOTIMAA 16.5. 09:13 2 2 4427

  4. Uusi tapahtuma alkaa - Hämeenpuisto herää keskiviikkona eloon

    PIRKANMAA 15.5. 21:33 4 23 3056

  5. Puheenaihe: Kunnat luovat huostaanotosta lapsibisnestä

    KOTIMAA 16.5. 07:05 5 38 2416

  6. Traktorin kauha osui suojatiellä olleeseen poikaan – Kuljettaja pakeni

    KOTIMAA 16.5. 12:25 1 10 2235

  7. Palkkio luvattu - VR:ltä varastettu 15 tonnia sinisiä teräspalkkeja

    KOTIMAA 16.5. 14:47 1 0 2136

  8. Ylen Känni-illan antia: Pitäisikö viina kieltää vappuna?

    KOTIMAA 15.5. 22:15 6 55 1886

  9. Avoimet työpaikat lisääntyivät - Vaikeasti täytettäviä paikkoja 34 prosenttia

    KOTIMAA 16.5. 10:58 2 18 1885


Autot | Lisää uutisia

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kunnat luovat huostaanotosta lapsibisnestä

Huostaanotto_Emil

KOTIMAA 538

”En mä oo mistään kotosi. ” Näin kuvaili ”uushuutolaisuutta” sijoituspaikasta toiseen pompoteltu juureton nuori kysyttäessä, mistä hän on kotoisin. Lue lisää

Puheenaihe: Kasvusta kohti pakkolaskua

Japan Nuclear Free Energy

KOTIMAA 118

Syleilläänpä kerrankin koko maailmaa. Washingtonissa toimiva Worldwatch-instituutti ryhtyi julkaisemaan jo 1980-luvun alkupuolella raportteja maapallomme tilasta. Lue lisää

Puheenaihe: Tunnelipelko pois ja maan alle!

Tunneli1

PIRKANMAA 2365

Juuri kun tamperelaiset ovat tottuneet pysäköimään autonsa kallioon louhittuihin pysäköintilaitoksiin, pitäisi uskaltaa ajaa hieman pidempikin matka maanalaisessa... Lue lisää

Sää

 



www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot