Liikkuvan poliisin toive: Autoilija, tee nämä kolme uudenvuodenlupausta
Vuodenvaihteessa on tapana tehdä lupauksia alkavalle vuodelle. Liikkuva poliisi toivoo, että autoilijat lupaisivat kolme asiaa, jotka parantaisivat liikenneturvallisuutta.
Lupaus 1: Olen raittiina ratissa
Rattijuopumus on liikkuvan poliisin mukaan suuri ongelma liikenteessä, sillä yli neljännes kaikista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista on rattijuoppojen aiheuttamia. Luku perustuu tutkijalautakuntien vuonna 2010 tutkimiin, kuolemaan johtaneisiin moottoriajoneuvo-onnettomuuksiin. Onnettomuuksissa pääaiheuttajana olleista kuljettajista rattijuoppoja oli 51 eli 26 prosenttia.
Lupaus 2: Vähennän vauhtiani
Liikkuva poliisi muistuttaa, että pienikin ylinopeus saattaa johtaa vakaviin seurauksiin ja että nopeusrajoitukset ovat tarpeellisia liikenteen sujuvuuden kannalta.
Tutkijalautakuntien raportin mukaan nopeus on merkittävin tekijä kuolemaan johtavissa onnettomuuksissa. Vuonna 2010 lähes joka toisen kuolonkolarin taustalla oli ylinopeus tai olosuhteisiin, taitoon tai ajoneuvoon nähden liian suuri nopeus.
Lupaus 3: Kiinnitän aina turvavyön
Turvavyö on halpa henkivakuutus. Tutkijalautakuntien raportin mukaan vuonna 2010 turvavyön käyttö pelasti kuolemalta 15 henkeä ja lievensi 29 henkilön saamia vammoja. Lisäksi 33 henkilöä selvisi turvavyötä käyttämällä onnettomuudesta vammoitta. Luvut on kerätty vain sellaisista onnettomuuksista, jotka ovat johtaneet vähintään yhden osallisen kuolemaan. Lisäksi turvavyö on auttanut ihmisiä monessa muussa onnettomuudessa.









Mites ne kuuluisat turvavälit? Joiden noudattamisella vältyttäisiin monelta kolarilta, vaikka ajaisi pari kilometriä ylinopeutta. Ihmettelen suuresti miksi niihin ei puututa eikä valvota läheskään yhtä hanakasti kuin nopeuksia.
Ilmoita asiaton kommentti